The Punisher (2004)

Mitä tulee ensimmäisenä mieleen sarjakuvakustantamo Marvelista. Ainakin ne sarjakuvat ja sitten myös heikot supersankarifilmatisoinnit. Spidermanit olivat kassamenestyksiä monessa maassa, mutta ovat tarinaltaan varsin onttoja ja keskinkertaisia. Ihmeneloset eivät ole ainakaan tähän mennessä sisältäneet muuta kuin erikoistehosteita (ai niin, ja tietenkin Jessica Alban). Hulk kuuluu myös samaan erikoistehostekategoriaan. Daredevil on karkea floppi ja säälittävän surkeahko. Jopa Marvelilta pohjanoteeraus. Kun käteen sattui muuan Marvel-pätkä The Punisher, allekirjoittanut tunsi olonsa hyvin ristiriitaiseksi, mutta samalla kuitenkin nostalgiseksi. Punisherista, eli siitä synkästä kostajasta (eikun, korjaan rankaisijasta, joka pukeutuu mustavalkoiseen pääkallopaitaan ja joka antaa rikollisille satikutia lukuisine pyssyineen. Tuo ensimmäinen Punisher-filmatisointi ilmestyi vuonna 1989 ja pääosaa, Frank Castlen roolia veti länsinaapurinpoika Lundgrenin Dolppa. Tunnelma vaan ei ollut kyseisessä filmissä oikeinlainen. Dolppa ei käyttänyt silloin vielä sitä kuuluisaa pääkallopaitaa!

15 vuotta myöhemmin ilmestyi siis Punisherin uutuusfilmatisointi. Mark Goldblatt on vaihtunut Jonathan Hensleighiin, joka ohjasi sekä käsikirjoitti uudemman Punisherin. Hensleighin tuotantoa ovat mm. Armageddon ja Jumanji. Uudempi Punisher on selvästikin aiempaa väkivaltaisempi, nihilistisempi, brutaalimpi ja jopa verisempi. Mutta, kas kummaa ei kuitenkaan parempi. Vaikka Punisher on jollain asteella machompi, ja coolimpi, siitä puuttuu silti jotain, mikä antoi potkua aiemmalle osalle. Nimittäin kasassa pito. Aiempi osa oli huomattavasti lyhytkestoisempi, ja simppelimpi niin tarinaltaan kuin hahmoiltaan. Punisher sen sijaan on paljon laajempi tarinaltaan ja hahmoiltaan. Ideavarasto laajeni laajenimistaan, kunnes huomattiin että ideat tulvivat yli. Pyramidin seinät eivät pysyneet kasassa, tai tarkemmin sanottuna eivät saaneet pietettyä sisältöä aisoissa.

Juoneltaan Punisher on siis paljon laajempi ja avarampi mitä aiempi osa. Tietenkin lähtöasetelmat ovat samat: Frank Castle (Thomas Jane) on entinen sotilas, ja huippukoulutettu erikoisjoukkojen mies. Yhden tehtävän seurauksena, hämärän mafiapomon Howard Saintin (John Travolta) poika kuolee. Saint vaatii kostoa Castlelle ja tappaa tämän koko perheen, vaimoa, poikaa ja jopa sukua myöten. Saint luulee tappaneensa myös Castlen, mutta on väärässä. Castle selviää kuin ihmeen kaupalla hengissä, mutta on muuttunut. Hän ei ole enää Frank Castle, vaan alter egonsa Rankaisija (Punisher), joka vannoo kostavansa henkensä uhalla Saintille. Ja siitähän sitten alkaa se yhden miehen sota...

