Jokerin ensi-illassa lisää poikkeusjärjestelyjä

29.9.2019 15:27

Vuonna 2012 Coloradon Denverissä, Yön ritarin paluu -näytöksessä tapahtunut joukkoampuminen on varjostanut uuden Joker-elokuvan ensi-iltaa. Osa tragedian uhrien omaisista on ilmaissut julkisesti huolensa siitä, että Batmanin vihollisiin lukeutuvan Jokerin soololeffa voisi houkutella epävakaita henkilöitä tekemään jälleen aseellisia iskuja elokuvateattereihin. Tämän johdosta mm. suuret yhdysvaltalaiset teatteriketjut Landmark ja AMC ovat nyttemmin kieltäneet asiakkaitaan peittämästä kasvojaan naamioilla.

Yhdysvalloissa on myös lisätty valvontaa virkavallan puolesta Jokerin elokuvateatterilevityksen alla. Lauantaina leffan Los Angelesissa järjestetyssä ensi-iltanäytöksessä olisi normaalitilanteessa järjestetty ohjaajan ja näyttelijöiden haastattelumahdollisuus, mutta rainan mediassa ja sosiaalisessa mediassa nostattamat pelot muuttivat suunnitelmia. Ohjaaja Todd Phillips ilmaisi vain näytöksen esipuheessaan toivovansa yleisön nauttivan elokuvasta ja kertovan siitä ystäville.

– Luulen, että nyt elokuvan on aika puhua puolestaan, Phillips totesi.

Hyvän aikaa ennen tätä antamassaan haastattelussa Phillips suomi Jokerin saamaa negatiivista huomiota seuraavasti:

– Tämä elokuva tapahtuu kuvitteellisessa maailmassa. Siinä saattaa olla viitteitä todellisesta maailmasta [ja todellisista] mielipiteistä mutta kyse on fiktiohahmosta ja fiktiivisestä maailmasta, mitkä ovat olleet olemassa 80 vuotta. Mikä minua ärsyttää enemmän [tässä] toksisessa valkoisen miehen asiassa on, että sanotaan: ”Oi-joi sentään, näin juuri John Wick 3:n. Hän on valkoihoinen mies ja hän tappaa 300 ihmistä ja kaikilla on hauskaa.” Miksi tällä elokuvalla on erilaiset määritelmät? Siinä ei rehellisesti sanottuna minusta ole järkeä.

Lähteet: THR, CinemaBlend, The Guardian

Kuva: Warner Bros./Joker, 2019

Lisää luettavaa