Summaleffa Uudet nimikkeet Aakkosittain abcdefghijklmnopqrstuvwxyååäö09 Genret KomediaSci-fi DraamaFantasia ToimintaWestern SeikkailuDokumentti TrilleriAnimaatio KauhuMusikaali RikosMusiikki SotaAnime

The Others (2001)

Keskiarvo

Arvostelut (8): ****½
Pikatuomiot (360): ****

Oma pikatuomio

# "Tuo vanhat kunnon kummitusjutut katsojan nähtäville 2000-luvun muodossa."

The Others on ehdottomasti yksi alagenrensä eli henkimaailmaan perustuvien kauhukuvien mestariteoksista ja 2000-luvun vastaavista ylivoimainen ykkönen. Jokainen osa-alue täyttyy huippusuorituksilla ja heikkouksia joutuu oikein etsimällä etsimään.

Grace (Nicole Kidman) elää lapsiensa Annen (Alakina Mann) ja Nickholaksen (James Bentley) kanssa aavemaisessa kartanossa kaukana muusta asutuksesta. Lapsien isä ja Gracen aviomies ei ole palannut sodasta ja tilanne vaikuttaa toivottomalta.

Kartano ja leffan juoni kätkevät sisälleen monta mielenkiintoista mysteeriä, kuten lapsien allergisuus valolle, talosta kuuluvat oudot äänet ja lapsien puhuminen äidin oudosta sekoamisesta. Hullunkurisesti olevia asioita ei helpota kutsumattoman palvelusväen saapuminen kartanoon. Juoni on lopulta suhteellisen perinteinen, mutta pienellä lopputwistillä siitäkin on saatu kehumisen arvoinen.

Riippunee katsojasta pitääkö leffan tunnelmasta, sillä se on synkänpuhuva, mutta kovin hidastempoinen paria väläytystä lukuunottamatta. Itse pystyin unohtamaan kummitusleffoihin kohdistuneet ennakkoluulot ja nauttimaan kolkon rakennuksen ja iättömän pimeyden tuomasta salaperäisen kutkuttavasta tunnelmasta. Pelko luodaan siis hyvin perinteisin keinoin käyttämällä pimeyttä, usvaisia maisemia ja asioita joita katsoja ei pääse näkemään. Voidaan sanoa, että The Others tuo vanhat kunnon kummitusjutut katsojan nähtäville 2000-luvun muodossa.

Nicole Kidmanista puhutaan leffan kantavana voimana ja megatähtenä, ja kieltämättä hän tekee upean roolisuorituksen 1940-luvun seurapiiriemäntänä, jonka elämä on kaikkea muuta kuin ruusuilla tanssimista. Puhetyyli, vakavuus ja vanhan ajan esille tuominen onnistuvat Kidmanilta loistavasti. Lapsinäyttelijät Mann ja Bentley ovat rooleissaan loistavia, vaikka eivät pystykään tuomaan aikakautta esiin suoritustensa kautta. Joka tapauksessa on harvinaisuus saada kaksi näin hyvin toimivaa lapsinäyttelijää samaan leffaan ja muutenkin näyttelijäkaarti vakuuttaa läpi linjan.

Kummitusleffoista pitäville The Others on pakko-ostos, mutta uskon että laadukkaan teoksen katsominen luonnistuu myös muilta kadun taaplaajilta vaivattomasti.

Pisteet: ****
Arvosteltu: 19.09.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Boy From Shadows
Tykittäjä
143 arvostelua

# "Avautuu hitaasti, mutta antaa ajateltavaa kun tarina etenee kohti yllättävää loppuaan."

Vuonna 1945 Jerseyn saarella, kostean usvan peittämässä isossa talossa äiti Grace (Kidman) kasvattaa kahta allergista lastaan. Grace odottaa miestään Charlesia (Eccleston) palaavaksi sodasta kotiin. Gracea auttaa joukko ystävällisiä palvelijoita. Pian talosta alkaa kuuluaa outoja ääniä, jotka saavat Gracen ja hänen lapsensa pelon valtaan.

