Barbaarit (1987)

Arrr! Pienimuotoinen barbaarien invaasio koetaan leffassa Barbaarit eli The Barbarians, joka tuoksahtaa huvittavalle machoilulle jo kaukaa. Tämä italialais-amerikkalainen yhteistuotanto yrittää pysyä Paulin veljesten jykevillä harteilla. Veljesten hipiälle on kuitenkin tursotettu muutama litra liikaa öljyä, jotta siellä mikään pysyisi.

Peter ja David Paul ovat Kutchek ja Gore, jotka orpoina lapsukaisina ajautuvat ilveilijäkansan matkaan. Ilveilijäkansa on tuon maailman alkeellisissa oloissa kärvisteleviin ressukoihin, tyranneihin ja hyypiöihin nähden mukavassa asemassa. Heidän vähäpukeisella kuningattarellaan (Bryant) on nimittäin hallussaan maaginen jalokivi, jonka ansiosta he ovat vapaita ja onnellisia – kunnes maailman pahikset päättävät kivestä huolimatta murskata tuon vankkuriväen. Näin Kutchek, Gore ja kuningatar päätyvät vangeiksi, joiden tulevaisuus näyttää hataralta.

Kangenvarresta väännetty juoni, pökkelöt näyttelijäsuoritukset ja kasariviihteelle ominaiset pullistelut ovat sekä Barbaarit-elokuvan hyviä että huonoja puolia. Sisällön ollessa keskivertoa höpöfantasiaa ilman mitään kunnon pointtia, katsoja voi kokea nautintoa enimmäkseen vain leffan visuaalisesta puolesta. Se näyttää yllättävän hyvältä ikäisekseen. Raina on tyylillisesti paljon velkaa Conan-elokuville (1982 ja 1984), vaikka itse Paulin veljekset ovatkin sellaisia jössiköitä, joilla on liikaa virnettä naamassa terminaattor(e)iksi.

Leffan armottomassa maailmassa on myös etäisiä vivahteita tulevaisuuteen sijoittuvasta Mad Max -trilogiasta (1979-85). Mutta toisin kuin siinä, Barbaarit-elokuvassa kirmataan pienissä nahkarievuissa pitkin vehreitä metsiä ja mantuja. Välillä heilutellaan teräaseita peräti lohikäärmettä vastaan. Lihasta Paulin pojilla on vaikka joulupöytään tarjottavaksi, toisin sanoen monin verroin enemmän verrattuna Conan- ja Mad Max -elokuvien tarjontaan. Heteroa mieskatsojaa kosiskellaan kahdella nätillä typyllä, joita on tarjolla vieläpä kahta eri väriä: viileä blondi Virginia Bryant sekä tummatukkainen ja sirkeä Eva La Rue rosvoneito Carana.

Pisteet:
Arvosteltu: 27.07.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Söpö
Ylläpitäjä
643 arvostelua

Barbaarit on elokuva jolle on annettava joko viisi tähteä tai sitten ei yhtään. Jos sitä tarkastelee puhtaasti elokuvallisilta ansioilta se on mahdollisesti huonoin milloinkaan tehty elokuva. Filmi, joka keskittyy lähinnä öljyttyjen lihaksikkaiden miehien machoiluun ja kauniiden isorintaisten naisien tirkistelyyn saa jopa Ed Woodin "Plan 9 From Outer Space" (suosittelen muuten lämpimästi) vaikuttamaan taide-elokuvan merkkipaalulta. Vaikka barbaarit olisikin miten surkea leffa, se ei muuta sitä tosiasiaa että se on eräs viihdyttävimmistä koskaan tehdyistä elokuvista - tosin hieman toisella tapaa kuin tekijät ehkä aikoivat.

Juoni kertoo voimakkaasti sirkusväkeä muistuttavasta, karavaanin avulla paikasta toiseen vaeltavasta ragnik-kansasta jota johtaa kaunis Canary-niminen kuningatar. Kertojan johdolla saamme tietää että heillä on niskassaan merkki jonka avulla he pääsevät vaeltamaan vapaasti maailmassa. Lisäksi heillä on salaperäinen jalokivi joka takaa että heidän sirkustemppunsa ovat aina hauskoja. Pahikset kuitenkin hyökkäävät heidän kimppuunsa ja ragnikit voivat vain puolustautua sirkusvälineillään - hupia saadaan mm. tulenpuhaltajasta joka käristää yhden hyökkääjistä. Kuningatar ja tämän kasvattipojat vangitaan, Canarystä tulee pahan kuninkaan haaremineito ja kasvattipojista taas barbaareja. Aivan, heidät laitetaan kaivokseen jossa kypäräpäinen korsto hakkaa heitä. Kertojan mukaan heidät koulutettiin näin vihaamaan kaikkia kypäräpäisiä. Aikanaan pojat kasvavat valtaviksi korstoiksi, ja jotka paskateknon säestyksellä laitetaan mukiloimaan toisiaan. Karjut pakenevat ja löytävät metsään jumiutuneen ragnik-heimon sekä Ismene-nimisen mimmin, joka syystä tai toisesta salaa henkilöllisyytensä loppuun asti (siitäkin huolimatta että hänet aiotaan hirttää ja sen henkilöllisyyden paljastaminen pelastaisi hänet). Alkaa seikkailu johon kuuluu runsaasti kömpelöillä erityistehosteilla toteutettuja hirviöitä, paljon tappelemista sekä runsaasti epäloogisuuksia.

