Chaplinin Poika nauttii suurta arvostusta niin elokuvahistorioitsijoiden kuin sivistyneiden kansalaistenkin kesken. Omaan sivistykseeni elokuva marssi viime yönä ja täytyy kyllä sanoa, että elokuva on maineensa ansainnut.
Kaikkien rakastama kulkurimme on taas vauhdissa, tällä kertaa vähän koskettavimmissakin merkeissä. Köyhä äiti antaa lapsensa pois ja sattumien kautta vauva päätyykin kulkurille. Aikansa kohellettuaan kulkuri hyväsydämisenä päättää pitää vauvan, josta kasvaa hänelle oma hyvä poika.
Juonen kehittely on loistavasti toteutettua ja Chaplin todistaa olevansa elokuva-alan ensimmäisiä neroja. Tässäkin elokuvassa näkee, ettei Chaplin lukittautunut yhteen ainoaan genreen, vaan yhdisti tähänkin komediaan paljon draama-aineksia, jopa hyvin surullisia tapahtumia. Kaikkea Chaplin kuitenkin sekoittaa, eikä elokuva äidy liian surulliseksi, vaikka sääliä elokuvan tapahtumat paikoin keräävätkin.
Elokuvalla on suuri sanoma ja se viljelee sitä onnistuneesti. Leffa on täynä tunteita, niin iloa kuin suruakin, eikä se ole todellakaan liian pitkä. Elokuvan aikana kukaan katsojista tuskin tylsistyy.
Kaikin puolin Chaplinin poika on loistava tekele, se kuuluu yleissivistykseen. Kaikkien tulisi nähdä tämä elokuva, se vain on niin.
Vielä pieni kehu loppuratkaisusta: kerrankin ratkaisu on tarpeeksi lyhyt, eikä ylisiirappisuuksiin mennä.
nimimerkki: Sano mitä sanot
