Leffasta tulee katsoessa mieleen lapsena metsäpolulla leikitty leikki, jossa pitää hyppiä kiveltä toiselle niin ettei saa koskettaa maata ollenkaan. Tarinassa päähenkilöt liikkuvat nimittäin valoisilla alueilla ja pimeässä kohdassa hukka perii.
Pläjäyksen juonelliset taustat tuntuvat hiukan turhan heppoisilta vaikka ihan loogista meininkiä on keksitty. Pienen käpykylän, Darkness Fallsin asukkaat tappoivat hyväntahtoisen Matilda Dixonin 150-vuotta sitten täysin syyttömänä. Tätä epäiltiin kahden lapsen murhasta, mutta lapset löytyivät jälkeenpäin. Matildasta tuli sittemmin legenda ja aave, hammaskeiju, joka saapuu tappamaan suurinpiirtein kaikkea mikä liikkuu aina kun joltain nuorelta lähtee viimeinen maitohammas. Valonarka aave ei pääse käsiksi niihin, jotka pysyvät valossa… Kyle on kohdanut 12 vuotta sitten Matildan ja elänyt elämäänsä tapahtumien varjossa. Nyt homma toistuu uudestaan.
Jos pelkäät pimeää niin tämä leffa ei ainakaan helpota tilannetta, vaikka kyseessä ei mikään kovin erikoinen tapaus olekaan. Muutamia ihan painostavia kohtia löytyy, mutta kokonaisuus ei oikein toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Lähtökohta kauhulle on jotenkin hiukan huvittava, että kiltti kylän täti on muuttunut kostonjanoiseksi sieluksi… Aave leijuu ihan näyttävästi ja varjoilla kikkaillaan kivasti, mutta paketti on silti liian tavallinen ja kliseinen.
