Voittamalla Gozerin ja siten pysäyttämällä yliluonnollisten ilmiöiden esiin hyppimisen laittoi työllisyyden nollaan, joten Peter Venkman (Bill Murray), Ray Stanz (Dan Aykroyd), Egon Spengler (Harold Ramis) ja Winston Zeddmore (Ernie Hudson) ovat hajaantuneet ja samoin Dana Barrett (Sigourney Weaver) on siirtynyt eteenpäin elämässään. Asiat kuitenkin ovat muuttumassa, sillä ilkeää tyranni Vigoa (Wilhelm von Homburg) esittävässä maalauksessa on jotain erittäin pahaenteistä. Valitettavasti spesialistien on taas kaivettava raskaat varusteet komerosta, joten nasaaliääninen Janine Melnitz (Annie Potts) on taas ryhmän sihteeri ja Louis Tully (Rick Moranis) lainopillisena apuna. Vigo taas nappaa kätyrikseen nuivan taide-ekspertti Janosz Pohan (Peter MacNicol), joten hyvän ja pahan välinen konflikti on taas valmis käynnistymään.
Ohjaaja Ivan Reitman, käsikirjoittaja-näyttelijät Dan Aykroyd ja Harold Ramis sekä kaikki edellisestä osasta tutut näyttelijät palaavat rooleihinsa, joten jatkuvuuden tunne on täydellinen. Kauhutunnelmaa on kuitenkin kevennetty, mutta vain hieman, sillä mysteerin sijasta tarinan pahis esitellään jo varhaisessa vaiheessa tarinaa, joten vain uudet hahmot on esiteltävä tarinaan. Nasevaa dialogia on yhä mukana ja sen lisäksi myös hauskoja tilanteita, mutta nämä eivät heikennä tasapainoa. Ehkäpä kevyempi sävy johtuu Michael Chapmanin kuvauksesta joka suosii kirkkaampia sävyjä ja vähemmän uhkaavaa kameratyöskentelyä.
Bill Murrayn sarkasmi, Dan Aykoroydin ystävällinen koohotus, Harold Ramisin stoalainen tiedemies ja Ernie Hudsonin karhea työteliäisyys on hyvä lähtökohta ja Rick Moranis on äärimmäisen nuuppa lakimies. Sigourney Weaver ja Annie Potts tarjoavat tukisuoritukset.
Pahispuolta hallitsee Wilhelm von Homburgin susiruma, mutta voimakas karisma. Selväksi tulee jo kuvasta että Vigo ei ole mukava persoona ja kun hän liikkuu ja puhuu on vaikutelma kaksinverroin vaikuttavampi. Peter MacNicol on toimiva apuri joka kuitenkin joutuu Vigon tahdon alle eikä ole syntyjään pahantahtoinen. Karismaattisella, rumalla ja uhkaavalla pahiksella on siis äärimmäisen epäkarismaattinen, mutta tarpeellinen apuri joka vain alleviivaa ensiksi mainitun vakuuttavuutta.
Lopputulos on kaikkea edeltäjän hyvää ja siihen lisätään vielä tehokas pahis, mutta kevyempi ilme hieman heikentää tehokkuutta. Joka tapauksessa edeltäjänsä veroinen jatko-osa, mikä on itsessään saavutus.
