Nebula Oy
Jaa linkki

Simpsonit: 1. tuotantokausi (1990)

****½
Pisteytyksiä: 270
Tarkka arvo: 4,035
Arvosteluja: 4
Kommentteja: 53

Anna oma pikatuomio


Arvostelut (4)

Ideat ovat kuitenkin hyviä ja tekijäporukalla on ollut suurta kunnianhimoa.

Tähän mennessä Simpsoneita on tehty jo kokonaiset 18 tuotantokautta ja 19. kausi pyörii Yhdysvalloissa juuri tällä hetkellä. Elokuvakin on pukattu ulos, sarjakuvia tehty ja kaikenlaisia oheistuotteita värkätty. Vaikka sarjan nykyinen taso on laskenut reipaasti alaspäin sarjan kultakaudesta, niin monen fanius jatkuu tuskin koskaan kuolematta. Monen katsojan sydämet valloittanut aikuisten satiirinen animaatiosarja on vuodesta toiseen turvautunut absurdiin huumoriin, gagien reippaaseen viljelyyn ja mainiosti kirjoitettuihin hahmoihin. Lennokas huumorisarja on tullut tunnetuksi yhteiskuntakritiikistään ja amerikkalaisen kulttuurin epäkohtiin puuttumisesta. Tätä kritiikkiä ei esitetä räväkän suorapuheisesti, vaan usein nerokkaan saarnaamattomasti ja jopa hieman piilotetusti. Sarjan parhaimpana aikana voidaan pitää kausia kakkosesta kasiin, mutta kaikki kuitenkin lähti liikkeelle ensimmäisestä kaudesta. Vaikka Simpsoneiden ensimmäinen tuotantokausi onkin useassa kohtaa sympaattisen köykäistä, niin se saneli selvät sävelet tuleville kausille.

Jokainen TV:n omistaja tietää varmasti, mistä tässä hommassa on kyse. Eli Simpsonit on nimensä mukaisesti kertomus Simpsoneiden perheestä. He ovat keskiluokkainen perhe Springfieldin kaupungissa. Keltaisenväriset ihmiset asustelevat lähellä ydinvoimalaa, joka on kaupungin suurin työllistäjä. Siellä työskentelee mm. Simpsoneiden Homer-isä, joka ei ole mikään älynjättiläinen, vaan perusjuntti kaljanlitkijä. Homer tyhmenee kausi kaudelta, joten vielä ensimmäisellä kaudella hän ei ole niin idiootti kuin yleensä. Onhan hän jo tälläkin kaudella varsin yksinkertaisesti ajatteleva ja sikaileva nahjus, mutta myös empaattinen perheenisä. Marge-äiti omaa pystyssä olevan sinisen hiuspehkon ja ihan fiksuja ajatuksiakin. Hän on tyypillinen kotiäiti, joka useassa kohtaa toitottaa järjen torvea tässä perheessä. Perheen esikoinen on kauhukakaran maineessa oleva 10-vuotias Bart, joka on tunnettu skeittilaudastaan. Hulivili keksii jaksosta toiseen uusia temppuja, jotka johtavat välillä suoranaisiin katastrofeihin. Bart ei ole kuitenkaan pohjimmiltaan mikään paha poika, vaan vähän niin kuin nykyaikaistettu versio Vaahteramäen Eemelistä. Sitten on varhaisteiniän angstissa uiskenteleva 8-vuotias hikipinko Lisa, jonka lempiharrastuksiin kuuluu saksofonin soitto. Välillä tuntuu, että hän on tämän perheen älykkäin jäsen. Valtavirrasta poikkeava tyttö masentuu usein, mutta löytää onnen taas esimerkiksi jammailemalla kulahtaneen jazzmuusikon kanssa. Sitten on Maggie, joka on vasta vauvaiässä eikä sen vuoksi pahemmin puhu. Tälle vauvalle ei mitään hirveän suurta luonnetta synny, minkä vuoksi hänestä onnistutaan ehkä repimäänkin niin paljon huumoria irti.