Juoni on todellakin laajempi. Tarinaa kerrotaan syvällisemmin ja henkilöihin syvennytään enemmän mitä aiemmassa osassa. Ehkä vähän liiankin syvällisesti, sillä tämä osoittautuu myös yhdeksi Punisherin heikkouksista. Juoni on liian avara, ja junnaa paikoittain paikallaan hyvinkin pitkästyttävään tahtiin. Onneksi muutamat toiminta/takaa-ajo kohtaukset pistävät vähän potkua persuksille, ja antavat taas sen katsomisen mielenkiinnon. Näyttelijäpuolelta ei ole paljon mitään sanottavaa. Perussuorituksia, jotka ehkä kallistuvat hiukan negatiivisen osaston puolelle. Harva näyttelijä oikeasti osaa edes näytellä, jopa aina hyvä Travolta vetää roolinsa puolivaloilla. Thomas Jane sentään sopii hyvin kovia kokeneeksi Frank Castleksi. Tappoilme kasvoilla, hymyä ei ollenkaan. Siinäpä lyhyesti sen vähän tuntemattoman Tompan roolisuoritus.

Punisher on perusvarma toimintapätkä. Amerikkalaisista massatuotantotoimintaelokuvista se ei erotu, mutta sisältää ainakin kaksi miellyttävä ilahduttavaa seikkaa. Nimittäin kuvauspuoli ja musiikkipuoli toimii erinomaisesti. Musiikit luovat tunnelman, siis ei sitä tappotunnelmaa, vaan rentouttavan ja paikoittain ilahduttavan kaiken synkkyyden keskelle. Kuvaustekniikka on todella vauhdikasta ja kameran käyttö sujuvaa. Monet takaa-ajo/räiskintäkohtaukset näytetään monesta kuvakulmasta. Tämä tuo mukavasti lisäpisteitä pätkälle.

Kokonaisuutena Punisher on hienoisen nihilististä, runsaan väkivaltaista ja tyypillisen massatuotantomaista jenkkiactionia. Vaikka Frank Castlen, alias Rankaisijan ase ja panosvarasto oli suuri Tampa Bayssa, Leffatykissä se koostuu kuitenkin vain kolmesta patruunasta.

Pisteet:
Arvosteltu: 10.08.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Muumipappa
Käyttäjä
72 arvostelua

Jotenkin tiesin, kun näin tämän leffan kaupan hyllyssä, tuli mieleen kysymys. Onko tämä taas niitä floppi-toimintaleffoja, mitä sataa taivaalta aurinkoisena päivänäkin? Silloin oli erittäin aurinkoista, joten en viitsinyt pilata päivääni tämmöisellä roskalla.
No, seuraavana päivänä kumminkin tuli huono omatunto, kun en ostanut sitä. Sitten päätin hakea sen....

Frank Castle (Thomas Jane) on huippuagentti, joka valitettavasti jätti työnsä, ja palasi perheensä pariin. Valitettavaa on myös se, että viimeisen keikan seurauksena kuoli Howard Saintin (Saturday Night Feaver -poju, John Travoltan) poika. Saturday night feaver -poju, suuttuu siitä, ja lähtee ajamaan Castlea takaa. Vaikka, Castle ei minun mielestäni ollut mitenkään syyllinen Saintin pojan kuolemaan, vaikka hänen täytyikin huolehtia hänestä. No, Saintin poika oli lähemmäs 30, ja pitäähän aikusen nyt herranjestas huolehtia itsestään!

Saintin vaimo käskee tappamaan koko Castlen perheen. (Hullu heila!)
Ja ihanan perhe kokoontumisen, ilta-aterian päätteeksi tarjoillaan jälkiruoka, Castlen perhe (kuolleena). Alkaa ajojahti Castlen, ja Saintin välillä....

Aluksi hämmästytti Frank Castlen kestävyys. Häntä ammutaan alussa varmaan 3 kertaa mahaan. Eikä kaadu. Sitten vielä suuri räjähdys. Eikä kaadu. No, pahiksia tässä kyllä kaatuu ihan kiitettävästi, mutta välillä myös ovelilla tavoilla; jotain viskataan kuumalla keitolla naamaan, kun taas jotain vedetään puukolla suun sisään.

