The Lord Of The Rings: The War Of The Rohirrim on tulossa maailmanensi-iltaan joulukuussa. J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -tarinaan liittyvä leffa on ollut työn alla jo useamman vuoden, mutta siitä ei ole juuri julkaistu videoita saati kuvia. Tämä on herättänyt kysymyksiä osassa fanikuntaa.
Ensimmäinen kunnon maistiainen The Lord Of The Rings: The War Of The Rohirrimista on nyt vihdoin esitetty Ranskassa Annecyn animaatiofestivaaleilla. Kyseessä oli 20 minuutin mittainen ennakkokatsaus, jolle ainakin paikan päällä ollut yleisö antoi innostuneen vastaanoton. Virallista traileria tai edes teaseria elokuvasta ei tällä hetkellä ole vielä julkaistu verkossa, mutta mm. Peoplen sivuilla on nähtävissä tuoreita still-kuvia.
Materiaali on herättänyt ristiriitaisia tunteita. Eniten kritiikkiä kerää nyt elokuvan tyyli, sillä animaattori Kenji Kamiyaman luotsaama leffa on animea. Osan mielestä japanilainen tyyli sopii myös Tolkien-tuotantoon, mutta joitakin se vieroksuttaa. Elokuvaa on myös tehty tavanomaista laatuanimetuotantoa nopeammalla vauhdilla – n. seitsemän vuoden sijaan sitä on rutistettu kasaan lähes puolta lyhyemmässä ajassa.
Kaikkea toivoa ei kuitenkaan kannata heittää tässä vaiheessa. Jos esim. vielä 2021 Peter Jacksonin nimi ei liittynyt tähän elokuvaan, sittemmin asia on muuttunut: Arvostetun Taru sormusten herrasta -trilogian ohjaaja on liittynyt The Lord Of The Rings: The War Of The Rohirrimin vastaavaksi tuottajaksi yhdessä käsikirjoittaja Fran Walshin kanssa.
Myös leffan ääninäyttelijöistä löytyy maineikkaita nimiä. Taru sormusten herrasta -trilogiassa nähty Miranda Otto palaa Eowynin rooliin ja Successionin Brian Cox lainaa ääntään Helm Vasarakouralle (Helm Hammerhand). Seikkailun pääosassa on ennakkotietojen mukaan Helmin tytär, jonka kohtaloa Tolkienin alkuperäisteksti ei ole juuri avannut. Tässä roolissa kuullaan Gaia Wisea, joka on näytellyt myös Suomessa kuvatussa The Fisherwoman -elokuvassa äitinsä Emma Thompsonin kanssa.
Lähteet: Deadline, SlashFilm, Empire, Comingsoon.net
Toim. R. Isoviita