Marraskuun 22. päivänä vuonna 1963 tapahtui ehkäpä maailman kuuluisin salamurha tähän mennessä. Tuo kohtalokas päivä jätti jälkeensä paljon hysteriaa, murha-tutkimuksia, ja enemmän tai vähemmän erikoisia salaliittoteorioita. John Kennedyn murha on avoin tapaus. Kukaan ei varsinaisesti tiedä mitä tapahtui marraskuun 22. päivänä. Lausunnot julkisuuteen on esitetty, mutta silti Kennedyn murha on jäänyt mysteeriksi. Elokuva JFK – avoin tapaus yrittää selvittää mitä todella tapahtui ja miksi.
Oliver Stone tunnetaan ohjaajana erityisesti hyvin yhteiskunnallisista elokuvistaan kuten ”Nixon” ja ”World trade center”. Hän käsittelee elokuvissaan Yhdysvaltoja valtiona tarkasti , ja pyrkii ainakin osittain, ehkä jopa tiedostamattomasti, purkamaan yleisiä stereotypioita amerikan glamourista.
Ilmestymisvuonnaan (1991) JFK – avoin tapaus herätti uudelleen keskutelua Kennedyn murhasta, joka oli vuosikymmeniä aiemmin lyöty visusti lukkoon. Elokuvassaan Stone käsittelee aihetta hyvin laajasti tutkien myös yleisimmät teoriat niin salamurhan tekijöistä kuin myös sen tekotavasta. Katsojalle näytetään esimerkiksi kuuluisa Taikaluoti-teoria ja sen mahdottomuus. Myös Abraham Zapruderin kaitafilmi pyörii elokuvan aikana usein.
Elokuva onnistuu käsittelemään aihetta varsin laadukkaasti, eikä se pyri todistamaan mitään. Elokuva oikeastaan näyttää asioita, joita Warrenin komissio ei aikoinaan näyttänyt. Toinen hyvä puoli on se, että leffa ei yritä liikaa ihannoida ja sankarillistaa Kennedyn aikaansaannoksia; aiheta käsitellään mukavan subjektiivisesti, mikä onkin hyvin tärkeää leffan uskottavuuden tähden.
Elokuvan yhteiskunnallinen viesti piilee siinä, että voiko kansalainen enää luottaa yhteiskuntaan, jossa elää ja että onko maan päätäjillä todella puhtaita jauhoja pusseissaan.
Elokuva saa katsojansa ajattelemaan Kennedyn murhaa laajana kokonaisuutena, vaikka toisaalta mitä pitemmälle elokuva etenee, sitä enemmän teorioiden määrä lisääntyy, ja näin salamurhan mahdollisten toimeenpanijoiden arvuuttelu vaikeutuu. Lopulta katsoja saa pienen turvattomuuden tunteen; voiko yhteiskuntaan luottaa? Pyritäänkö kansalaisiltä peittelemään valtion omia touhuja?
Kaikkiaan elokuvan aihetta käsitellään kiitettävän älykkäästi, eikä moitteen sijaa juuri löydy. Kolmen tuntia kuluu hujauksessa varsin nautittavasti. Näyttelijät onnistuvat rooleissaan uskottavasti, vaikka toisaalta näyttelijätyön arviointi tuntuu turhalta, koska nyt puhutaan enemmänkin dokumentäärisestä elokuvasta. Silti voidaan puhua mestariteoksesta ottaen huomioon aiheen haastavuuden ja sen visualisoinnin ongelmallisuuden.