Ensimmäinen silmään pistävä asia on se että barbaaripojat ovat kaikesta päätellen ehtineet ikääntymään vähintäänkin reilut kymmenen vuotta, mutta kukaan muu ei ole ikääntynyt päivääkään. Ragnik-heimon metsään jumiutumiselle ei anneta mitään selitystä, paitsi aivan elokuvan lopussa. Selitys onkin aivan omaa luokkaansa: köynnökset ovat sitoneet yhdet heidän vaunuistaan ja aina kun he yrittävät leikata niitä poikki, kasvaa yhden leikatun tilalle kaksi uutta. Eikö kenellekään tullut mieleen että metsässä olevista puista voisi rakentaa uudet kärryt? Juonessa on lukuisia muitakin idioottimaisuuksia, mutta kaikkein paras niistä on kohtaus jossa toinen barbaariveljeksistä aiotaan hirttää. Poju killuu jo köyden jatkona, mutta niskalihaksia jännittämällä hänen onnistuu katkaista köysi.

Elokuvan seikkailupuolikaan ei tunnu seikkailulta, sillä salaperäinen suo josta löytyy niin pyhiä aseita, maagisia jalokiviä, salaperäisiä hirviöitä kuin lohikäärmeitäkin on vain muutaman minuutin ratsastuksen päässä ragnikien leiristä ja löytyy ilman sen kummempia ongelmia. Minkäänlaista jännitystä ei siis synny, varsinkin kun veljekset selviytyvät kaikista vihollisistaan aina muskeliensa avulla ilman mitään sen kummempia ponnistuksia, siinäkin tapauksessa että vastassa olisi kokonainen armeija. Äsken mainittu lohikäärme ansaitseekin erityismaininnan: hirviö on ehkä koomisin koskaan nähty örkki. Suosta vain nousee putkilo jonka sisältä työntyy pahvista ja muovista kasattu, koiran ja käärmeen risteytykseltä näyttävä pää. Hieman myöhemmin veljekset ovatkin jo taistelleet tiensä lohikäärmeen vatsaan, missä hieman yllättäen on punavihreä diskovalaistus.

Näyttely on aivan käsittämättömän surkeaa. Moista ylinäyttelyä ei ole koskaan ennen nähty, eikä nähdä vastakaan. Oikeassakin elämässä veljeksiä olevien Peter ja David Paulin barbaarinen näytteleminen ansaitsee erityismaininnan. Koska he ovat täysin identtiset heidän näyttelyään ei voi erottaa, mutta eipä sillä ole paljoa väliäkään. He ovat korvanneet näyttelijäntaitojaan mahtavilla muskeleillaan, jotka ovat aina huolellisesti öljytyt. Lisäksi he mölisevät joka välissä tavalla joka tuo mieleen navetan. Välillä veljekset käyttävät useita minuutteja kinasteluun jossa he vaihtelevat tavaroitaan ja kiistelevät siitä kumpi on "makeampi" tai "mälsempi". Nykyisin lähinnä CSI: Miamista tunnetun Eva La Ruen esittämä Ismene on tietysti hyvännäköinen, mitä mukavasti korostaa hyvin niukka asustus. Muutenkin porukka on puettu hyvin niukasti. Hyvin miehistä viihdettä siis. Ainoan säällisen suorituksen tekee Richard Lynch pahana Kadar-kuninkaana. Muita muistettavia suorituksia ovat Michael Berryman kummallisesti ölisevänä ja hekottelevana orjapiiskurina, mainiolla kampauksella varustettua China-velhoa esittävä Sheeba Alahani sekä ragnik-heimon väliaikainen johtaja jonka päässä on panta johon on kiinnitetty runsaasti pyykkipoikia. Tai siltä se ainakin näyttää.

Kaiken kaikkiaan Barbaarit on juuri niin hölmö elokuva kuin miltä se kuulostaakin. Typerällä tarkoituksellisella huumorilla, ratkiriemukkaalla tahattomalla komedialla, haudanvakavalla asenteella sekä äärimmäisen pienellä budjetilla varustettuna se on kevyesti kaikkien aikojen hauskin elokuva. Elokuvan idioottimaisuus kantaa loppuun asti pettämättä kertaakaan ja tollo käsikirjoitus sekä huonot näyttelijät takaavat lopputuloksen. Kummastuttaa vain ettei yksikään tuotantotiimiläisistä tullut ajatelleeksi ettei ehkä ole kovinkaan hyvä idea rakentaa elokuvaa kahden lihaksikkaan mutta lahjattoman kaksosen varaan.

Pisteet:
Arvosteltu: 27.07.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Miihkali
Tähtääjä
118 arvostelua