Välillä (tai aika usein) meno hidastuu selkeäksi draamaksi, ja alkaa todellakin kaipaamaan kunnon toimintaa. Sitähän tässä ei valitettavasti paljoa ole, ja moni kohtaus onkin vain hiljaista hiiviskely-toimintaa.

Takaa-ajoa on ihan riittävästi pari kertaa, ja ihan hyvin kuvattukin. Eniten kuitenkin kuohautti Punisherin upea tunnari, jota jäinkin monesti kuuntelemaan alkuvalikkoon, ja se soikin ihan rittävästi leffan aikana. Toiminnan ohella, elokuva kumminkin toimii draamanakin, ja se onkin välillä todella viihdyttävää katsella, mutta myös valitettavasti syö katselu-kertoja.

Moni moittii Thomas Janea, mutta mielestäni hän sopii näihin osiin. Ja jos näyttelytaitoa puuttuu, niin mitä sitten? Ei tässä katsota Thomas Janea, vaan toimintaa. Kuka tässä hyviä näytteliöitä tarvitsee? Olisiko tähän sopinut vaikka Tom Hanks? Ei todellakaan. Tämä on toimintaleffa, ja vieläpä erittäin hyvä sellainen.

Jatkoa on luvattu, mutta ilman Thomas Janea. Trailerin perusteella näyttää floppi-leffalta. Eli taidanpa kipaista kaupasta hakemaan...

Pisteet:
Arvosteltu: 27.07.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

King Of Disco
Käyttäjä
2 arvostelua

Yleensä suosituista sarjiksista tehtyjen elokuvien pitäisi flopata, niinkuin ne ovat yleensä tehneet. The Punisher on kuitenkin eri luokkaa. Elokuva sai aikanaan paljon kohua ja keskustelua sensuroimattoman väkivaltansa vuoksi. Suomessa pätkälle lätkäistiinkin välittömästi k-18 leima.

Frank Castle (Tom Jane) on entinen huippuagentti, joka lopetti työnsä viimeisen keikkansa jälkeen, jotta saisi aikaa enemmän perheelleen. Kuitenkin viimeisen keikan seurauksena kuolee vaarallisen ja sadistisen mafiapomo Howard Saintin (John Travolta) vanhin poika. Saint saa selville Castlen osuuden operaatiossa ja vannoo kostoa hänelle. Saint tapattaa Castlen koko perheen, ja luulee tappaneensa Castlenkin. Castle kuitenkin herää kuin ihmeen kaupalla henkiin. Hänestä tulee tunteeton tappaja-supersankari Punisher (suomeksi siis tuomari tai rankaisija). Castle aloittaa yhden miehen sotansa Howard Saintia vastaan, ja vaatii rangaistusta.

The Punisher on leffa minun mieleen. Elokuvassa on paljon väkivaltaista toimintaa, tappelua ja takaa-ajoa. Tarinan kuvaus on synkkä ja tumma, joka antaa hienosti sävyä. Tom Jane tekee ehdottomasti tähän mennessä parhaimman roolisuorituksensa. Hän osaa pitää tuimean tappajan-ilmeen kasvoillansa, eikä hymyile elokuvan aikana paljon yhtään. Myös toinen huikean roolisuorituksen vetäjä on pääpahis John Travolta. Travolta on omissa elementeissään näytellessään pahiksen roolia. Sen hän parhaiten osaa. Myös kokonaiskuva on hieno, juoni rullaa mukavasti, ja kohtaukset olivat huolellisesti viimeisteltyjä. Huonoa leffassa on joidenkin näyttelijöiden tasottomuus. Osa näyttelijöistä ei osaa näytellä yhtään. Myös alku elokuvassa lähtee hiukan hitaasti ja epäselvästi käyntiin, mutta kiihtyy ja selkiintyy loppua kohti. Kaikenkaikkiaan tämä pätkä ansaitsee neljä tähteä.

