Tony Camonte (Paul Muni) on pomonsa Johnny Lovon (Osgood Perkins) palveluksen alaisena pitkään. Viimein Tony kuitenkin alkaa toimia omin päin. Aseita ja alkoholia salakuljetetaan rajojen yli ja pian on valloillaan gangstereiden välienselvittelyjä. Gangstereiden yhteenottojen saattelemana Tonysta tulee suuri johtaja. Mutta pian hän saa oppia, että suuri valta tuo suuren vastuun.
Howard Hawksin vuoden 1932 Arpinaama on hyvin erilainen verrattuna DePalman tunnetumpaan versioon. Hawks loi Arpinaaman ja DePalma toi sen valtavirran suosioon. Hawksin Arpinaama on uusintaversioon katsoen yhä laimeampi, mutta siitä huolimatta hieno elokuva. Arpinaama sisältää aikansa elokuviin nähden hyvin paljon väkivaltaa. Yhteiskuntakritiikillä on tärkeä osuus heijastaa kieltolain aikaista tunnelmaa, joka tuo elokuvaan omanlaisensa säväyksen.
Arpinaaman henkilöiden välinen asetelma on mielenkiintoinen. Ihmisarvot tuntuvat hukkuneen kaiken väkivallan ja kriisitilanteen keskelle. Perheille ei jää aikaa ja suhteet toisiin gangstereihin alkavat olla tärkeämpiä. Ihmisten on teoillaan ansaittava yhteiskunnallinen paikkansa gangsterisotien riepottelemassa Chicagossa. Vahvoilla on etulyöntiasema ja poliisi elää voimattomana gangstereiden armoilla kuten siviilitkin. Tätä ominaisuutta Howard Hawks on hyödyntänyt sujuvasti ja paremmin kuin Brian DePalma omassa versiossaan.
Monissa mustavalkoelokuvissa, etenkin film-noir-elokuvissa, on valaistuksella näyttävä asema. Arpinaama ei ole poikkeus. Valaistuksen onnistunut käyttö tosin ei näy tässä niin selkeästi. Tärkeämpää onkin itse Howard Hawksin ohjaustyö. Kuvakulmat ovat kerta toisensa jälkeen kiitettäviä, mutta tarinassa edettiin koko elokuvan keston ajan hieman liian nopeasti. Muutama henkilöihin syventävä kohtaus olisi toiminut verkkaiselle tahdille mainiosti vastapainona. Ainakaan kyllästymisestä en voi valittaa. Hawks kuljetti leffan jopa turhankin nopeasti loppuun. Roolisuorituksista mieleenpainuvin on tietysti Paul Muni. Hän ei pääse Pacinon tasolle, mutta täyttää päähahmon roolin upeasti. Paul Muni ei todellakaan sorru ylinäyttelemiseen. Hahmon vahva persoonallisuus kuljettaa tarinaa luontevasti kohtauksesta toiseen. Uskoisin myös Pacinon ottaneen omaan tulkintaansa jotakin osviittaa Munin roolisuorituksesta. Boris Karloffin esiintyminen oli naurettavan pieni. Hänelle olisin mieluusti suonut suuremmankin roolin.
Arpinaama hyödyntää lähtökohtiaan monipuolisesti. Tarina lukuisine henkilöineen herättää paljon mielenkiintoa, mikä ei murru missään vaiheessa elokuvaa. Kiitos Hawksin omaperäisen tavan viedä leffa ripeästi loppuun ja Paul Munin kestävän tulkinnan, Arpinaama ansaitsee klassikkomaineensa eikä ole syyttä näin muistettava merkkiteos. Käsikirjoitus sisältää paljon hyvää dialogia sekä hienon alun ja loppuhuipennuksen. 30-luvun elokuvaksi tämä ihmeen väkivaltainen taideteos on suuri henkilögalleria, jossa jokainen osapuoli edustaa persoonallisella tavalla omaa hahmoaan. Hawks hyödyntää näyttelijöitä tarinan etenemisen kannalta kekseliäästi.
Arpinaaman pieniin haittapuoliin lukeutuvat liian pintapuolisiksi jäävät henkilöt ja liian lyhyt kesto. Näitä seikkoja lukuunottamatta Arpinaama on loistava gangsterielokuva ja ennen kaikkea aikaa kestänyt kuvaus kieltolain aikaisesta Amerikasta. Vaikka itsekin pidän uusintafilmatisointia parempana, on Arpinaama suositeltavaa katseltavaa vähintäänkin siksi, että saa kiittää Howard Hawksia. Ilman häntä ei todennäköisesti olisi koskaan ilmestynyt DePalman versiota. Toimintafanit varmasti nauttivat ammuskelukohtauksista, joita tässä muutaman verran nähdään. Arpinaama on merkittävä teos, jossa tunnelma on korkealla. On tosin ymmärrettävää, että monet eivät pidä tästä liian vähäisen toiminnan vuoksi. Itse kuitenkin pidin, enkä odottanutkaan mitään actionleffaa. Arpinaaman sanomassa ja väkivallassa oli aikalaiskatsojille varmasti tarpeeksi. Silloin Paul Muni oli aikansa gangsteri-ikoni, kunnes tilalle astui Al Pacino. Kummatkin edustavat omaa aikakauttaan, mikä näkyy elokuvissa. Joten tätä tuijotellessa unohtakaa uusintaversio ja Pacino. Keskittykää katsomaan asiaa 30-luvun näkökulmasta.
