Glen vai Glenda? (1953)
- Alkuperäinen nimi:
- Glen or Glenda?
- Tuotantovuosi:
- 1953
- Ohjaajat:
- Edward D. Wood Jr.
- Pääosissa:
- Bela Lugosi, Dolores Fuller, Edward D. Wood Jr., Lyle Talbot, Timothy Farrell
- Maat:
- USA
- Pituus:
- 65 min
- Genret:
- Draama
Keskiarvo
Arvostelut (3): 
Pikatuomiot (20):
Oma pikatuomio
Christine Jorgensen sukupuolenvaihdoksen herättämän kohun myötä B-elokuvatuottajat näkivät uuden tilaisuuden tehdä rahaa, eli sukupuolenvaihdoksilla mässäilyn. Tuottaja George Weiss palkkasi transvestiittiamatööri Ed Woodin tekemään aiheesta elokuvan. Virheellisesti maailman huonoimmaksi elokuvaohjaajaksi väitetty Ed Wood hyväksyikin mielellään rahoituksen, mutta koki aiheen epämieluisaksi ja ajautui puolivahingossa tekemään omaelämäkerrallista ja omahyväistä vuodatusta, elokuvamuodossa. Syntyi Glen or Glenda – I Changed My Sex!, elokuva Woodin pakkomielteistä ja ikävistä lapsuusmuistoista.
Glen or Glendan juoni on täysi sekamelska. Alussa nähdään transvestiitin itsemurha. Itsemurhan motiiveja ymmärtääkseen juttua tutkinut poliisi lähtee käymään useiden transvestiittien kalloja kutistaneen psykiatrin luona: mies kertoo ensin Glenin (Wood) tapauksesta ja siitä kuinka hän tykkää pukeutua naisten ja erityisesti tyttöystävänsä (Fuller) vaatteisiin. Tämä on itse asiassa niin hauskaa, että katsojankin kannattaisi kokeilla ristiinpukeutumista sen ilojen tuntemiseksi, valistaa elokuva. Tämä osuus elokuvasta on kuitenkin vain noin 45 minuuttia, ja muistaessaan, että leffan tulisikin kertoa sukupuolenvaihdosleikkauksista, Wood on lätkäissyt loppuun vielä aiheeseen liittyvän pätkän. Välillä nähdään myös jumalhahmo Bela Lugosia joka on elokuvan kannalta täysin irrallinen hullu tiedemies.
Elokuvan tarina on jossain määrin kiinnostava, mutta Woodin antaumuksella laatima käsikirjoitus on poukkoileva, typerä, lapsellinen, omahyväinen, mielenkiintoa herättämätön ja armottoman kökkö. Asiaa ei myöskään auta se, että Wood on ohjaajana täysin kykenemätön kertomaan tätä tarinaa. Koska kehystarina ja loppukohtaus on lisätty käsikirjoitukseen ja elokuvaan produktion muuten jo loputtua, se sopii kokonaisuuteen yhtä huonosti kuin voi olettaakin. Kun tarinan oikea ja alkuperäinen kertoja on Bela Lugosin esittämä kummajainen, kertojan näkökulma hypähtelee typerästi: välillä tarinaa kertoo psykiatri, välillä Lugosi, välillä taas ihan joku muu. Woodin äärimmäisen huonosti valikoidut kuvakulmat ansaitsevat erityismaininnan: usein käy niin että vaikka kamera kuvaa kohtauksen alussa päähenkilöitä, he nopeasti liikkuvat pois kameran edestä, eikä kameramies huomaa kääntää aparaattiaan: niinpä katsoja huomaa minuuttikaupalla tuijottelevansa seinää ja kuuntelevansa kahden näkymättömissä olevan henkilön epämielenkiintoista dialogia. Wood on ilmeisesti myös katsonut eräiden keskustelujen olevan liian tylsiä katseltaviksi, ja on siksi liittänyt keskustelun päälle kuvaa juoksevista biisoneista. Omaperäistä, täytyy myöntää.
