Kamppailuelokuvien legendaksi tituuleerattu Bruce Lee aloitti maltillisesti, mutta loppujen lopuksi räväkästi elokuvauransa päätähtenä. Wei Lon ohjaama ja käsikirjoittama Lohikäärmeen nyrkki toi uuden tyylin kungfuelokuviin.
Cheng (Bruce Lee) saapuu Thaimaaseen enonsa saattelemana, joka muistuttaa häntä äidille tekemästä lupauksesta olla osallistumatta tappeluihin. Chengin on tarkoitus asua serkkujensa luona, jotka hyvää hyvyyttään hankkivat hänelle töitä jäätehtaalta. Vahingon kautta Chengin serkut saavat selville jäätehtaan salakuljettavan huumeita. Tästä ei tietenkään seuraa hyvää, sillä tehtaan pomo tekee kaikkensa, jotta loput työntekijät eivät saisi selville ”sivubisneksestä”. Cheng päättää lopulta rikkoa lupauksensa, sillä hänen serkut katoavat yksi toisensa jälkeen ja sehän ei käy päinsä.
Bruce Lee asetti elokuvallaan kungfuelokuvien riman uudelle tasolle. Siinä missä aikaisemmin aasialainen kamppailuelokuva keskittyi pitkälti ylipitkiin tappeluihin läpi elokuvan, keskittymättä sen kummemmin itse juoneen, toi Bruce Lee ja Wei Lo jotain uutta. Tällä kertaa on pyritty keskittymään enemmän tarinaan ja toiminnasta on pyritty tekemään maltillisempaa, mutta silti viihdyttävää. Elokuva etenee kuitenkin hieman laiskahkosti, mutta kiihtyy loppua kohden. Kamppailuelokuvasta, kun on kyse ovat toimintaosuudet yksi elokuvan tärkeimmistä puolista. Ne hoituvatkin varsin viihdyttävästi ja tarjoaa kahden tyyppisiä otoksia. On Bruce Lee ja muut. Siinä missä esimerkiksi James Tienin hahmo Chien edustaa perinteisempää ja tähän asti (1971) tutumpaa kungfuta, on Bruce Lee tuonut modernimpaa tyyliä, jossa suorastaan nautiskellaan jokaisesta potkusta ja lyönnistä. Enää ei kamppailut näytä pelkästään sparrilta, vaan nyt oikeasti kuritetaan toinen toistaan, että verikin lentään.
Lohikäärmeen nyrkki ei vielä tarjoile parasta Bruce Leetä, mutta se on askel kohti parempia tuotoksia, joita tultaisiin näkemään.
