Coppolan huonoimmaksi elokuvaksi mainostettu Jack ei ollut minulle täysin tuntematon, kun tänä (täällä Oulussa ainakin) harmaana kevätpäivänä aloin katsomaan tätä leffaa, ihan koska halusin nähdä sen. Elokuva osottaitui positiiviseksi yllätykseksi.
Jack (Williams) vanhenee neljä kertaa ikäisiään nopeammin, ja onkin kymmenvuotiaana kasvanut jo lähes neljäkymppisen kokoiseksi. Yksityisopettajan (Bill Cosby) kanssa koulua aikaisemmin käynyt poika alkaa kuitenkin haluta elää normaalia elämää, saada kavereita ja käydä koulua. Ja ei Jackin äiti (Diane Lane) voikkaan kauan poikaa estää. Koulussa kaikki tietenkin aluksi oudoksuvat isoa poikaa, mutta huomatessaan isokokoisuuden hyödyt, saa Jack jo kavereita. Ja vähän ajan kuluttua myös ymmärtävät, että Jack on tasan samanlainen pojan koltiainen kuin kaikki he muutkin. Elokuvahan on suorastaan satiiri, jossa kyseenalaistetaan kaksi asiaa, erillaisuus ja se, mitä on oikeasti olla lapsi? Onko se vain ulkomuoto vai onko se sitä, että kiroillaan ja toimitaan päättömästi? Elokuva antaa ajatella näitä asioita. Mistään täydellisen kevyestä viihteestä on siis turha puhua.
Coppolan tyyli kertoa tarinaa on viehättävä, sillä elokuva pystyy väliin naurattamaan, mutta myös koskettamaan. Itseasiassa tämä on hyvinkin koskettava elokuva. Eikä näytteliä suorituksissa ole valittamista, vaikka Williams välillä shown varastaakin.
Loppujen lopuksi, Coppolan haukuttu pohjanoteeraus onkin kerrassaan hieno teos. Elokuva pistää miettimään asioita sekä on hyvin tunnelmallinen ja välillä ihan konkreettisesti, että juonellisesti kaunista katsottavaa. Vaikka täydellinen ei elokuva ole, se on todella hyvä valinta jos haluaa katsoa jonkun kelpo draaman, jossa on paljon tunnelmia. Ja tippa silmässä tv:n kyllä sulkeekin.
nimimerkki: Sano mitä sanot