Ohjauksen lisäksi Wood esittelee taitojaan myös näyttelijänä. Tässä työssä hän suoriutuu hieman paremmin, ollen kuitenkin luokaton. Naispäärooliin on otettu Woodin elokuvanteon aikainen tyttöystävä Dolores Fuller, jolla ei myöskään ole minkäänlaisia näyttelijänlahjoja. Eräät sivuosiin työnnetyt näyttelijät suoriutuvat astetta paremmin, erityisesti Bela Lugosi joka suorittaa karismallaan ja ammattitaidollaan yllättävän hyvin jopa tämän uransa ehtoopuolelle osuneen tusinaroolin.
Glen or Glenda on selkeästi tekijänsä henkilökohtaisinta tuotantoa: pohjimmiltaan kyseessä on huuto ymmärryksen saamiseksi. Alussakin pyydetään katsojaa olemaan tuomitsematta ihmisiä näiden mielitekojen vuoksi. Woodin elämäkerran lukeneille (Rudolph Grey: Ed Wood on Ed Wood, piilomainontasyytösten uhallakin suosittelen luettavaksi) aukeaa turhankin selkeästi se, että elokuvassa pääroolin kaappaava Glenin tarina on käytännössä Woodin oma elämäntarina. Sotatraumat, kaltoin kohtelevien vanhempien kanssa vietetty lapsuus, Woodin angorafetissi sekä luonnollisesti miehen oma transvestismi saavat katsojan sympatiat lopulta Woodin puolelle. Jollain lailla, paradoksaalisesti, Woodin täydellisen epäonnistunut elokuva saa katsojan lopulta kannattamaan elokuvan sanomaa. Ei minulta löydy paljoakaan halua lähteä tuomitsemaan Woodia Glen or Glendan jälkeen. Luettakoon se ansioksi.
Niiden suunnattomista puutteista huolimatta Ed Woodin elokuvien katsomisesta saa jotain outoa mielihyvää. Glen or Glendakin lukeutuu näihin. Se on jopa unenomainen katsomiskokemus: kun pieneen budjettiin nähden todella omaperäisiä, innovatiivisia ja jollain tasolla jopa onnistuneita kohtauksia seuraa täydellisen epäonnistunutta, tahatonta komiikkaa uhkuvaa roskaa, katsojan mielialat vaihtelevat suuresti kohtauksesta toiseen. Tunnelmaltaan parasta puolta Glen or Glendassa edustaa loppupuolen unijakso, jossa Wood onnistuu yllättävän hienosti siirtämään filmille poikkeavuudestaan syyllisyydentuntoa potevan miehen painajaisen, ja onhan kuuluisa kuvaustrikki (kyllä, se jossa Woodin silmät korostuvat kasvolähikuvassa) hieno, huonoa tosin on se että kyseinen kuvaustrikki lieneekin elokuvan onnistuneinta antia. Myös Lugosin vierailut ovat ihan tunnelmallisia, tosin kokonaisuuden kannalta turhia ja irrallisia. Pääsyy niiden lisäämiselle taisikin olla halu lisätä elokuvaan Lugosin esittämä hullu tiedemies… Nämä muutamat taidon pilkahdukset herättävät kysymyksen: olisiko Woodista voinut suuremman budjetin, vähemmän kiireisen aikataulun ja ylipäätään suosiollisempien olosuhteiden myötä tulla jopa oikeasti hyvä ohjaaja? Noh, (Woodin kannalta) valitettavasti nämä piirteet eivät juuri vaikuta siihen tosiasiaan että Glen or Glenda on tahattoman koominen ja umpitylsä draama.
