Fast & Furious -leffasarjan äijät ja naiset nostavat valkokankaalla taas kytkintä runsaan vuoden kuluttua, mikäli tuotannossa ei satu yllätyksiä. Elokuvasarjassa tiiviisti näytelleen Vin Dieselin mukaan Fast & Furious 8 tulee käynnistämään putken, joka jatkuu sen jälkeen vielä ainakin kahdella elokuvalla. Jatko-osat on suunniteltu vuosille 2019 ja 2021.
Kaahailuleffojen kahdeksas osa, eli Fast 8, tapahtuu Dieselin mukaan ainakin osittain New Yorkissa, mutta Kuubastakin on ollut puhetta. Eräs fani on päättänyt ajatella jo yhdeksänteen elokuvaan asti, ja heittää kehiin ehdotuksen aikamatkasta. Jordan VanDinan laatiman käsikirjoitusehdotuksen nimi kertoo jo tarkemmin, minkä ajankohdan kanssa leffassa leikittäisiin – Fast Nein: The Fast & The Führer.
VanDinan käsikirjoitus on kirjoitettu huumorin pilke silmäkulmassa, sillä Dieselin näyttelemälle Domille on annettu siinä käsiteltäväksi mm. lasten törmäilyauto, mutta perusajatus Hitlerin ja tutun Fast & Furious -porukan törmäämisestä vaikuttaa mehevältä. Koko käsikirjoitusehdotus on luettavissa joukkorahoitussivusto IndieGoGossa, jonka välityksellä VanDina kerää elokuvalleen rahaa. Hän tosin huomauttaa, ettei hänellä ole tekemistä Fast & Furious -leffoja tuottavan elokuvayhtiö Universalin kanssa, joten tätä projektia rahoittavat tukevat pelkkää unelmaa. Se ei silti ole estänyt joitakin innokkaimpia antamasta jopa 50-100 dollaria Fast Nein: The Fast & Führerille. Ja kukapa tietää, ehkä tämä käsikirjoitus päätyy jossain vaiheessa myös virallisia Fast & Furious -elokuvia tekevien eteen.
Lähteet: CinemaBlend, DigitalSpy, IndieGoGo
Kuva: Das Bundesarchiv, Bild 102-00204 / CC-BY-SA 3.0, 1923