Sarjakuvapiirtäjä Matt Groeningin luomus on tärkeä ja ainutlaatuinen pala TV-historiaa. Se on fiksu, räävittömän hauska ja tarkkanäköinen huumorisarja. Kaksimielisten vitsien, hölmöjen seikkailuiden ja älyvapaiden ideoiden alla lepää järkeviä mietteitä ja jopa kantaaottavia ajatuksia. Sarja ottaa kantaa mm. uskontoon ilmiönä, poliittisiin tilanteisiin ja amerikkalaisten väkivaltaan taipumiseen. Ensimmäisellä kaudella sarja vasta etsii suuntaansa, niinpä satiirisuus ei pääse siihen tunnettuun lennokkuuteensa. Oikeastaan mikään ei pääse vielä tällä kaudella kunnolla käyntiin, vaan kaikilla osa-alueilla on pientä hakemista. Ideat ovat kuitenkin hyviä ja tekijäporukalla on ollut suurta kunnianhimoa. Ääninäyttelijät eivät kuitenkaan ole vielä löytäneet hahmojensa ydintä ja sitä sopivaa ääntä, varsinkaan sivuhahmoilla. Päähahmoista erilaisimmalta kuulostaa Homer, koska ääninäyttelijä Dan Castellaneta halusi matkia Walter Matthauta. Homerissa on toki paljon yhteneväisyyksiä legendaarisen Matthaun esittämien hahmojen kanssa, mutta ääni ei ole niin moniuloitteinen kuin olisi parasta. Tämä huomioitiin, joten heti seuraavasta kaudesta lähtien Castellaneta vaihtoi hieman ääntään tulkitessaan Homeria. Piirrostyylikään ei ole ihan hanskassa, vaan värit ja ääriviivat seikkailevat puolin ja toisin. Karkea piirrostyyli ei pahemmin houkuttele, mutta silti jokin jo tässä ekassa kaudessakin iskee. Käsikirjoitukset sisältävät hyviä juttuja, mutta loistavat kokonaisuudet ovat harvassa. Parhaimmat oivallukset tulevat tällä kaudella usein uni- ja kuvitelmakohtauksissa.

Ensimmäisen kauden jaksot sisältävät monia klassikkotarinoita, mutta mestariteoksia ei oikeastaan löydy yhtään. Jaksot ovat enemmänkin viihdyttäviä kuin hauskoja. Mitään räkänauruja ei vielä tarjoilla, kun myöhemmillä kausilla saa parhaimmillaan kieriskellä maassa naurusta kippurassa. Jaksoja on 13, joissa jokaisessa on kunnon tarina tyylikkään vitsitulituksen sijaan. Kunnon revittelyyn päästään oikeastaan vain jaksossa Call Of The Simpsons, jossa mielettömät tilanteet seuraavat toisiaan vauhdikkaalla temmolla. Kauden muita helmiä ovat legendaarinen joulujakso, joka on aloittaa sarjan lupaavasti, ja Life On The Fast Lane, jossa Homer ostaa Margelle keilapallon synttärilahjaksi. Kaudessa on kaksikin kerronnallista vika, joista ensimmäinen on Bartin päästäminen pääosaan. Onhan hän toki hyvä hahmo ja aika cool skeittitemppuineen, mutta ei tässä mistään lastensarjasta ole kyse. Myöhemmin sarja keskittyy yhä enemmän Homeriin, mutta ensimmäisellä kaudella melkein jokainen jakso keskittyy Bartiin. Jos Bart ei ole pääosassa, niin mukana on ainakin häneen keskittyvä sivujuoni. Toinen vika on sivuhahmojen liian vähäinen käyttö. Myöskään kaikkia tärkeitä sivuhahmoja ei ole vielä kehitetty ja monien tulevaisuudessa tärkeiden hahmojen luonne on vielä kehitysasteella. Näitä hahmoja ovat esimerkiksi Homerin kantabaarin pitäjä Moe, kaljaa kittaava kaveri Barney, rehtori Skinner, lähimyymälän kauppias Apu ja ydinvoimalan omistaja Montgomery Burns. Sarja on tunnettu myös julkkisvieraista, joita ei vielä pahemmin pyöri mukana tällä ekalla kaudella, mutta Kelsey Grammer tekee jo ensiesiintymisensä Bartin arkkivihollisena Sideshow Bobina.