Alejandro Amenábarin ohjaama ja käsikirjoittama The Others on todella kaunis kauhusatu tai sanoisinko kauhupainotteinen draama, pelosta ja odottamisesta. Idea talosta usvan keskellä kuulostaa kliseeltä, mutta sitä The Others ei ole. M. Night Shyamalnin elokuvista pitävät pitävät varmasti tästäkin. Itse olen aina pitänyt suuresti tälläisistä suspense-trillereistä, joissa pelkoa luodaan ajatuksella, eikä vain pelkillä boo-efekteillä.

Amenábar käyttää hyvin yksittäisiä isoja huoneita, portaikkoja ja kostean synkkää ilmastoa tunnelman luomiseen. Pelko äidin ja kahden lapsen välille ja kaipuu isää kohtaan saatiin hyvin esille. Amenábar kertoo tarinansa verkkaisella otteella, mikä kuuluukin tälläiseen trilleriin. Hän vihjailee pitkin tarinan kerrontaa, mikä siellä lopussa odottaa?

The Others avautuu hitaasti, mutta antaa ajateltavaa samalla kun tarina etenee kohti yllättävää loppuaan. Nicole Kidmanin upean roolisuorituksen ja Alejandro Amenábarin taiturimaisen käsikirjoituksen ja ohjauksen säestämänä The Others on todella upeaa katselvaa alusta loppuun.

nimimerkki: andy

Pisteet: ****½
Arvosteltu: 18.05.2006
Katsottu: DVD

Arvostelija

andy
Käyttäjä
304 arvostelua

# "Vajaa pari tuntia täynnä yllätyksiä, tummasävyistä kuvaa ja selkäpiin paloiksi raastavia ääniä."

Jos aloitetaan vaatimattomasti, niin voin sanoa, että The Others on ehkä maailmankaikkeuden hienoin leffa! Toista yhtä tyylitellysti jännityksen ja kauhun rajamailla liikkuvaa elokuvaa ei ole vielä kohdalle sattunut.

Heti aluksi voidaan unohtaa teinikauhu, ja kaikki sen kehnot juonet ja kliseet, ja korvata ne annoksella pimeää yötä, lepattavia valoja, ja synkän linnan varjoissa liukuvia aaveita. Vielä kun höysteeksi saadaan äänimaailma, joka yksistään saa katsojan hypähtelemään tuolissaan, mitä muuta tuloksena voi olla kuin mestariteos? Nicole Kidman tekee jälleen kerran uskottavan roolityön, ja muukin näyttelijäkaarti loistaa kirkkaana ikiaikaisen yön koleudessa. Jopa niin kirkkaasti, että valolle arat silmät varmasti sokaistuisivat.

Kaikki elokuvassa on antaumuksella tehtyä. Yönpimeän kartanon jokaista seuraavaa käännettä odottaa sydän pamppaillen. Missään vaiheessa ei sorruta turhiin selittelyihin ja jaaritteluihin (vaikka actiondiggarit näin kuulemma väittävätkin), vaan juonenkäänteet paiskataan suoraan häkeltyneen katsojan silmille.

Juonesta sanottakoon sen verran, että The Others kertoo vakaasti uskovasta naisesta (Kidman), ja hänen valolle allergisista lapsistaan. Heidän synkkä ja eristäytynyt elämänsä saa uusia käänteitä edellisen palvelusväen kadottua mystisesti, ja kolmen hengen palvelusseurueen saapuessa taloon. Enempää ei kannatakaan paljastaa: luvassa on vajaa pari tuntia täynnä yllätyksiä, tummasävyistä kuvaa ja selkäpiin paloiksi raastavia ääniä - aivan kuin toisesta maailmasta.