Pisteet:
Arvosteltu: 14.11.2008
Katsottu: Kotona
Joskus nimeltä mainitsemattoman televisiokanavan nimeltä mainitsemattomien neliulotteisten dokujen sisältötietoja selatessa mieleen hiipii hämmennys nykyihmisen kyltymättömästä tirkistelynhalusta ja tarpeesta mässäillä poikkeavuuksilla. Dokudraama Glen tai Glendaa katsoessa huomaa, että on sitä osattu ennenkin.
Glen vai Glenda sai alkunsa siitä, kun roskaelokuvatuottaja huomasi vuonna 1952 tapahtuneen sukupuolenvaihdosleikkauksen reaktiot kansassa. Alkuperäinen idea oli mässäillä dokumentintyylistä sukupuolenvaihdosrainaa ulos minibudjetilla, mutta ohjaajakiinnityksen osuttua erääseen Ed Woodiin minibudjetti ja dokuhenkisyys säilyivät, mutta tuo Ed, mies, josta tuli legenda vasta kuolemansa jälkeen, ja silloinkin elämäntyön huonouden vuoksi, kirjoitti omaa tarinaansa aiotun aiheen tilalle. Niinpä tuli aiheelliseksi kysyä Glen vai Glenda? Ja karjaista joka väliin puoliarvoituksellisesti ”Pull the string!!!!”.
Maailman huonoimpien elokuvien listoilla säännöllisesti esiintyvälle elokuvalle täytyy toki nostaa hattua rohkeasta aiheen valitsemisesta konservatiivisina aikoina. Toisaalta on yhtä lailla todettava, että rohkeuden kaltainenkin asia voi helposti hautautua pienistä ongelmista kasaantuvan vyyhdin alle. Woodilla näitä pieniä erheitä löytyi: elokuvan kertojaääninäkökulmat vaihtelevat rainan kuluessa villisti (kuka kertoo ja kelle?), Bela Lugosin tohtorihahmon läsnäolo vaikuttaa jatkuvasti irralliselta ja kuin toisesta maailmasta Woodin egoistiseen transvestiittitarinaan ängetyltä.
Glen vai Glenda on lopulta hyvin lähellä aiemmin mainittua kohudokkarin rakennetta. Kestoa on noin tunnin verran ja pääjuttu kestää siitä kolmisen varttia, psykologikertojan puheen opastaessa katsojaa yhä syvemmälle naistenvaatteiden käytön ihanuuteen. Ja kuin sivutapauksena, ns. kakkoshaastatteluna, kuikuillaan alkuperäistarinan sukupuolenvaihdostarinaan. Tosin siihenkin Woodin on täytynyt rakentaa omaelämänkerrallinen silta, kun jäppisen sotatraumat otetaan väsyneenä sekamelskana mukaan.
Se, mikä rikkoo normidokkarin kaavan, on kesken kaiken vasten kasvoja pamahtava fantasia- tai unisegmentti. Näyttää siltä kuin asiapitoisen tarkastelun kesken tuotantoryhmä olisi alkanut pössyttelemään ja leijunut tripillään jonnekin tyystin toisaalle, Twin Peaksin usvaisuuteen kolmekymmentä vuotta ennen kuin ko. sarja edes luotiin. Onnahtelevin vertauskuvinkin (vai onko vertauskuvia edes vai onko kaikki vain yhden miehen pakkomiellettä ilman kummempia visioita?) väliosa on leffan parasta antia, ei siis vain paikallaan jaarittelevaa haukotusaaltoa kuten niin moni muu kohta.
Oman osansa kaavanrikkomiseen tuo juuri ainoan nimimiehen, herra Draculan eli Bela Lugosin, läsnäolo. Lugosi toki näyttää vielä alamäen ja alkoholiputken jälkeen maaniselta itseltään, mutta jotenkin tumma, ylidramatisoitu ilme ei vain sovi muuhun osaan leffaa mitenkään. Toisaalta, kuten sanottua, se Pull the string!!!! on kyllä aina yhtä legendaarinen läppä.