Pisteet:
Arvosteltu: 07.03.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Burarum
Käyttäjä
9 arvostelua

Agentti Frank Castle (Jane) on onnellinen mies päästyään eroon vaikeasta työstään voidakseen viettää enemmän aikaa perheensä seurassa. Tämä idylli kuitenkin keskeytyy hänen surmattua epähuomiossa miljonääri Howard Saintin (Travolta) pojan viimeisen työtehtävänsä aikana. Saint ei tästä pidä ja määrää Castlen perheen Frankin itsensä kanssa tapettavaksi. Frank jää henkiin massamurhasta ja palaa takaisin kostaakseen. Verinen koston odysseia alkaa.

Tässä oli viihdyttävä pläjäys. Marvelin lukuisien hahmojen filmatisointi on ollut vaihtelevan tasokasta, vaikkakin lähes normina kesyä väkivallan ja raakuuden suhteen. The Punisher ei ole onneksi tätä mietoa kastia, vaan vääntää raakuuksien ja väkivallan mittaria astetta synkempään asteeseen. Samalla mukaan tulee myös tummempia sävyjä koko tarinaan, minkä aikana Castle paitsi tappaa vastustajansa, myös ajaa heidät tappelemaan toisiaan vastaan ja kärsimään, ennen kuin tappaa heidät kylmästi.

Juoni on melkoisen yksinkertainen, minkä takia hahmoihin keskutytään pitkälti. Thomas Janen karkea olemus sopii hyvin tuskan riivaman Castlen rooliin, mikä näyttää onneksi myös hahmon heikkoudet. Uni tulee vain juomalla itsensä sammuksiin ja pelkkänä ihmisenä Castle ottaa osumaa vastaan enemmän kuin antaa. Luonnollisesti "sankari" selviytyy näistä tälleistä, mutta on todella virkistävää nähdä supersankari, jota murjotaan ja haavoitetaan. Eikä vain kerran, vaan koko ajan.

John Travolta hoitelee roolinsa roistona rutinoidulla ammattitaidolla, vaikkakin "roisto" on paljon kyynistä "sankaria" tylsempi. Muitakin "roiston" kätyreitä kuvataan ja yhdenkään hyvää inhimillistä ominaisuutta ei tuoda esiin. Hahmot ovat yksiulotteisen karrikoituja, mutta toimivat hyvin luomaan kuvaa raa'asta ja julmien oikkujen hallitsemasta maailmasta.

Mollivoittoiseen nihilismiin lisättynä on annos ajoittain hyvinkin valoisaa huumoria, mikä kylläkin istuu tarinaan. Tappelussa hajoitetaan ovet, huonekalut, seinät ja osallistujien ruhot, yksikään Frankin luoma ansa ei osoittaudu toimivaksi ja lopulta voitettuaan ja kerrottuaan olevansa kunnossa rääkätty kostaja kaatuu suorilta jaloilta urheilutermi knock out-tilaan.

Hyvässä elokuvassa on kuitenkin heikkoja hetkiäkin. Huolimatta tarinaan liitetystä synkeydestä, allekirjoittaneelle The Punisher ei ollut riittävän raaka ja synkkä. Jonathan Hensleighin ohjaus ja osittain kirjoittama käsikirjoitus menee julmuudessaan pitemmälle kuin tavanomaisen kiltti Hollywood-supersankaripläjäys, mutta tuntuu, että rajaa olisi voitu koetella vielä enemmän. Kokonaisuutena kiitettävän raaka ja nihilistinen anti-supersankaripläjäys. Hyvät näyttelijät ja raakaa väkivaltaa.

