Lance Henriksenin esittämä Stockton työskenteli ennen salaisessa tutkimuskeskuksessa keskellä autiomaata, jossa he kehittelivät geeniteknologian avulla täydellistä tappokonetta nimeltä Thor. Kun Stockton tajusi valtion taka-ajatukset, niin hän erosi tehtävistään ja pyhitti aikaansa teini-ikäisille lapsilleen. Tutkimuskeskuksessa menee jokin vikaan ja Stocktonin on palattava vanhoihin maisemiin, mutta rutiinikeikka muuttuu hyvin pian vaaralliseksi kamppailuksi yli-inhimillistä tappokonetta vastaan ja Stocktonin lapsetkin ovat pian vaarassa.
Alienia ja Crichton-filmatisointeja etäisesti muistuttava b-luokan sci-fikauhuilu on aikamoista sontaa, mutta erittäin viihdyttävää sontaa. Kliseinen meininki ja rutiininomainen ohjaus eivät yhtään paranna meininkiä, eikä tästä ole edes ihan camp-viihteeksikään, vaikka Tappajamutantti hieno suomennos onkin, mutta kaikessa roskaisuudessaan tässä on jotain todella kiehtovaa.
Aina yhtä tyylikästä Lance Henrikseniä lukuun ottamatta näyttelijäsuoritukset ovat aika kehnoja. Maailman kovin kivikasvo Lance kuitenkin saa jälleen kerran vakuuttavaa jälkeä aikaan tiukalla kasvollaan ja käheällä äänellä. Sci-fi- ja kauhuelokuvien kovimpia genrenimiä oleva Lance Henriksen vetää taas kerran niin kovan roolisuorituksen, että leffan katsoo mielellään loppuun.
Väsyneessä mielentilassa tällainen roska uppoaa parhaimmillaan. Elokuvallisia ansioita ei löydy yhtään, mutta se oli jo odotettavissa, kun videon kannessa komeili nimi Tappajamutantti. Kyseessä on aika tavallista mäiskettä, eikä tämä tarjoa mitään uutta. Kaveriporukaan kanssa katsottuna viikonloppuiltana iskee ihan varmasti. Ei todellakaan mitään ihmeellistä, mutta allekirjoittanut viihtyi tämän parissa ihan kiitettävästi. Jonain muuna päivänä pisteitä olisi ollut varmaankin vain yksi, mutta väsyneessä mielentilassa lauantaiyönä katsottuna Tappajamutantti oli menevä viihdepakkaus. En kyllä yhtään ihmettele, miksi ohjaaja Joe Gaytonista ei ole koskaan kuultu mitään.
