Viimeinen vapaamielinen (2004)

The Libertine on kertomus Rochesterin jaarlista, John Wilmontista (Johnny Depp), joka on aikansa parhaimpia runoilijoita. Lantin kääntöpuolena Rochester on myös kova ryyppymies ja paatunut irstailija. Tarina ponkaisee käyntiin, kun Rochesterin hovistaan karkoittanut Englannin kuningas Kaarle II (John Malkovich) joutuu pyörtämään päätöksensä ja kutsumaan Rochesterin takaisin Lontooseen. Päätöstä kiihdyttävä tekijä on kuninkaan taloudelliset ongelmat, joita hän yrittää paikata pyytämällä Rochesteria kynäilemään hänelle näytelmän, joka saisi rahamiesten kukkaron nyörit avautumaan. Lontoossa jaarli rakastuu nuoreen ja taidottomaksi leimattuun näyttelijättäreen Elizabeth Barryyn (Samantha Morton). Naisella on kuitenkin on Rochesterin suhteen kuitenkin toisenlaisia ajatuksia. Rochester onnistuu saamaan kuninkaan vihat päällensä näytelmällään, joka on satiirinen, pornografinen ja kuningashuonetta halventava. Kun salakavala tautikin vielä vaivaa, näyttää kuuluisa Rochesterin jaarli olevan matkalla rappioon.

Stephen Jeffreysin näytelmän pohjalta valkokankaalle siirretyn tarinan on ohjannut Laurence Dunmore. Herra Dunmore ei ole onnistunut tehtävässään kovin hyvin. Ensinnäkin tarina laahaa todella paljon. Se ei tunnu saavan tuulta siipiensä alle missään vaiheessa. Tästä seuraa välttämätön turtuminen, joka taas saattaa ajaa osan katsojista muihin askareisiin. Toisekseen se seikka, että elokuva on tehty näytelmän pohjalta kuultaa liian selkeästi läpi. Ohjaaja tuntuu unohtaneen, että turhaa dialogia voidaan välttää pienillä ilmeillä ja eleillä. Nämä seikat annettakoon herra Dunmorelle anteeksi, The Libertine nimittäin sattuu olemaan hänen esikoisohjauksensa, joten olosuhteisiin nähden hän on onnistunut kuitenkin ihan hyvin.

Elokuvan ilme on karu, kolkko ja synkkä. Toinen toistaan karummat näkymät luovat 1675-luvun englannista hyvin vastenmielisen ja kurjan paikan. Valaistus ja kuvaus eivät missään vaiheessa anna positiivista kuvaa saarivaltion tilanteesta ja siitä syystä ne ovatkin onnistuneet leiviskässään hienosti. Myös musiikki on omiaan luomaan rappion tuntua. Vaatetus on elokuvassa upeaa, eikä se häviä tuumaakaan muille 1600-luvun aikalaiskuvauksille. Maskeerauskin on erinomaista, esimerkiksi Deppiä ei elokuvan lopussa juuri tunnista.

Elokuvaan saatu näyttelijäkaarti on huippuluokkaa. Näytelmästä kovasti innostunut ja tulenpalavasti elokuvaversiosta hekumoinut John Malkovich hoitaa sarkansa kuningas Kaarle II erittäin rautaisesti ja valloittavasti, kuten kokeneen ketun kuuluukin. Kohtuullisen tuntematon Samantha Morton yllätti positiivisesti suoritutmalla erittäin hyvin Elizabeth Barryn roolista. Myös Rosamund Pike Rochesterin vaimona sekä Richard Coyle palvelija Alcockina hoitivat leiviskänsä tyylikkäästi.

Rochesteria näyttelevä Johnny Depp vetää roolinsa ammattimiehen elkein. Depp saa nostettua katsojassa monenlaisia tuntemuksia, mikä on vaativassa roolissa loistava suoritus. Rochester on ehdottomasti elokuvan vahvin ja tunteisiin vetoavin hahmo. Depp yhdessä Malkovichin kanssa muodostavat elokuvan dynamon, ja heidän yhteisien kohtauksien jännite on käsinkosketeltava. Depp onnistuu tässä erikoisessa roolissaan *** ½ -laakin arvoisesti.