(Lisätietona vielä, että ensimmäinen filmatisointi tästä hahmosta tehtiin 1989 pikkubudjetilla ja Dolph Lundgren näytteli silloista Frank Castlea)

nimimerkki: Jurpo

Pisteet:
Arvosteltu: 30.01.2005
Katsottu: DVD

Arvostelija

Jurpo
Tähtääjä
263 arvostelua

2000-luku taitaa olla sitä paranormaalien ilmiöiden aikaa, jolloin Marvelin seittiä sinkoilevat supersankaritkin sukkahousuissaan ovat kuumaa kamaa Ameriikan elokuvamarkkinoilla. Hollywoodin tuottajapomot uhraavat leffojen hyväksi paksuhkoja setelitukkuja, jotta saadaan kalliit - joskin valitettavan usein hieman pehmeähköt - paukut rahoitettua ja liuta nimekästä porukkaa pääosiin, nämä keinothan sitä massia tunnetusti tuovat. Remake on myös tänä päivänä varsin kova sana ja hyvä (katsojan kannalta huono (?)) tilaisuus uusille ohjaajille tehdä hieman nimeä uudelleenlämmittelyjen parissa. Tuntematon suuruus Jonathan Hensleigh palkattiin siirtämään lisää jo kertaalleen filmattua sarjakuvaa telkkariin.

Teatterikierroksen sijaan suoraan videolevitykseen lykätty Punisher on tällä kertaa vuorossa, tuttavallisemmin siis Tuomari. Ruotsalainen lihapulla, Dolph Lundgren tähditti aikaisempaa 80-luvun puolella kokoon pyykättyä sovitusta ja tämänkertainen tapaus seurailee Lundgrenin jalanjälkiä tuoden nimirooliin lähes samanveroisen jäyhistelijän, Thomas Janen, jolle suotiin kunnia tehdä Frank Castlesta kylmäpäinen oikeutta jakeleva kostaja. Vastapuolelle taasen asettui niinkin "iso" heppu kuin John Travolta, joten Howard Saintin pahisroolin luulisi olevan hyvissä käsissä. Suht tyylikkään ensimmäisen puolituntisen vierähdettyä hatusta heitetty juoni on selvää pässinlihaa ja Castlelle annetaan motiivi kaivertaa Saintin nimi hautakiveen. Tässä vaiheessa ainakin olettaisi homman olevan hanskassa - vaan saako katsoja sittenkin huomata hanskojen olevan kadoksissa?

Oletukset joutuu siis jättämään sikseen. Jälkipuinnin aikana oli aivan pakko todeta, että tällaisenaan leffa ei toimi täysin mutkattomasti. Vaikka B-toiminnan puolella liikutaankin, niin se ei tarkoita sitä, etteikö jonkunlaisia toimintaelokuvan peruslaatuvaatimuksia olisi syytä läpäistä. Nyt ei puhuta siitä, ettäkö pitäisi olla jotenkin syvällisempää meininkiä, taidetta lähenteleviä kuvia tai muuta toimintaleffalle epäolennaista kamaa, vaan jotain muuta mikä näyttäisi vaativan Punisherilta fiksaamista enemmänkin. Paljon synkemmän, sujuvamman ja Tuomarille ominaisemman käsikirjoituksen myötä kaikki olisi melkeinpä kohdallaan ja se riittäisi kantamaan sovituksen vallan mainiosti tai ainakin paremmin kuin nyt. Kapellimestari Hensleighin raapustus on tässä muodossaan varmasti yhtä reikäinen kuin Turhapuron Uunon verkkopaita parhaimmassa elementissään, eikä miehen ohjaajantaidoistakaan oikein mainittavaa löydy. Tuomarin vannoutuneimpiin faneihin en kuulu, mutta asioiden tiimoilt!
a on silti jonkunlainen käsitys olemassa ja sitä kautta odotuksiakin pääsi syntymään. Mainosjuliste oli meinaan ihan hieno.

