Teatterimaailman suurnäyttämön, Broadwayn, kaksi menestyksekkäintä show’ta ovat olleet Disney-leffaan perustuva The Lion King (eli Leijonakuningas) ja Ihmemaa Oziin kuljettava Wicked. Näistä jälkimmäinen käännettiin elokuvaksi vasta teatterimenestyksensä jälkeen. Kaksiosaisen Wicked-musikaalin ensimmäinen puolisko valloitti valkokankaat viime vuonna, mutta huippumusikaalia ei ole suuresti huomioitu Oscarien musiikkiin liittyvissä kategorioissa.
Wicked-elokuvasovitus ei toki ole ollut floppi: Se oli maailmanlaajuisesti vuoden 2024 viidenneksi myydyin elokuva yli 728,2 milj. dollarin lipputuloillaan. Koska kyse on huipputason musikaalista, leffan olisi voinut odottaa nappaavan vähintään yhden Oscar-ehdokkuuden vuoden parhaan kappaleen kategoriassa. Esim. Defying Gravity on eittämättä yksi parhaimmista musikaalisävelmistä – se kohosi joulukuussa myös kymmenienmiljoonien latausten turvin suosituimmaksi elokuvakappaleeksi.
Wicked-kappaleet eivät kuitenkaan kelpaa kisaamaan Oscareista. Tämä johtuu siitä, ettei leffassa kuultu uusia kappaleita, vaan ne ovat peräisin alkuperäisestä teatterimusikaalista. Wicked on silti ehdolla parhaan musiikin Oscarille, sillä 67% rainan kestosta on erityisesti elokuvaa varten tehtyä, ei laulettua musiikkia.
Mutta asiantuntijoiden ennusteiden mukaan Wicked voi jäädä ilman tätä Oscaria, sillä se ei ole musiikkikategorian ennakkosuosikkeja. Muita Oscareita leffa saattaa silti voittaa: sekä näyttelijät Cynthia Erivo että Ariana Grande ovat ehdolla palkinnoille, ja Wickedillä on myös ehdokkuudet parhaan äänityksen, lavastuksen, tehosteiden, puvustuksen, leikkauksen, maskeerauksen sekä vuoden parhaan elokuvan kategoriassa. Voittajat valitaan ensi yönä Suomen aikaa.
Lähteet: ScreenRant, Variety, Box Office Mojo, Billboard, Topview, Oscars
Toim. R. Isoviita