Samannimiseen novelliin löyhästi perustuva Koston liekki (Man on Fire) ei ole mitenkään poikkeuksellinen teos; premissi henkivartijasta suojelemassa varakasta perhettä ja pistämässä kriminaaleja levyiksi ei ole millään tavalla uusi mutta elokuvamaailman surullisen klovnin Tony Scottin tulkinnassa on lähestytty toimintaleffaa vähän erilaisesta perspektiivistä.
Creasy on alkoholisoitunut ja elämänilonsa menettänyt monessa sopassa keitetty militantti joka menee tapaamaan Meksikossa turvallisuusalan yritystä pyörittävää ystäväänsä Paul Rayburnia. Paul tarjoaa Creasylle töitä varakkaan perheen henkivartijana joka hetken empii tarjousta yrittäen vedota alkoholismiinsa ja epäsosiaalisuuteensa, mutta lopulta ottaa pestin vastaan. Creasyn tutustuessa suojeltavaan pikkutyttöön Pitaan hän hiljalleen alkaa taas löytää elämästä kirkkaampia sävyjä ja kenties jopa syyn elää, nyt Pita ei enää olekaan vain asiakas vaan jotain josta aidosti välittää. Kaikki ei kuitenkaan mene kuin Strömsössä sillä Pita kidnapataan ja tästä alkaa Creasyn matka syvälle Mexico Cityn läpimätään ytimeen ja todellinen koston kierre jossa ei ruumiita säästellä voi alkaa. Hyvin pinnallinen ja kliseinen asetelma, mutta kuitenkin toimiva sellainen.
Heti ensimetreistä näkee kuinka audiovisuaalisesti komea elokuva on kyseessä; leikkaukset ovat intensiivisen nopeatempoisia, osa kohtauksista trippaavasti hidastettuja ja kuvakulmat erikoisia, tätä kaikkea tehostaa hieno soundtrack ja piinaavat äänivalinnat. Elokuvan yleisilme henkii vahvaa 2000-luvun alun ja puolenvälin tunnelmaa, joka on sinänsä mieltä lämmittävää.
Vaikka esteettinen toteutus on elokuvan ehdoton vahvuus, on se samalla sen Akilleen kantapää, sillä sitä vaivaa kontrastien puute. Lähes kaikki yhtään toiminnantäyteisemmät kohtaukset alusta alkaen esitetään samalla raivolla ja intensiteetillä, oltiin siten harjoittelemassa koulun sukelluskisoja varten tai treenaamassa ampumista, joka syö tehoa itse kostoretken kohtauksista. Lisäksi hidastuksia käytetään varsinkin alussa toisinaan turhan tiheään tahtiin, joka luo yleisilmeestä vähän halvan tuntuisen.
Denzel Washington vetää roolinsa Creasyna erinomaisesti ja muutoinkin näyttelijäsuoritukset on huonoimmillaankin hyviä, mukaan on myös saatu monia meksikolaisnäyttelijöitä luomaan autenttista tunnelmaa. Kliseisyydestään huolimatta juoni kulkee sutjakasti ja jopa jonkinlaisia plot twistejä on tarjolla loppua kohden mentäessä. Koston liekki painottaa useassa juonenkäänteessä kuinka korruptio on luikerrellut jokaiseen yhteiskunnan osa-alueeseen eikä kehenkään lähtökohtaisesti pidä luottaa, tämä luo elokuvaan tiettyä jännitettä ja immersiota, tuntuu kuin olisi itsekin mukana Creasyn kostoretkellä.
Eniten käsikirjoituksessa häiritsee se, miten Creasy aina onnistuu kaikkein paatuneimpien väkivaltarikollisten yllättämisessä ja kuulustelussa, luulisi että niissä piireissä on mutkia povarissa ihan oletuksena ja luotia sataisi niskaan ennen kuin ehtii edes suutaan avata, olettaa saattaa myös että sana afroamerikkalaisesta koston enkelistä kiirisi melko nopeasti organisaation sisällä, mutta kaikki rikolliset olivat aivan yhtä yllättyneitä. Muutoin käsikirjoitus on melko realistinen ja päähahmo ei kaikesta huolimatta ole kuolematon kuten genren eetokseen usein kuuluu, luodit sattuvat ja sairaalavuoteeseen joudutaan.
Koston liekki ei tarjoa paljoa ajateltavaa vaan jopa perheen hyväsydäminen äiti ehdottaa tapporeissulle lähtemistä ilman sen kummempaa moraalista ongelmaa tai reflektointia, verenhimoinen kosto nähdään kaikin puolin ainoana oikeana keinona jota glorifioidaan eikä kukaan kyseenalaista sitä missään vaiheessa, mutta tuskin tämän elokuvan kiintopisteenä on tarjota metaeettisiä pohdintoja yön pikkutunneille vaan aivot narikkaan-henkistä kostopornoa jossa paha saa palkkansa.
Kaiken kaikkiaan Koston liekki on keskivertoa parempi toimintatrilleri, joka pituudestaan huolimatta viihdytti koko kestonsa ajan. Mainiota katsottavaa äijien iltaan ja sopii jokaisen mafia -ja kartellileffojen ystävän katalogiin.