Simpsoneiden ensimmäinen kausi on ihan jees, mutta myöhemmin sarja sai lisää potkua ja ajoi itsensä kunniakkaasti komedian tähtikartastoon. No, joka tapauksessa hyvää ja ainakin nostalgista viihdettä. Kestää monetkin katselukerrat ja iloa riittää pitkään. Jää pahasti seuraavien kausien varjoon, mutta suositun sarjan ekassa kaudessa on aina pakko olla jotain erikoista, josta sarjan suosio on lähtenyt. Vaikka tämä ensimmäinen kausi muistuttaakin välillä enemmän tyypillistä perhesarjaa kuin anarkistista komediaa, niin Simpsoneiden pohjimmainen henki on tunnettavasti läsnä. Kuuluu jokaisen fanin hyllyyn, mutta sehän on jo sanomattakin selvä.

Thoke
Tykittäjä, 38 arvostelua
Pisteet: ****
Arvostelu: 17.11.2007
Katsottu: Kotona

Arvostelun pisteet

+10 pistettä

Matt Groening ja kumppanit ovat todellakin ansainneet rahansa tässä superhauskassa piirroskomediassa, jossa pelkästään idea on katsomisen arvoinen

Simpsonit ovat jo vuodesta 1989 saakka viihdyttänyt ihmisiä ympäri maailmaa, suurimmaksi osaksi Yhdysvalloissa. Matt Groening ja kumppanit ovat todellakin ansainneet rahansa tässä piirroskomediassa, jossa pelkästään idea on katsomisen arvoinen. Ensimmäinen tuotantokausi oli niihin aikoihin jo suosittu, mutta nyt kun uusimmat tuotantokaudet ovat käynnissä, ne ovat tulleet suosituimmaksi tarkemman piirrostyylin takia. Tosin jotkut väittävät sarjan menneen kymmeneltä tuotantokaudelta lähtien huonoksi. Itse en ole sitä mieltä, vaan jaksan yhä edelleen fanittaa sarjaa ties ikuisuuksiin saakka.

Sarjan juoni on yksinkertainen (ja jonka kaikki jo luultavasti tietävät, elikkä tätä kappaletta ei kannata lukea). Tavalliset ihmiset viettävät elämää Springfield-nimisessä kaupungissa. Kuitenkin kaupungissa on todella paljon outoja ihmisiä ja hassuja tapauksia. Pääosassa ovat maailmankuulut keltaisen perheen jäsenet, Simpsonit, joihin kuuluvat isä Homer, äiti Marge, lapset Bart, Lisa ja Maggie, kissa Snowball II, koira Pukin pikku apuri ja tietysti Homerin isä Abe. Homer on kaljaa juova ylipainoinen ja epäsuosittu hölmö, kuka vähänväliä saattaa itsensä vaaraan. Marge on tunnollinen ja siisti kotiäiti, kuka aina vähän väliä nalkuttaa, jos joku tekee jotain väärin (elikkä siis melkein koko ajan). Bart on tunnettu huligaani, kuka usein rullalautailee tai tekee muuten pahaa. Lisa on saksofonia soittava lahjakas tyttö, kenen älykkyysosamäärä on tavanomaista suurempi. Maggie on perheen kuopus, kuka aina vain imee tuttia tai kaatuilee ylipitkään kaapuunsa. Kissa ja koira useimmiten vain ovat. Homerin isä Abe asuu vanhainkodissa ja on saarnaava seniili, kenellä on tapana nukahtaa kesken lauseen. Mutta vasta muualla kaupungissa on vielä ihmeellisimpiä ihmisiä. Heihin kuulivat mm. Homerin kaljakaveri Barney ja kapakan omistaja Moe, Homerin työ (-ja kaljakaverit) Lenny ja Carl, voimalan ilkeä ja huonokuntoinen johtaja Burns ja hänen (tiedätte kyllä mikä hän on miehiään) apurinsa Smithers. Lisäksi kaupungissa asuvat myös Milhouse, rehtori Skinner, pormestari Quimby, poliisipäällikkö Wiggum sekä lukuisia muita hahmoja sekä sivuhahmoja. Niitä kaikkia ei vain jaksa luetella.

Simpsonit vain jaksavat huvittaa ties kuinka kauan. Joka jaksossa piilee kymmeniä uusia vitsejä, jotka saavat myrtsimmänkin ihmisen repeämään naurusta. Parasta on se, että Simpsoneita on myös dvd:llä, jotta niiden tv-lähetyksiä ei kannattaisi odottaa. Simpsoneista valmistui myös elokuva vuonna 2007, mikä on lähes yhtä hauska, kuin sarja itse. Ajaton animaatiokomedia.

