Karavaani busseja pysähtyy pikkukaupunkiin, teltta pystytetään ja show voi alkaa. Kyseessä ei tosin ole mikään sirkus, vaan saarnamies ja uskollaparantaja Jonas Nightengale (Steve Martin) kiiltävine pukuineen ja gospelkuoroineen. Eikä mikä tahansa saarnamies, sillä hänellä vaikuttaa olevan salaperäinen kyky tietää yksityiskohtaisia asioita satunnaisesti yleisön joukosta valituista henkilöistä. Tietämys ei tule kuitenkaan yläkerrasta vaan korvanapin kautta takahuoneessa istuvalta avustajalta Jane Larsonilta (Debra Winger), joka selailee tietokantoja pyrkien löytämään tiedonmurusia kulloisestakin uhrista. Kyseessä on siis varsinainen high tech –show.
Hallelujaa-meininki pistää pikkukaupungin elämän lähestulkoon sekaisin, mutta ajat ovat kuitenkin ankarat, kuivuus vaivaa ja niinpä paikallinen sheriffi (Liam Neeson) yrittää lopettaa touhun. Osasyynä on toki myös hänen epäluuloisuutensa koko showta kohtaan. Sheriffi onnistuu herättämään myös Janen omantunnon. Kun tarinaan heitetään mukaan paikallinen tarjoilija (Lolita Davidovich), jota kohtaan saarnamiehen tunteet läikähtävät sekä hänen invalidisoitunut nuorempi veljensä (Lukas Haas), joka vuorostaan hakee ihmettä, asetelma on valmis.
Steve Martin on totuttu yleensä näkemään lipevän sliipatuissa rooleissa vääntelemässä kuminaamaansa. Uskonpuutteessa näemme sitä vastoin ahneen ja epätoivoisen miehen vailla uskoa itseensä. Mutta kun hän hyppää lavalle, henki (luultavasti ei kuitenkaan Pyhä Henki) valtaa hänet ja yleisö on myyty. Martinin esitys on häikäisevä piruetteineen ja liukuineen. Aivan kuin hän päästäisi itsensä lieasta irti. Näyttelijäkaarti tekee kokonaisuudessaan vahvaa jälkeä ja pienessä sivuroolissa nähdään mm. Philip Seymour Hoffman uransa alkutaipaleella.
Uskonpuute on mielenkiintoinen sekoitus komediaa ja vakavaa draamaa. Saamme aluksi seurata suorastaan hupaisaa kulissien takaista toimintaa, jonka jälkeen elokuva muuttuu sosiaaliseksi kannanotoksi päättyen hiukan mystisesti. Onko ihmeet sittenkin mahdollisia ja mikä voima on niitten takana – Jumalako? Elokuvasta olisi helppo kaivella puutteita, mutta sitä on kuitenkin suorastaan nautinnollista katsoa. Etenkin alun herätysmeininki tempaisee vastustamattomasti mukaansa. Kaiken kaikkiaan Uskonpuute on harvinaisesta aiheesta tehty elokuva, joka kannattaa katsoa jo pelkästään Martinin bravuurimaisen suorituksen takia.
