Jos aloitetaan vaatimattomasti, niin voin sanoa, että The Others on ehkä maailmankaikkeuden hienoin leffa! Toista yhtä tyylitellysti jännityksen ja kauhun rajamailla liikkuvaa elokuvaa ei ole vielä kohdalle sattunut.
Heti aluksi voidaan unohtaa teinikauhu, ja kaikki sen kehnot juonet ja kliseet, ja korvata ne annoksella pimeää yötä, lepattavia valoja, ja synkän linnan varjoissa liukuvia aaveita. Vielä kun höysteeksi saadaan äänimaailma, joka yksistään saa katsojan hypähtelemään tuolissaan, mitä muuta tuloksena voi olla kuin mestariteos? Nicole Kidman tekee jälleen kerran uskottavan roolityön, ja muukin näyttelijäkaarti loistaa kirkkaana ikiaikaisen yön koleudessa. Jopa niin kirkkaasti, että valolle arat silmät varmasti sokaistuisivat.
Kaikki elokuvassa on antaumuksella tehtyä. Yönpimeän kartanon jokaista seuraavaa käännettä odottaa sydän pamppaillen. Missään vaiheessa ei sorruta turhiin selittelyihin ja jaaritteluihin (vaikka actiondiggarit näin kuulemma väittävätkin), vaan juonenkäänteet paiskataan suoraan häkeltyneen katsojan silmille.
Juonesta sanottakoon sen verran, että The Others kertoo vakaasti uskovasta naisesta (Kidman), ja hänen valolle allergisista lapsistaan. Heidän synkkä ja eristäytynyt elämänsä saa uusia käänteitä edellisen palvelusväen kadottua mystisesti, ja kolmen hengen palvelusseurueen saapuessa taloon. Enempää ei kannatakaan paljastaa: luvassa on vajaa pari tuntia täynnä yllätyksiä, tummasävyistä kuvaa ja selkäpiin paloiksi raastavia ääniä – aivan kuin toisesta maailmasta.
