Christian Balea arvelutti uuteen rooliinsa liittynyt seikka

Monen roolin takia itsensä todella likoon laittanut Christian Bale nähdään Taika Waititin ohjaaman uuden Thor-seikkailun pahisroolissa. Vaikka Balelta on voitu odottaa jopa hämmentävän suuria tekoja työnsä takia (erään arvion mukaan hän on lihottanut ja laihduttanut itseään eri osien takia yli 136 kiloa), Thor: Love and Thunder sai miehen empimään.

Sarjakuvafilmatisoinnin pahishahmo, Gorr, Jumalan teurastaja, ei nimittäin alkujaan kanna yllään juuri mitään vaatetusta. Gorrilla on lähinnä vain pikkuruiset stringit.

- Totesin, että he ovat roolittaneet tähän väärän kaverin. Ja sitten Taika [Waititi] oli kärppänä korjaamassa asiaa, ettei minun toki tarvinnut juoksennella ympäriinsä sen näköisenä. Mutta ajattelin koko ajan, mitä hän voisi tehdä bluescreenin kanssa - hän voisi myöhemmin muuttaa ulkoasuani ihan kuinka haluaisi, Bale myöntää Total Filmille antamassaan haastattelussa.

Thor: Love and Thunder on tulosssa ensi-iltaan 6. heinäkuuta.


Lähteet: Total Film, Comingsoon.net. Eonline

Kuva: Disney/Marvel/ Thor: Love and Thunder, 2022

R. Isoviita 30.06.2022 klo 15:20

Uusimmat uutiset

James Francon tuore roolikiinnitys nostatti äläkän

Diktaattorin elämästä tehdään leffaa.

R. Isoviita

Joker 2: Tämä elokuvasta tiedetään nyt

Myös ensi-iltapäivä selvillä.

R. Isoviita

Seuraavan Godzilla-elokuva työnimi on vihjaava

Mitä sieltä onkaan tulossa?

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...