The Libertine on ihan mukiinmenevä elokuva, vaikkakin aihe ei varmaan houkuttele paljoa katsojia. Tarina on hieman pitkäveteinen ja raskassoutuinen, mikä entisestään karkoittaa vähän reippaanpaan menoon tottuneet katsojat. Ohjaaja Laurence Dunmore onnistuu ihan hyvin, jos ottaa huomioon, että tekele on miehen ensimmäinen ohjaus, ja jos ottaa huomioon sen, että elokuvan kuvaukset kestivät vain 45 päivää. Kaikille tämä elokuva ei maistu, mutta historiaan perustuvien elokuvien ystävät sekä Malkovich että Depp-fanit tulevat varmaan, ainakin joiltain osin, pitämään elokuvasta.

nimimerkki: John Christopher Depp II

Pisteet:
Arvosteltu: 20.09.2006
Katsottu: DVD

Arvostelija

John Christopher Depp II
Vieras

Nk. säädyttömyyksiä on tuskin koskaan nähty ja kuultu 1600-luvulle sijoittuvassa rainassa läheskään siinä määrin kuin tässä. Poikkeuksena tietysti jotkin pornografiset menneisyydenkuvaukset, joissa tietysti jortikan jodlaus, pimpslaarin patinointi ja kuuma kuiske ovat ihan vakiokamaa. Mutta että historiallisessa pukudraamassa, jonka pääosissa keikaroi isoja nimiä, niissähän yleensä vain pokkuroidaan peruukit päässä ja lasketellaan korulauseita neidon valkeasta hipiästä…

The Libertine kertoo Rochesterin jaarli John Wilmotista (Depp), joka oli varsin mahtava runoilija, mutta myös pahamaineinen juoppo ja naistenmies. Leffa alkaa prologilla, jonka maineikas jaarli esittää hämäristä suoraan kameralle. Sen sanoma on: ”Te ette tule pitämään minusta.” Ja miksi tulisimmekaan? Kuningas Kaarle II (Malkovich) joutuu turvautumaan tämän niljakkaan runoilijan apuun, vaikka on lähes äskettäin karkottanut mokoman hovistaan. Monarkki tarvitsee kipeästi tämän kykyä taivuttaa ihmiset – rahamiehet – sanoilla polvilleen. Mutta jaarli, kyyninen elämänvihaaja, löytää elämälleen tarkoitusta vain ihmismöykystä (Morton), josta hän tahtoo muovata jotakin suurta ja loisteliasta. Tämä pygmalion-projekti etenee loistavasti, kuten kohta runoilijan kuninkaalleen lupaama näytelmäkin. Mutta samalla taiteilija tulee tehneeksi itselleen paljon sellaista, johon oikeasti järkevät tyypit eivät sorru. Hän on idoli ja se on kuva, jonka vangiksi hän jää.

The Libertinen ongelma on sen kerronnassa. Vaikka prologin (ja epilogin) käyttöä ei olekaan elokuvissa ja eritoten historiallisissa draamoissa kulutettu loppuun, The Libertinessä on oikeasti kovin vähän mitään yllättävää tai erilaista verrattuna muihin lajityypin teoksiin. Tarina laahaa ensimmäisen puolen tunnin ajan ilman varsinaista potkua. Johnny Depp sanailee toki vakuuttavasti Wilmotina tämän esipuheen, mutta vasta tuon mainitun puolituntisen jälkeen nähdään todella tasokasta näyttelemistä. Samantha Morton nostaa tunnelman ja dialogin uuteen lentoon. Johnny saa silmiinsä tuiketta ja katsojallakin on taas mukavampaa.

Elokuvan puolivälin jälkeen koko raina tuntuu saavan hiukan uusia sävyjä, varsinaista merkittävyyttä ja sillä haiskahtaa vihdoin olevan jotain sanottavaakin. Ja jopa John Malkovichin tasaisen varmasti näyttelemä Kaarle II vaikuttaa monipuolisemmalta hahmolta kuin ehkä onkaan. Mutta silti… Välillä tarina alkaa rainan loppupuolellakin laahata. Sitä eivät siis nosta edes maineikkaat komeljanttarit, hienot puvut tai kohtalaisen kekseliäs kuvaus (sekä valaistus), joka häälyy hämärän rajamailla kuin elokuvan päähenkilö. Ulkokohtaiset seikat eivät riitä huippuarvosanoihin. Tämä on todella vahinko, sillä runoilijajaarlin kaltaisesta henkilöstä olisi voinut piirtää huikeammankin muotokuvan.

Pisteet:
Arvosteltu: 24.03.2006
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

Söpö
Ylläpitäjä
636 arvostelua