Lavalla Seija säihkyy yleisön rakastavien katseiden valossa, mutta kotonaan hän syö kylmää nakkia ja juo piimää yksin yönälkäänsä. Stailisti Shanella (Misa Palander) on hänen läheisin ihmisensä. Seija on oppinut suojaamaan yksityisyyttään pakon edessä, mutta suojaus toimii myös eristeenä, ja vaikka Seija on ”koko kansan rakastama”, hänen on vaikea päästää lähelleen ketään. Seija tapaa biisinkirjoitusileirillä Laurin (Mikko Nousiainen) ja yhteistyön tuoksinassa päästää itsensä rakastumaan. Seijan olisi uskallettava astua jumalattaren korokkeeltaan ihmisten pariin – ja kestettävä sen seuraukset.
70 on vain numero
(2021)Elokuvasta
Elokuvan nimi: 70 on vain numero
Maat: Suomi
Ohjaajat: Johanna Vuoksenmaa
Käsikirjoittajat: Johanna Vuoksenmaa
Alkuperäinen nimi:70 on vain numero
Valmistusvuosi:2021
Pituus:102 min
Pisteytyksiä: 8
Tarkka arvio: 3.25
Piti vielä onneksi tämäkin nähdä, ihan oikeasti hauskaa absurdia mustaa huumoria sisältävä suomalainen draamakomedia. Näyttelijät onnistuvat hyvin, ja leffa tarjoaa muutamat ääneen naurut, vaikka aihe onkin vakava. Solmussa olevilla ihmissuhteilla tuntuu olevan ikiaikainen perinne suomalaisessa elokuvassa.
Oikein kiva ja yhtä sun toista ajatusta herättävä elokuva.