Kookosbanaani
Käyttäjä, 1 arvostelu
Pisteet: ****½
Arvostelu: 12.08.2009
Katsottu: Kotona

Arvostelun pisteet

+6 pistettä

Eipä voisi toivoa parempaa ajankulua sunnuntaille kuin Simpsoneita tuutin täydeltä.

Simpsonien three-pack -DVD on must kaikille Simpsonfaneille. Pakkaus sisältää kaikki ensimmäisen tuotantokauden 13 jaksoa plus lisämatskut.

Alkujaan Simpsonit oli Tracey Ullman Shown animaatiopätkä. Homerin ja kumppanien sähläykset osoittautuivat niin suosituiksi että se ansaitsi oman ohjelmapaikan. Eikä se siirto tainnut olla ihan riidaton, mutta onneksi se tapahtui. Tuskin olisimme saaneet seurata Simpsoneita näin kauan jos sarja ei olisi itsenäistynyt.

Erona nyky-Simpsoneihin, alkuaikojen hahmot ovat karrikoitumpia ja ilmeekkäämpiä. Äänetkin ovat sävykkäämpiä kuin uusimmissa jaksoissa. Huumori on sensijaan pysynyt samanlaisena vuodesta toiseen.
Skinner: "Mr. Simpson. Saatte lapsenvaihto-ohjelmassa Bartin tilalle albaanialaisen lapsen." Homer: "Sellaisen vaalean ja punasilmäisen?"

Eipä voisi toivoa parempaa ajankulua sunnuntaille kuin Simpsoneita tuutin täydeltä. Välillä touhun voi keskeyttää katsomalla TV:stä Simpsoneita "livenä". Samalla voi kätsysti vertailla miten Simpsonit ovat muuttuneet matkan varrella.
DVD:n lisäsälästä sen verran että levy nro 3:een on kasattu haastatteluja, poistettuja kohtauksia(!) ja muuta mojovaa.

Voin onnitella itseäni vuoden parhaasta DVD-ostoksesta.

Viljami
Ylläpitäjä, 7 arvostelua
Pisteet: *****
Arvostelu: 31.10.2001
Katsottu: Kotona

Arvostelun pisteet

+1 pistettä

Jaksot ovat ikivihreitä ja niitä jaksaa katsella päivästä toiseen kyllästymättä.

Vallan mahtavia Simpsoneiden ensimmäisiä tuotantokausia on alkanut tupsahdella bokseissa jo parin vuoden ajan, tänä kesänä saamme käsiimme 4. kauden. Tämän boksin sain kuitenkin käsiini vasta nyt, ja pentele, tämä on jokaisen simpsonsdiggarin haave. 13 toinen toistaan loistavampaa episodia, jokainen jakso on nauruhermoja ärsyttävä kokemus. Hassua nähdä miten meno on pysynyt samana 14 vuoden ajan tähän päivään saakka. Vain ilme ja äänipuoli on muuttunut.

Simpsonien keskiverto perhe elelee Springfieldissä USA:ssa. Homer, Marge, Bart, Lisa ja Maggie muodostavat tämän värikkään ydinperheen. Harmi vain kuinka paljon Bartin seikkailuille on annettu tilaa näissä ensimmäisissä kausissa.

Hinnastaan huolimatta Simpsoneiden 1. tuotantokausi on halpa ostos. Jaksot ovat ikivihreitä ja niitä jaksaa katsella päivästä toiseen kyllästymättä. Ehkä tässä piilee se suurin porkkana, joka vetää tv:n ääreen joka sunnuntai.

1. tuotantokaudessa näemme miten Pukin pikku apuri löytää tiensä Simpsonien perheeseen, kuinka Homer saa turvallisuuspäällikön viran, sekä mm. miksi Sideshow-Bob vihaa Bartia. Älkää epäilkö ostaa tätä koska tässä on "vain" 13 jaksoa, sillä tämä boksi kestää isältä pojalle.

nimimerkki: Screwball

Screwball
Käyttäjä, 1 arvostelu
Pisteet: ****½
Arvostelu: 11.07.2004
Katsottu: Kotona

Arvostelun pisteet

+0 pistettä