Coco Chanel on saanut tänä vuonna elämäntarinaansa valkokankaalle jo kahden leffan voimin. Siinä, missä Jan Kounenin ”Coco Chanel & Igor Stravinsky” keskittyi hyvän asetelman jälkeen lähinnä seiskamaiseen juoruiluun, on Anne Fontainen tuore ”Coco avant Chanel” hahmokeskeisempi ja siten ei myöskään taivuttele historiankirjoja tullakseen huomioiduksi. Molemmat yrittävät avata mystistä naishahmoa tarkastelemalla miehiä hänen elämässään, mutta Chanel tuntuu jäävän molemmissa teoksissa hahmona pintaraapaisuksi – Fontainenkaan näkemys ei empaattisuudestaan huolimatta etene juuri puolivillaista pukudraamaa pidemmälle.
Coco avant Chanelissa keskitytään muotiguruna muistetun Gabrielle Chanelin (Audrey Tautou) elämään ennen kuin hän loi itselleen Pariisissa nimen ja brändin. Suurin osa juonesta pyörii Ètienne Balsanin, Chanelin elättäjä-rakastajan kartanossa. Benoît Poelvoorden tulkitsema Balsan on mustasukkainen ja pintapuolinen materialisti, mutta onnistuu siitä huolimatta (vai sen vuoksi?) olemaan hahmoista aidoin, jopa sympaattinen. Tautou suoriutuu odotetusti pääroolista varmalla otteella, mutta henkilön kehityksessä olisi suonut näkevänsä rohkeampiakin ratkaisuja. Etenkin kolmannessa näytöksessä Chanelin suhde unelmamies Boy Capeliin (Alessandro Nivola) kuitataan melko nopeasti, ja yksi tarinan keskeisistä suhteista jää siten katsojalle kovin etäiseksi. Hattua täytyy kuitenkin nostaa siitä, että häpeilemättömän sentimentaalisesta yleisotteesta huolimatta triangelidraaman pahimmat sudenkuopat vältetään.
Verkkaisesti käynnistyvä Coco avant Chanel kärsii elämäkertaelokuvan helmasynneistä. Jotkin asiat tuntuvat rutiinilla läpiselitetyiltä, jotta totuuspohja ei lipsuisi liian kauas. Rytmi on epätasainen. Loppuun on lätkäisty halpana ratkaisuna tekstiplanssi: ”tämän jälkeen tapahtui…”, ja juonesta jää asiaan ennestään vihkiytymättömälle keskeneräinen, epätyydyttynyt tunne. Kounenin Chanel edusti täysin toista ääripäätä, puhdasta historiallista fiktiota, mikä ei sekään ollut erityisen hyvä ratkaisu.
Toivon todella, ettei kolmatta Chanel-leffaa ole lähiaikoina tähtäimessä, sillä viimeistään Fontainen yrityksen jälkeen Coco alkaa tuntua kaikessa merkityksellisessä legendaarisuudessaan melkoisen mahdottomalta hahmolta filmatisoitavaksi. Coco avant Chanel toimii ehkä kokonaisuutena Kounenin leffaa paremmin, muttei silti tarjoile mitään muistettavaa. Jos et ole pakotettu näkemään jompaakumpaa elokuvista kokonaan, kannattaa vain katsoa Kounenin visiosta ensimmäiset (ja Cocottomat) 20 minuuttia ja jatkaa sitten elämäänsä.
