Varsin väritön mies, Tomoo Taniguchi (Tomorowo Taguchi) ja tämän vaimo Kana (Nobu Kanaoka) joutuvat väkivaltaisen jengin silmätikuksi. Nämä kaappaavat heidän poikansa (Keinosuke Tomioka) eikä se ole edes ainoa juttu. Nimettömäksi jäävä hullu tiedemies (Torauemon Utazawa) on valinnut hänet koe-eläimeksi kokeessaan, missä hän hyödyntää myös nimettömäksi jääneen persoonan (Shinya Tsukamoto) erikoispiirteitä. Koe on menestys, mutta hullu tiedemies ei paljoa sitä ehdi nauttia. Lopputulos on kuitenkin se että Tomoo alkaa muuttua kirjaimellisesti eläväksi aseeksi aina suuttuessaan ja häntä manipuloidaan koko ajan yhä suurempaan vimmaan kunnes kaikki räjähtää valloilleen.
Shinya Tsukamoton kulttiteos sai jatko-osan ja sama urbaanin maiseman kolkkouden paljastaja ohjasi ja käsikirjoitti ja sama hyvin mitättömän oloinen näyttelijä hoitaa pääroolin. Mustavalkoinen irvokkuus on muuttunut kylmän sinertäväksi kaupunkikuvaksi ja yhtä helvetillisiksi teollisuusvisioiksi ja irrationaalinen painajainen on muuttunut ohueksi juoneksi. Konekiväärimäisen hienostumaton leikkaus on pysynyt mukana.
Vaikka toimivia elementtejä on mukana runsaasti, eivät muutokset ole pelkästään hyväksi. Juonta on tarpeeksi kohtauksien siteeksi ja dialogillakin on jotain merkitystä sisällölle, mutta henkilöhahmojen väistämätön ohuus paiskaa kokonaisuuden pahasti juonipitoisen toimintadraaman ja irrationaalisen painajaisen välimaastoon ja selvitystäkin annetaan tapahtumille ja eivät ne ollenkaan täysin epäuskottavia ole.
Kokonaisuus on harmillisen tasapainoton. Visuaalisesti erittäin komea ja äänimaailmakaan ei kärsi. Draama jää ohueksi ja toiminta on toteutettu hyvin ja samaa pettämätöntä tyyliä noudattaen, mutta silti jää mielikuvaksi puolittaisuus. Aivan kuin Tsukamoto olisi yrittänyt tehdä liian paljon draamaa irrationaalisesta painajaisesta tai tuonut aivan liikaa irrationaalista painajaista suoraviivaiseen toimintakuvaan.