Pisteet: *****
Arvosteltu: 18.02.2004
Katsottu: DVD

Arvostelija

Arsi T. Elokolikko
Ylläpitäjä
702 arvostelua

# "Ehdottomasti kauhuelokuvien eliittiä."

Merkillinen elokuva. Tapahtumapaikkana toimii vanha kartano, jossa asuvat äiti (Kidman) ja hänen kaksi lastaan (James Bentley & Alakina Mann). On vuosi 1945, lasten isä on lähtenyt sotaan. Talon palvelusväki on kadonnut. Äiti, Grace nimeltään, joutuu huolehtimaan yksin lapsistaan, jotka kumpikin ovat yliherkkiä valolle. Pian avuksi tulee uutta palvelusväkeä: lempeä vanharouva Mills, mykkä Lydia ja leppoisa ukko, Charles. Ja kohta Gracen lapset löytävät talosta muitakin, vähemmän mukavia vieraita.

Chileläinen Alejandro Amenábar on tehnyt huikean työn. Mies sekä käsikirjoitti että ohjasi ja myös sävelsi musiikin elokuvaansa. Näin ollen Amenábarilla on tarinaan luja ote. Hän hallitsee kokonaisuutta sellaisella tavalla, että häntä voisi jopa kutsua auteuriksi.

Amenábarin luoma score on upea, vanhanaikaisella tavalla miellyttävä. Samaa voi sanoa elokuvan kuvauksesta. Mitä tulee näyttelijäohjaukseen… Lapset ovat hyviä, varsinkin Annea esittävässä Alakina Mannissa on ainesta. Määrätietoisen Annen osaan etsittiin sopivaa tyttöä pitkään. Lasten lisäksi hyvää työtä tekee rouva Millsiä näyttelevä Fionnula Flanagan. Mieleenpainuvat kasvot omaava Flanagan tuo tasapainoisella suorituksellaan lämpöä sinne, minne suurtähti Nicole Kidmanin loiste ei riitä. Kidman ei valitettavasti säkenöi roolissaan tarpeeksi. Hän on toki kaunis kuin ruhtinatar Grace (Kelly) silloin joskus, mutta välillä näyttää siltä, että hahmo on Kidmanille liian etäinen. Ehkä vika on hahmojen tavassa puhua, ehkä jossakin muussa. Siitä huolimatta leffa imee tehokkaasti mukaansa ja onnistuu säilyttämään salaisuutensa viime hetkeen saakka. Ehdottomasti kauhuelokuvien eliittiä.

Pisteet: ****
Arvosteltu: 08.02.2004
Katsottu: DVD

Arvostelija

Söpö
Ylläpitäjä
636 arvostelua

# "Todellista aave-elokuvaystävien mansikkapirtelöä!"

Tämä teos on mielukuvitusta ruokkivaa herkkua. Todellista aave-elokuvaystävien mansikkapirtelöä! Mitä voi odottaa elokuvalta joka sijoittuu yhteen pimeään ja suureen kartanoon?

Grace (Nicole Kidman) on nuori nainen joka asuu suuressa kartanossa kahden lapsensa kanssa. Molemmat lapset sairastavat tautia joka estää heitä olemasta auringonpaisteesta. Kartanon kaikkien ikkunoiden verhot on pidettävä kiinni ja ovet suljettava perässään.

Elokuva teoriassa alkaa vasta kun taloon saapuu Gracen palkkaama talonhoitaja perheineen. Epäilykset alkavat pikkuhiljaa kohdistua tätä palvelusväkeä kohtaan...