Kaksi tuntia tälle elokuvalle on ehdottomasti liikaa, ainakin näillä panoksilla. Ärsyttävän epätasaisen sisällön verkkaisin voimin valutaan eteenpäin ja siksi leffa tuntuu välillä pitkältä. Paikoin jopa huvittavan kekseliästäkin toimintaa ja tyhjänpäiväistä lirkuttelua ihmissuhdekuvioineen pukkaa ruudulla anteeksiantamattoman heikosti rytmitettynä. Jos kerta Tuomarin pitäisi olla raaka ja sadistinen heppu, joka ei kadulla partioidessaan armoa antele tai lihaksia ja luoteja säästele, niin miten ihmeessä hän sitten välillä osallistuu väkinäisen huumorinpoikasen siivittämään, läpimätien sivuhahmojen marttakerhoon jahkailemaan niitä näitä, hukaten siinä samalla hyvän tappovireensä. Jonathan, ei näin.

Pinnalliset roolihahmot ja yksipuolinen ulosanti tietysti joissain tapauksissa puuduttaa, mutta tällaisen elokuvan kohdalla pitäisi itsetarkoituksen mitat täyttävän toimintapuolen kukoistaa täydellä teholla ja yleisfiiliksen olla edes vähän rankempi ilman ylimääräistä, kevyempää ruuduntäytettä. Lällympien vaiheiden rullatessa vokotellaan sööttiä naapurintyttöä, jonka olemattomaan rooliin on päässyt Rebecca Romjin-Stamos keikistelemään. Onko tässä nyt taustalla sitten poliittisen korrektiuden tavoittelua tai lajityyppinsä peruskliseiden kierrätystä menestyksen toivossa, vaiko mitä? Perinteisemmässä toimintapätkässä sankarilla voi olla jotain meneillä, mutta Tuomarille ei herkistelyt sovi.

Noh, oli miten oli, tällainenkin Tuomari on sentään jossain määrin viihdyttävä väkivaltapaketti, jos typerän silmiinpistäviin epäloogisuuksiin ja gangsterin roolissa löysästi luimuilevaan Travoltaan ei kiinnitä huomiota. Ajoittain Travolta väläyttelee, mutta kokonaisuutena Saint on heikko kelmi ansioituneemmalta näyttelijältä. Jane sentään ärisee viskibasson tahdissa yksinkertaisen rankaisijan roolinsa juuri sopivan pöhelösti läpi, joskaan ulkonäkönsä puolesta mies ei täysin vastaa kolkolla katsellaan ja työkaluillaan vihulaisiin reikiä poraavaa Tuomaria.

Punisherin katsottuani mielen valtasi sellainen tyypillinen ajatus, että tekisi mieli pitää Jonathan Hensleighille pieni oppitunti siitä, miten kirjoittaa tummempi ja katsojan tuoliltaan aivan sinne maan tasalle pudottava Tuomari. Hienoin kuvin ryyditettyä jyskettä löytyy muutaman kohtauksen verran, mutta Hensleigh onnistuu mauttomilla ideoillaan hapuilemaan tunnelmaa enemmän sinne penkin alle. Vaikka harmittavan heppoinen pääkallomies ruudulla uiskenteleekin, niin kyllä tämän rainan kerran katselee aivottoman keskivertopaukuttelun tarpeessa. Potentiaalia aiheessa olisi ollut jykevämpäänkin seikkailuun, mutta eiköhän Hensleighin version sulattele kaveriporukalla nauraessa ja/tai muutamaa olutta siemaillessa. Jossittelulle sen sijaan jätetään roppakaupalla vielä tilaa ja viimeisen hetken koittaessa tunnelin päässä näkyy hieman valoa, toivottavasti se vain ei ole se kuuluisa juna.

nimimerkki: Lutkus

Pisteet:
Arvosteltu: 26.01.2005
Katsottu: DVD

Arvostelija

Lutkus
Käyttäjä
51 arvostelua

Travoltalla alkaa olemaan enemmän sääntö kuin poikkeus, että miehen nimi on tae huonosta keskinkertaisuudesta. Mies taidetaankin nykyään palkata B-elokuviin houkuttelemaan nimellään katsojia. Ymmärrän kyllä että miehenkin on elantonsa ansaittava, mutta se ei vähennä minun pettymystäni lainkaan.

