Spike Lee on jälleen ohjannut vahvan, henkilöhahmopainotteisen elokuvan slummissa elävien mustien maailmasta, jossa huumeet, aseet ja kuolema on arkipäivää. Clockers kertoo Strikesta (Mekhi Phifer), joka on ”clocker”, 24/7 diileri joka toimii pomolleen Rodneylle. Eräänä päivänä Rodney pyytää Strikea tappamaan eräs diileri ja tämän jälkeen kaikki menee pieleen. Striken veli pidätetään murhasta mutta etsivä Rocco (Harvey Keitel) ei usko tätä. Hän on varma Striken syyllisyydestä ja tekee kaikkensa saadakseen totuuden irti.
Clockers on tyypilliseen Leen tyyliin hyvin henkilöpainotteinen elokuva, josta ei tulisi mitään ilman loistavia näyttelijöitään. He tekevät elokuvasta todellisen ja koskettavan. Mekhi Phifer näyttelee loistavasti Strikesia, Harvey Keitel on tuttuun tapaan loistava ja elokuvan parhaimmista rooleista vastaa Andreata näyttelevä Keith David ja Rodneyta näyttelevä Delroy Lindo.
Vaikkakin Clockers kertoo huumeista ja diilereistä, ei se ole elokuvan pääasia. Spike Lee keskittyy elokuvassaan painostukseen ja ihailuun, josta ei hyvää seuraa. Ja tätä Lee kuvaa Strikerin hahmon kautta. Striker joutuu painostuksen kohteeksi, kun hän saa käskyn tappaa diileri. Jos hän ei tee sitä, hän kuolee. Samoin elämä slummeissa on elämistä painostuksen alla. Ja tästä päästään ihailuun. Elokuvassa Tyrone niminen poika ihailee Strikesia yli kaiken. Hän haluaisi olla kuin Strikes ja kun Strikes itsekin tajuaa tämän, hän käyttää poikaa hyväkseen. Hän tekee pojasta itsensä näköisen. Hän opettaa, että pitää olla valmis tappamaan, pitää olla kova. Ja ihailun myötä Tyrosen pää on täynnä Strikesin opetuksia eli potaskaa ja lopulta Tyrone tekee jotain pahaa – ja vain siksi, että Strikes huomaisi hänenkin olevan kova.
Clockers on realistinen kuvas kadun elämästä ja Leen parhaimpia elokuvia. Kyseessä ei ole kuitenkaan genrensä parhaimpia elokuvia, vaikkakin kauas ei jäädä.
