Pirates of the Caribbean -säveltäjä ei alkujaan uskonut leffasarjaan lainkaan

3.2.2018 15:25

Säveltäjä Hans Zimmerin musiikkia on kuultu niin Disneyn Leijonakuninkaassa, Ridley Scottin Gladiaattorissa kuin esim. sotadraama Dunkirkissä. Hän on vastannut myös pitkälti Pirates of the Caribbean -leffasarjan musiikista, joskaan ei pitänyt sarjan ideaa aluksi edes vaivan arvoisena.

– Pirates [of the Caribbean] oli täysi vahinko. Tein töitä yhdessä [ohjaaja Gore Verbinskin] kanssa jossakin, ja kysyin häneltä, mitä hän aikoo tehdä sen jälkeen. Hän vastasi miettivänsä tätä merirosvoleffaa. Okei, merirosvoleffa – todellako? Ihan vakavissaan? Se oli huonoin kuulemani idea koskaan, Zimmer kuvailee Vainity Fairille ensireaktiotaan elokuvan suhteen.

Pirates of the Caribbean -leffasarja starttasi vuonna 2003, jolloin elokuvan musiikista vastasi virallisesti Klaus Badelt. Zimmer kuitenkin ehti kiireisen aikataulunsa puitteissa kirjoittaa leffan ääniraidan keskeisiä teemoja ja toimia myös soundtrack-julkaisun tuottajana. Omien sanojensa mukaan hän kehitteli elokuvan kantavan teeman erään yön pikkutunneilla. Tämä tapahtui, koska ensivaikutelmansa jälkeen Zimmer pehmeni elokuvaidealle nopeasti:

– Sain [seuraavana] sunnuntaina soiton Gorelta, ja hän pyysi minua käymään. Hän näytti minulle leffan, jota en olisi pystynyt mitenkään kuvittelemaan. Ja tykästyin siihen, miten väärässä minä olin ollut ja miten oikeassa hän oli ollut [Pirates of the Caribbeanista].

 

Lähteet: Vainity Fair, CinemaBlend

Kuva: Pirates of the Caribbean: Kuolleen miehen kirstu, 2006/ Buena Vista International

Lisää luettavaa