Glen vai Glendan suurin ongelma on siinä, että se vaikuttaa jankuttavalta dokumentilta, jossa Wood yrittää selittää itselleen omaa pakkomiellettään. Woodin kerrontapa, kaikkine puutteineenkin, kärsii eniten suuresta itsekeskeisyydestä, jossa tarina kiedotaan jokaisen pikkutraumasen ympärille. Vanhemmat syrjivät, kaverit sorsivat, myös intissä katsottiin pahalla. Ja kaikki vain siksi, että naisten angorapaita tai söpöt rintsikat eivät näyttäneet luontevilta Edin yllä. ”Voi hellanlettas, Ed, minkäs teet”, voisi joku empaattinen sanoa, mutta jatkaen silti, että: ”…älä ainakaan elokuvaa”.
Glen vai Glendan opetus lie lopulta se, että jokaisesta elämäntraumasta ja -vaiheesta ei ehkä kannattaisi vääntää elokuvan uutta käännettä. Ja vaikka moderni maailma, niin silloin 50-luvulla tai nyt 2008, näyttäisikin perin ilkikuriselta paikalta, niin asioista kuten miesten vaatteiden epämukavuudesta suhteessa naistenvaatteisiin ei sentään kannattaisi omaa juttuaan vääntämään. Jokainen mies kun on nähnyt korkkareilla taiteilevia tai korsettiin ahtautuvia naisia. Tosin tämäkin voidaan jälleen kuitata sillä Pull the string!!! Pull the String!!! –huudahduksella. Tai sitten mutisemalla mystisesti isoista vihreistä lohikäärmeistä, jotka syövät pikkupoikia. Loogista, eikö totta?
(Jos ei loogista, niin ainakin hupaisaa. Kuten myös leffan K18-status. Pull the string, ikärajasuosittelijat!!!!)
Pisteet:
Arvosteltu: 29.03.2008
Katsottu: Kotona
Maailman huonoimman ohjaajan tittelin saanut Ed Wood (jonka käsialaa on mm. kaikessa kammottavuudessaan loistava "Haudanryöstäjät ulkoavaruudesta") tunnusti olevansa transvestiitti filkan Glen or Glenda myötä. Onkin hyvä että leffa oli hänelle henkilökohtaisesti tärkeä, itseeni se ei varmaankaan uponnut tarkoitetulla tavalla - enkä ole ymmärtääkseni ainoa.
Woodin antaumuksella käsikirjoittama, ohjaama ja näyttelemä elokuva kertoo enimmäkseen Glenistä, joka on onnellisesti naimisissa Barbaran (Dolores Fuller) kanssa. Suhdetta mutkistaa kuitenkin se, ettei Glen tahtoisi millään tunnustaa oikeaa syytä Barbaran angorapaidan venymiseen: mies on transvestiitti.
Tekninen toteutus ja näyttelijät ovat tälläkin kertaa kuin haisevasta sukasta, tosin eivät aivan yhtä pahasti kuin Haudanryöstäjissä. Sohvaltatiputtavinta on nähdä kuinka ex-dracula Bela Lugosi huutaa kameralle tohkeissaan "Pull the string". Ehkä kyseessä on monimutkaisesti tulkittava taideteos, joka meni reippaasti yli hilseeni? Noh, hauskaa joka tapauksessa.
Koska aihe ei ole yhtä kunnianhimoinen kuin ohjaajan kulttiscifiseikkailulla, on se aidosti myös tylsempi leffa. Kaikessa huonoudessaan se on silti eräällä tavalla loistava, ja tähtiä on vaikea antaa. Kuten eräs mainos sanoo, kyseessä on "vuoden 1953 rohkein elokuva" - tiedä sitten viittaako rohkeus aihepiiriin vai rahoittajien ottamaan riskiin.
Pisteet:
Arvosteltu: 20.03.2003
Katsottu: Kotona
