Juuri päättyneen CinemaCon 2014 -festivaalin puhujana ollut ohjaaja Christopher Nolan (Batman Begins) on astunut esiin digitalitekniikan epäilijänä. Tulevaa madonreikämatkailusta kertovaa Interstellar-elokuvaansa mainostamassa ollut Nolan avautui mm. io9:lle elokuvataidetta juhlistavassa tapahtumassa. Visuaalisesti näyttävistä rainoistaan tuttu ohjaaja syytti elokuvastudioita filmin hylkäämisestä ja kertoi kantansa myös 3D:stä.
Yli sata vuotta eli käytännössä katsoen koko elokuvataiteen historian ajan käytössä ollut filmiä hyödyntävä tekniikka on Nolanin mieleen. Digitaalisen kopion valmistaminen on filmikopion valmistamista halvempaa, mutta kuten Nolan painottaa, lopputulos valkokankaalla ei hivele silmää yhtä paljon.
– Elokuvan taika on parhaiten taltioitavissa filmille, Nolan toteaa TheWrapin haastattelussa.
Interstellaria ei tulla myöskään näkemään kolmiulotteisena, koska ohjaaja ei yksinkertaisesti tunne 3D:tä omaksi elementikseen. Hän huomautti, että pahimmillaan kolmiulotteisuus voi myös vieraannuttaa. Interstellar ei silti jää teknologisesti vanhakantaiseksi leffaksi: Nolan tahtoo elokuvansa jättikankaille IMAX-saleihin ja hioa leffan äänimaailman viimeisen päälle, jotta elokuvakokemus tuntuisi teatterikävijöiden ytimissä asti. Koska Suomessa IMAX-teattereita ei ole, Nolanin tarkoittaman elämyksen voi lähimpää käydä hakemassa Pietarista (viisi IMAX-teatteria), hyvässä lykyssä Tukholmasta (luonnonhistoriallisen museon IMAX) tai Kalingradista. Matthew McConaugheyn ja Anne Hathawayn tähdittämä Interstellar saapuu elokuvatettereihin loppuvuodesta.
Kuva: Les Bossinas, NASA