Tunnelma on ainutlaatuista vaikkakin itse elokuva on nopeasti katsottu. Muutamat kohtaukset saavat varpaat nousemaan kurkkuun ja loppuratkaisu saa veren kiehumaan. Lopputekstien rullatessa tekee mieli purkaa aggressiotaan oveen tai pöydän kulmaan. Kokonaisuudessaan erinomainen elokuva, mutta jää kuitenkin melko tyhjäksi sisällöltään.

nimimerkki: Anselmi

Pisteet: ***½
Arvosteltu: 23.03.2003
Katsottu: DVD

Arvostelija

Anselmi
Käyttäjä
3 arvostelua

# "Yleistunnelma kohoaa pikkuhiljaa tarinan edetessä painostavan piinaavaavaksi, sillä kehittely pitää otteessaan viimeiseen minuuttiin saakka."

Alejandro Amenábarin itse käsikirjoittama ja ohjaama The Others tuo ruudulle suhteellisen klassisen kummitustarinan. Toisen maailmansodan jälkeiseen Englantiin sijoittuvassa jännityselokuvassa Nicole Kidmanin tähdittämä yksinhuoltajaäiti Grace kasvattaa kahta lastaan itsepintaisen tyrannin ottein. Päivänvalolle yliherkät lapset (ei, ei tämä ole vampyyrielokuva) joutuvat viettämään päivänsä verhojen peittäminen ikkunoiden ja suljettujen ovien takana.

Hysteerisesti omiin sääntöihinsä tukeutuva äiti palkkaa talon mystisesti kadonneen palvelusväen tilalle uuden kolmikon, joista vain lastenhoitaja saa avaimet käyttöönsä. Jokainen ovi on lukittava, ja vain yksi niistä saa olla kerrallaan auki. Vanhalla kartanolla tuntuu kuitenkin olevan oma pimeä menneisyytensä. Perheen tytär näkee talossa liikkuvia hahmoja, ja pikkuhiljaa myös muu talon väki alkaa havaita selkäpiitä karmivia ilmiöitä pimeissä huoneissa.

Elokuva onnistuu olemaan sekä tyylikäs että varsin jännittävä. Amenábarin kuvausryhmän jälki on upeaa, kamera liikkuu pehmeästi tapahtumien keskellä ja leikkaukset ovat teräviä. Musiikki ja äänimaailma tukevat täydellsesti visuaalista maailmaa. Yleistunnelma kohoaa pikkuhiljaa tarinan edetessä painostavan piinaavaavaksi, sillä kehittely pitää otteessaan viimeiseen minuuttiin saakka. Ja vaikka onkin kyse suhteellisen perinteisestä kummitustarinasta, onnistuu loppuratkaisu yllättämään - ja vieläpä useampaan otteeseen.

Takakansi mainostaa Kidmanin esitystä yhdeksi hänen uransa parhaistaan, eikä suotta. Hysteerisen perheenäidin tyrannimainen, mutta rakastava ote lapsistaan tuntuu luonnistuvan Cruisen ex-vaimolta niin hyvin, että Nicolea heilakseen kaavailevien köriläiden kannattanee katsoa elokuva pariin otteeseen. Itse en ainakaan enää olisikaan niin varma hänen soveltuvuudestaan tulevien lasteni kasvattajaksi...

Muiden osalta näyttelytyö on myös sujuvaa, vaikka kaarti on ainakin itselleni varsin tuntematonta. Erinomaisen roolin tekee perheen pieni poika, jonka kauhunhetket ovat todella vakuuttavia. Erityistä herkkyyttä kohtauksiin tuo lasten kaipuu sodassa ollutta isäänsä kohtaan.

Mitään varsinaisesti valitettavaa elokuvasta ei löydy, jos ei ota huomioon toisinaan pientä paikallaanpolkevuutta. Toki myös juonessa on epäloogisia elementtejä, mutta toisaalta osaahan Teräsmieskin lentää ilman propellihattua, eikä se kummastuta ketään.

The Others on vakuuttava, viihdyttävä ja paikoitellen erittäin pelottava elokuva, joka kannattaa poimia videohyllystä keskivertojen eddiemurphyjen sijaan. Ja muuten, olisi silkkaa typeryyttä katsoa tämä muulloin kuin keskiyöllä. Pimeässä - verhot kiinni.

