R.G. Quoyle (Spacey) on kaveri, joka ei ole koskaan oikein riittänyt isälleen. Leffan ns. lähtölaskenta on jo vaikuttava. Nuori uimataidoton R.G. paiskataan laiturilta veteen. Veden pinnan yläpuolella oleva isä hokee vihaisena, että ”räpyttele niitä käsiä ja jalkoja, ei kukaan tee sitä puolestasi”. Eiköhän tuosta selvästi jo lapsuustraumat pukkaa päälle.
R.G. tuntuu olevan pahasti hakoteillä itsensä kanssa vielä aikuisenakin. Tämä törmää väljämieliseen Petaliin (Blanchett) ja he pyöräyttävät yhdessä tytön. Petal alkaa pelaamaan pelejään muiden ukkojen kanssa ja menehtyy auto-onnettomuudessa. R.G:n isän sisko sattuu paikalle kun epätoivo on suurimmillaan. Kolmen joukkio lähtee suvun synnyinsijoille Newfondlandiin, siis sinne Pohjoisnavan kupeeseen, kukin mitäkin tekemään. Täti haluaa palata synnyinsijoilleen, R.G. haluaa löytää itsensä ja mitäpä tytär Bunny voisi muutakaan kuin lähteä mukaan.
Leffa on mukava pienen kyläyhteisön kuvaus, jossa kaikki tuntevat toisensa. Lasse Hallström kuvasi samantyylistä kyläyhteisöä leffassa Pieni suklaapuoti. Äijällä on henkilöhahmot hallussa ja jännitteet kohdallaan. Mitenpä tällaisista aiheista muuten saisi aikaan mestarillisia pläjäyksiä. Laivauutisiin on laitettu mukaan pieni ripaus mystiikkaa, joka ei onneksi koskaan riistäydy liikaa eetteriin. Quoylen suvun historia on melko mielenkiintoinen ja synkkä. Noissa jorinoissa meinaa suu loksahtaa hiukan auki sillä nuo jutut nostavat leffaa uusiin sfääreihin.
Hyvä ihmissuhdeleffa, jossa on paljon kauniita maisemakuvia. Newfoundlandin matkailuluvut lienee kasvusuunnassa.
