Simpsonien tekijät syytteeseen

22.10.2014 08:25

Yli kymmenessä suositun Simpsonit-piirrossarjan jaksossa nähty mafiahahmo Louie on tuonut sarjan ja elokuvan taustavoimille yli 250 miljoonan dollarin vaateet. Näyttelijä Frank Sivero on Deadlinen mukaan haastanut Simpsonien tekijät oikeuteen, koska hän katsoo hahmossa olevan liikaa hänen piirteitään. Sivero pitää Simpsonien tekijöitä haasteessaan syyllisinä mm. siihen, että hän on vuosien saatossa jäänyt vain tietynlaisten roolien esittäjäksi.

Simpsonien tekijät, mukaan luettuna sarjan luoja ja sarjakuvapiirtäjä Matt Groening, ovat haasteen mukaan kehittäneet Louien Siveron Mafiaveljet-elokuvassa näyttelemän Frankie Carbonen pohjalta. Sivero väittää hahmon syntyyn vaikuttaneen hänen naapuruutensa Simpsonit-käsikirjoittajien kanssa sarjan alkuaikoina ja keskustelleensa myöhemmin piirrosperheen seikkailujen tuottaja James L. Brooksin kanssa Louien ja itsensä yhdennäköisyydestä. Heillä oli keskustelu myös yhteisen elokuvan tekemisestä, mutta sen jäätyä toteutumatta haluaa Sivero haluaa nyt korvauksen ainakin Louien käytöstä.

Siveron esttämät syytökset fiktiohahmon yhdennäköisyydestä eivät ole ainutlaatuisia. Esim. ex-teinitähti ja moniongelmainen näyttelijä Lindsay Lohan on samasta syystä jo pitempään hakenut itselleen oikeutta Rockstar Gamesin Grand Theft Auto V -pelissä esiintyvän Lacey-hahmon takia. Vaikka lukuisten elokuvien, sarjojen ja jopa pelien oheen on liitetty muistutus siitä, että niiden hahmot ovat fiktiivisiä ja yhdenmukaisuus todellisuuden kanssa sattumaa, se ei aina riitä suojaamaan hahmojen luojia.

Kuva: The Simpsons Movie/The Simpsons TM and ©Twentieth Century Fox Film Corporation. All Rights Reserved.

Lisää luettavaa