Travolta on Howard Saint, kylmä ja häikäilemätön businessmies, jonka poika saa surmansa poliisioperaation aikana. Saint syyttää tapauksesta agentti Frank Castlea ja määrää Castlen perheen tapettavaksi. Castle ei ota tätä tapahtumaa kevyesti ja lähtee rankaisemaan Saintia. Hän ei ole kostaja, hän on tuomari. Yeah right...

Hoh hoijakkaa. Alku vaikutti vielä ihan mukiinmenevältä toimintaleffalta, mutta viimeinen puolituntinen (joita oli muuten turhan monta) pilasi leffan täysin. Kaksi pistettä tulee alkupuoliskon kolmen ja loppupuoliskon yhden pojon keskiarvosta. Tykissähän ei nollia jaeta. Travoltan rooli oli ihan täytekamaa. Mies on varsin pienessä roolissa ja vetää senkin puolivillaisesti.

Pääosan Thomas Jane, joka ainakin minulle on uusi tuttavuus elokuvamaailmassa, on kuin ilmetty Christopher Lambertin ja Beverly Hills Kyttä -filmin Sergen sekoitus. Miettikääpä sitä, ei välttämättä ollenkaan hyvä asia. Näytellä mies ei ainakaan osaa. Jättäkää hyvät ihmiset tämä filmi hyllyyn pölyyntymään, ei juuri ole katsomisen arvoinen.

Pisteet:
Arvosteltu: 25.01.2005
Katsottu: DVD

Arvostelija

Jaqqe Nakuttaja
Vieras

In certain extreme situations, the law is inadequate. In order to shame its unadequacy, it is necessary to act outside the law, to pursue natural justice. This is not vengeance. Revenge is not valid emotion, it's an emotional response. No, not vengeance - punishment.

Jos nyt juot jotain, niin kannattaa ehkä laskea lasi kädestä ja muutenkin suosittelen vetämään syvään henkeä ja rauhoittumaan perusteellisesti. Ilmoitusluontoinen asiani saattaa nimittäin tulla joillekin järkytyksenä: The Punisher on mainio elokuva. No joo, ehkä "mainio" on hieman liian voimakas sana. Sanoisinko pikemminkin, että "ristiriitaisen mielenkiintoinen".

Ex-poliisi Frank Castle on vihainen kaveri. Se miehelle suotakoon, sillä hänen koko sukunsa(?!) on lahdattu kylmäverisesti. Murhaaja teki kuitenkin kohtalokkaan virheen, sillä tunnetusti mies on kaikkein vaarallisimmillaan silloin, kun hänellä ei ole mitään menetettävää. Castlesta tulee Tuomari, oman käden oikeutta jakava yhden miehen väkivaltakoneisto, joka hakee lievitystä raastavaan tuskaansa rankaisemalla laitapuolen kulkijoita.

Marvelin pidettyyn marginaalihahmoon perustuva The Punisher on elokuva kostosta, väkivallan kierteestä ja menetyksen tuottamasta surusta. Näistä aineksista luulisi syntyvän todella tylyä toimintatykitystä, mutta valitettavasti ohjaaja-käsikirjoittaja Jonathan Hensleigh on kässäriä kasatessaan kopioinut Garth Ennisin kynäilemää "Welcome back, Frank"-sarjakuvaeeposta, joka on tunnettu siitä, että se tuo ylimääräistä huumoria tuttuun ja turvalliseen The Punisher-kaavaan. Tahaton komiikka ei toki haittaa, sillä sehän on oleellinen tekijä tällaisissa roskaelokuvissa. Sen sijaan väkisin väännetyt vitsit ja pari tarpeetonta "koomista" sivuhahmoa latistavat ikävästi muuten mukavaa hautajaistunnelmaa.

