Disneyn uraauurtava tieteisraina Tron vuodelta 1982 oli julkaisuaikanaan floppi, mutta moni katsoja on löytänyt sen myöhemmin. Videopelin sisään vienyt tieteisseikkailu on saanut tästä syystä jo yhden jatko-osan, Tron: Perintö (2010), jonka jälkeen on lupailtu myös toista – jo vuosia.
Vaikka Tron 3 näytti juuttuneen tuotantohelvettiin, nyt elokuvasta on kuulunut uusia elonmerkkejä. Yli viisi vuotta sitten leffan pääosaan liitetty Jared Leto (Dallas Buyers Club) on edelleen osa sen näyttelijäkaartia. Hänen lisäkseen leffassa nähdään tuoreempien tietojen mukaan myös Jodie Turner-Smith (Anne Boleyn), Greta Lee (What We Do in the Shadows) ja Evan Peters (American Horror Story, Dahmer: Hirviö- Jeffrey Dahmerin tarina).
Kolmas Tron kulkee nyt työnimellä Tron: Ares. Ares on Jared Leton näyttelemän hahmon nimi. Tekoälybuumiin sopivasti hän ei kuitenkaan ole ihminen, vaan ohjelma, joka puskee bittimaailmasta tähän todellisuuteen ja kykenee tiedostamaan asioita ihmisten tapaan. Vuodelle 2025 julkaisuun tähdätyn elokuvan ohjaa Joachim Rønning.
Lähde: CinemaBlend
Toim. R. Isoviita