Bella Swan on jälleen onnellisesti yhdessä autistisen Cullenin Edwardin kanssa ja tällä kertaa Eddie on heittänyt peliin korkeat panokset: ei avioliittoa, ei vaakamamboa. Parin ihanan romanttista arkea varjostaa kuitenkin Edwardin huoli kilpakosijasta, Jacob Blackista, joka on – kuten kaikissa vampyyritarinoissa kuuluukin olla – ihmissusi. Bellan verta janoaa ensimmäisestä osasta tuttu ilkeä vampyyrinaikkonen Victoria, joka haluaa kostaa rakkaansa lahtauksen. Silmä silmästä. Taruolennot liittoutuvat yhteen suojellakseen Bellaa tuolta punatukkaiselta paholaisnaiselta.
Kristen Stewart loistaa tämän teoksen pääosassa viattomana ja kaikkien taruolentojen himoamana tyttönä. Stewartin näyttelisuoritus saa sanattomaksi, kirjaimellisesti. En tarkoita positiivista sanattomuutta, vaan negatiivisen sanattomuuden äärimuotoa, muotoa, jonka saattaa kokea vain tämän elokuvan yhteydessä. Robert Pattinson, voi juma. Ihmisen aivokapasiteetti ei riitä käsittelemään tämän urhon tulkintaa elokuvan miespääsankarina, joka taistelee himoaan vastaan imeä tyttöystävänsä kuiviin. Katsoja tuntee sanoinkuvaamattoman myötähäpeän aallon iskevän tajuntaan joka kerta, kun Pattinson tulee valkokankaalle. Taylor Lautnerin esiintyminen rintansa ajelevana Jacob Blackina on suurinta hupia mitä ihminen voi kaiken tämän karmeuden keskeltä löytää. Öljyllä voideltu vartalo ja voilla muotoiltu tukka on nauruhermoja kutkuttavaa viihdettä, ja tahatonta komiikkaa aiheuttavan näyttelijävalinnan roolisuoritus on yhtä uskottava kuin naispuolinen Jeesus. Jätkä on ku pystyyn paskannettu lapamato (lainauksena Marsalkka Mahtimeisselin kerätyistä helmistä).
Mitä muihin näyttelijöihin nyt sitten tulee, Billy Burke on ainoa, joka pelastaa tämän elokuvaripulin täydelliseltä nolaukselta. Hänen takiaan annan puoli tähden! En tiedä miksi, mutta jotenkin muiden näyttelijöisen, jota edellisissä osissa pidin ihan mukavina, ovat nyt mitäänsanomattomia. Kyllä se Billy Burke on tämän elokuvan kiistämätön tähti.
David Slade ohjasi 30 päivää kaamosta -nimisen vampyyrielokuvan onnituneesti, ja siksi ihmettelenkin kuinka hän on saanut ohjattua tällaisen rumiluksen. Elokuvan toteutuksesta jää sellainen juosten kustu -maku suuhun. Huvittavaa lisäksi on se, että Slade on kritisoinut Twilightia melko terävästi, mutta peruikin puheensa ja otti elokuvatarjouksen – palkkiorahat mielessään, arvatenkin. Musiikista annan toisen puolikkaan tähden. Ainakin sen suhteen elokuva onnistui kohtuullisesti. Rainasta löytyy hyviä kappaleita, ja musiikin taso on jopa niinkin hyvää, että niille on tehty jopa oma levynsä. Siitä vain sitten kuuntelemaan.
Onkohan kukaan vielä keksinyt käyttää Epäilystä kidutusmenetelmänä vaikkapa FBI:n terroristikuulusteluissa? Puoli tuntia tätä elokuvaa saisi kenet tahansa paljastamaan kaikki suunnitelmat ja rukoilemaan armahdusta – kunhan vain ei tarvitsisi katsoa Epäilystä loppuun. Halpaa, helppoa ja nopeaa. Säästettäisiin paljon kustannuksia sähköshokkien ynnä muiden kivuliaiden keinojen käyttämisestä, kun vain ostetaan Epäilys, laitetaan pyörimään ja volyymit kovalle. Kuka tahansa taipuisi vain muutaman minuutin kuluttua. Siinäpä vasta kehityskelpoinen idea.
Vielä kuukausienki kuluttua kysyn itseltäni miksi vapaaehtoisesti (kaverin varoituksesta huolimatta) suostuin katsomaan tämän elokuvaoksennuksen ja kaiken lisäksi maksamaan siitä pääsylipun hinnan. Kaikkea käsittämättömän outoa ja typerää ihmiset tekevätkin elämässään… Saattaa olla, että tarvitsen vielä toiset kolme kuukautta toipuakseni tästä ihmismielen raiskauksesta, mutta jos en, joudun mitä todennäköisimmiten vapaaehtoisesti taluttamaan itseni jollekin läheiselle mielenterveyslaitoksen suljetulle osastolle. Epäilys on ruma alieni ulkoavaruuden Roskadraama -planeetalta, joka ui sisääsi ja syö aivosi.