The Punisher yrittää olla hauskan absurdi aina silloin tällöin, vaikka sen ei missään nimessä pitäisi. Hensleighilta ovat menneet prioriteetit sekaisin, mutta siitä huolimatta elokuva on mukavaa vaihtelua tässä kaikkia kosiskelevassa lapsiystävällisessä nykyilmapiirissä. Väkivalta on suht brutaalia ja sitä myöskin piisaa. Toisaalta, jos leffan nimi on The Punisher, niin ei kai silloin kukaan odotakaan tanssahtelua kukkaiskedolla tai yhteislaulua leirinuotion loisteessa.

Tuntuu ehkä hieman moraalittomalta vaatia lisää verenvuodatusta, mutta sellainen olisi todellakin tehnyt tästä pläjäyksestä vieläkin paremman. Yleensä vastustan elokuva, joissa sadistinen mässäily on itsetarkoitus, mutta The Punisherin kohdalla vieläkin ylenpalttisempi väkivalta olisi sopinut kuin nakutettu. Frank Castlen ainoa funktio on tuottaa tuskaa niille, jotka sen hänen mielestään ansaitsevat, joten tässä olisi ollut hyvä paikka toteuttaa inhorealistinen ja itsetarkoituksellinen tappojuhla pienellä sosiaalipoliittisella satiirilla varustettuna. Tähän elokuvaan, jos mihin, olisi sopinut sellainen täydellinen psykopaattifiilis. Tällaisenaan The Punisher jättää hommat sittenkin hieman puolitiehen.

Tässä välissä täytyy jättää julkinen viesti Jonathan Hensleighille, joka uhkaa kommenttiraitansa lopuksi vielä tekevänsä The Punisherille jatko-osan. Jonathan, jos luet tätä(ja jos osaat suomea), niin jätä nyt ihmeessä ne kaikki turhat huumoriaspektit mahdollisimman minimiin ja tee sellainen The Punisher-elokuva, jonka me kaikki haluamme nähdä ja jollaista me kaikki olemme odottaneet. The Punisher-elokuvan pitää olla sairaalloisen synkkä ja hemmetin väkivaltainen! Ja lisää Castlen hilpeitä kidutussessioita! Ei mitään vitsailua eikä mitään muuta turhaa! Kunnollisessa The Punisher-elokuvassa ei kellään saa olla hauskaa, ei edes katsojalla! God damn!

Nimiosassa patsastelee kivikasvoinen Thomas Jane, joka käsittääkseni nykyään tunnetaan nimellä Tom Jane. Näyttelijänä hän ei ole juurikaan Dolph Lundgrenia kummoisempi, joka siis esitti Castlea 15 vuoden takaisessa kasariversiossa. Vaikka eipä silti, ei tässä mitään suurten tunteiden tulkintaa kyllä olisi kaivattukaan. Riittää että näyttää kovalta ja että ampuu ja hakkaa vakuuttavasti kaikkea mikä liikkuu. Tämän Jane taitaakin tyydyttävästi ja silloin tällöin hänen silmissään jopa välähtää oikein reipashenkinen hullun kiilto. Tästä tietysti napsahtaa plussaa, eihän Castle mikään ihan vakaa kaveri kuitenkaan ole.

Ei The Punisher mikään klassikko ole. Sen olisi pitänyt olla, mutta ei se ole. Näinä kirottuina Harry Potter-aikoina se kuitenkin onnistuu tarjoamaan tunkkaisen tuulahduksen jostain hyvin kaukaa. The Punisherille ei voi olla kovin vihainen, sillä se muistuttaa kovasti niitä mauttomia B-toimintaelokuvia, joita tuli vahdattua joskus pikkupoikana.

nimimerkki: esimies

Pisteet:
Arvosteltu: 04.01.2005
Katsottu: DVD

Arvostelija

esimies
Käyttäjä
48 arvostelua