Edinburgh 1932. Marcia Blainen tyttökoulun opettajat ja oppilaat palaavat kesälomilta älyllisten ilojen pariin. Heidän joukossaan on myös nuori ja vapaamielinen historian opettaja Jean Brodie, joka ei välitä opetussuunnitelmasta vaan täyttää oppilaidensa päät romantiikalla, taiteella ja fasismilla. Tämä saa tietysti oppilaat villiintymään ja konservatiivisen koulun opettajakunnan iltapäiväteet menemään väärän kurkkuun. Kaiken huipuksi Jeanin seksisuhteet kahteen miesopettajaan paljastuvat ja pian hän huomaa olevansa vaarassa menettää rakastetun työpaikkansa. Miss Brodie kuitenkin uskoo oppilaidensa, Brodien tyttöjen, tukeen, kunnes yksi heistä pettää hänet sillä seurauksella, että Miss Jean Brodien parhaat vuodet ovat ohi.
Miss Jean Brodien parhaat vuodet on kahdesta syystä melko poikkeuksellinen elokuva: se ei sorru kouluelokuvien yleisimpiin kliseisiin kuten ovat tehneet mm. nykysuosikit Harry Potter ja High School Musical, eikä se ole pökkelömäistä patsastelua, joka on hyvin yleistä elokuvissa, jotka pohjautuvat näytelmään. Ei, Jean Brodie on kerrassaan mainio ja kaunis elokuva, johon ohjaaja Ronal Neame on saanut charmantin ja leppoisan tahdin. Värikylläiset kuvat ja yltäkylläinen lavastus esittelevät vanhan Edinburghin parhaimmillaan ja myös filmin puvustus on ensiluokkaista.
Hyvästä ohjauksesta, kuvauksesta, lavastuksesta, puvustuksesta ja musiikista huolimatta elokuvan kannatteleva voima on Maggie Smithin maailmoja mullistava roolisuoritus Miss Jean Brodiena. Smith uhkuu sellaista elinvoimaa ja innokkuutta, että hänen monologejaan elokuvassa voisi kuunnella loputtomiin. Monet Smithin maneereista, jotka nykyään ovat hänen rakastettu tavaramerkkinsä, on tunnistettavissa Jean Brodien hahmossa. Maggie Smith todellakin ansaitsi Oscarin tästä roolityöstä, joka antoi pohjan ja suunnan hänen loistavalle, vuosikymmeniä kestäneelle ja edelleen jatkuvalle uralle valkokankaalla ja teatterissa.
Smith ei kuitenkaan jätä varjoonsa elokuvan monia erinomaisia sivuosasuorituksia. Erityismaininnan ansaitsevat Celia Johnson ankarana rehtorina, Margo Cunningham sarkastisena liikunnan opettajana ja Jane Carr änkyttävänä ja epävarmana Marynä, jonka neiti Brodie ottaa siipiensä suojaan. Sen sijaan Pamela Franklinin suoritus petturi-Sandynä ei allekirjoittanutta paljoa hetkauttanut, vaikka sitä onkin paljon kehuttu. Ehkäpä herkullisimmat roolihahmot Smithin neiti Brodien ohella ovat Molly Weirin ja Helena Gloughin esittämät käsityöopettajasiskokset. He saavat häpeällisen vähän aikaa valkokankaalla, mutta jäävät silti ikimuistoisesti mieleen loistavine repliikkeineen ja etenkin identtisine pukuineen ja hiustyyleineen.