Nimimerkki: Bigstone

Pisteet: *****
Arvosteltu: 02.12.2002
Katsottu: VHS

Arvostelija

Bigstone
Vieras

# "Mitä pidemmälle elokuva etenee, sitä enemmän se alkaa mennä kiinnostavammaksi."

Ihan aluksi sanon että leffa oli mahtava! Elokuva ei vastannut odotuksiani vaan vielä parempaa!!!

En tiedä oliko leffasta tehty kirjaa, mutta tiedän sen että The Others oli Alejandro Amenábar ensimmäinen amerikkalainen elokuva, eli siis kauhuelokuva seilailee lajityyppinä miltei Manalan porteilla ja se on aina hyvä asia... Nicole Kidman oli tässä elokuvassa... Siis miten sen selittää... Siis hän näytteli mahdottoman hyvin.

En aluksi tajunnut juonta mutta se alkoi seljetä vähitellen. Aluksi siinä ei tajuu mitään, mutta sitten alkaa epäillä väärin ennen kuin koko juoni paljastuu =).. Ihmisen päähän pureutuvana psykologisena, tarkoituksellisen hämääviä mielikuvia tarjoavana arvoituksena... Kauhu vielä parikymmentä vuotta sitten miellettiin, sitä ei ole enää tunnistanut kirveelläkään.

Mitä pidemmälle elokuva etenee, sitä enemmän se alkaa mennä kiinnostavammaksi. The Others paljastuu idealtaan maukkaaksi. Alejandro Amenábar osoittaa The Othersilla hallitsevansa vaikean lajityypin hienovaraiset nyanssit kelvollisella tavalla...

Joten MINÄ en voi sanoa että leffa olisi ollut huono tai muuta vastaavaa vaan minä sanon, että OLI KYLLÄ IHANA LEFFA!!! Minä paljastaisin mielelläni koko juonen, mutta kun en saa... Suosittelen mennä vuokraamaan tai ostaaman kyseisen leffan ja katsomaan sen!

Nimimerkki: Other girl

Pisteet: *****
Arvosteltu: 03.11.2002
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

Other girl
Vieras

# "Menin jo leffan aikana halpaan, mutta onneksi leffa ei olekaan se miltä näyttää."

Harvemmin törmää enää niin perinteiseen elokuvaan kuin The Others. Tässä kauhuelokuvassa on käytetty kaikki perinteiset konstit ihmisten säikyttelemiseksi. Äänipiikit, pimeys, kartanomainen ympäristö, usva, lasten kauhu/mielikuvitus, aaveet jne. Menin jo leffan aikana halpaan siinä että uskoin aavistavani loppuratkaisun, ja manasin jo mielessäni miten helpolla katsoja päästetään. Onneksi leffa ei olekaan se miltä näyttää. Se juonesta.

Miinuksena leffalle oli että osa kauhukikoista olivat juuri niin itsestäänselviä kuin näyttivätkin. Kun alkurepliikeissä päähenkilö selittää uudelle palvelusväelleen että ovia on pytingissä 50 ja avaimia 15, niin voi arvata mihin se johtaa. Kun hätä ja hoppu -vaihe iskee leffassa päälle, niin tautinen avainhärdelli alkaa.

Nicole Kidman on pääosassa uskottava. Kalvakka tyttömäinen olemus sopii nasevasti kuosiin. Muu näyttelijäkaarti on suht' nimetöntä, ja muutenkin leffa on minimimiehityksellä liikenteessä. Kokonaisuutena leffa tuntuu turhan pitkitetyltä ja löysältä. Yllätys kuitenkin nostaa leffan arvoa, vaikka genre ei oikein iskekään. Uskoisin kuitenkin tyylilajista pitävän saavan rahoilleen vastinetta.

Pisteet: **½
Arvosteltu: 25.03.2002
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

Viljami
Ylläpitäjä
225 arvostelua