Viides Tappava ase jälleen suunnittelupöydällä?

27.10.2017 23:30

Neljä Tappava ase -toimintaleffaa on jo saavutus, mutta viidennestäkin on liikkunut vuosien mittaan huhuja. Toistaiseksi sen sijaan on saatu vain viime vuonna alkanut Lethal Weapon -televisiosarja. Kyseisessä sarjassa ei nähdä alkuperäisten elokuvien tähtiä, Mel Gibsonia ja Danny Gloveria, mutta heidät halutaan nyt takaisin Riggsin ja Murtaughin osiin.

Deadlinen saamien tietojen mukaan Gibson, Glover ja ohjaaja Richard Donner suunnittelisivat jälleen tehdä yhteistyötä. Tieto on yllättävä, sillä Donnerkin on pian 90-vuotias, eikä hänen filmografiaansa ole ilmaantunut uusia ohjaustöitä sitten vuoden 2006. Tästä huolimatta Donnerin on mainittu mielivän uuden leffan puikkoihin. Käsikirjoituksesta puolestaan vastaisi Channing Gibson, joka kirjoitti myös Tappava ase 4:n.

Tappava ase 5:n toteutuminen vanhojen tuttujen voimin saattaa siis jäädä pelkäksi huhuksi. Viidennen osan tekemistä kaavailtiin myös mm. vuonna 2008, mutta tällöin Donner ei ollut lupautunut mukaan, joten myös Gibson ja Glover sivuuttivat projektin.

Lähteet: Deadline, Moviefone

Kuva: Warner Bros.

Lisää luettavaa