Kirjoitetut vastaukset
-
Artikkelit
-
Tuli tänään töissä vastaan tällainen tapaus, joka nauratti kovasti.
Meillä on firmassa keittiössä sellainen kunnon teräksinen jääkaappi, missä ihmiset säilyttää kaikkia eväitään ja juomiaan. Tässä joku aika sitten huomattiin, että eräs naisihminen käy siellä ilman lupia napsimassa muiden ihmisten eväitä kun kukaan ei ole katsomassa. Niinpä siihen jääkaappiin pantiin sitten lukko. Tänään kun sieltä sitten piti käydä jotain hakemassa, huomattiinkin että jääkaapin ovi olikin juuttunut kiinni. Pienen auditoinnin perusteella tultiin johtopäätökseen, että täti oli ilmeisesti tavoilleen uskollisesti koettanut käydä vähän sieltä napsimassa, mutta saanut sitten kunnon raivarin ja alkanut lyömään ja potkimaan sitä jääkaappia, kunnes se teräksinen ovi lukkoineen oli siitä jotenkin hajonnut ja jäänyt pysyvästi jumiin. Eväät jäi koko possella sinne lukkojen taakse, mutta nauratti kyllä kun ajatteli mikä ihme pyhä raivo sitäkin naista on riivannut kun tuollaisen ydinsodan kestävän jääkaapinkin saa jotenkin lyötyä hajalle. 😀
Lisätään tähän listaan Dostojevskin teoksista vielä Riivaajat, joka on kaikista mestarin teoksista filosofisin ja syvällisin. Tässä Dostojevski käsittelee uskonnollisen maailmankatsomuksensa ja etiikkansa suhdetta nouseviin modernistisiin aatteisiin ja vallankumoukselliseen ajatteluun. Dostojevski on tässä kirjassaan monessa suhteessa suorastaan profeetallinen, mutta siitä lisää tuonnempana kun joskus luen senkin uudestaan.
Varoitusen sanana vain, että tämä on syvällisyytensä vuoksi samalla ehkä tekijänsä raskain ja Karamazovin veljesten jälkeen myös toisiksi pisin teos. Eli Riivaajia ei ihan noin vain yhdessä illassa luetakaan.
Yhden proffan vinkin innoittama aloitin tällaisen lukuprojektin, missä tarkoituksena on lukea samanaikaisesti Dostojevskin ja Nietzschen tuotantoa. Nämä kaksi kirjoittajaa elivät samaan aikaan, käsittelivät samoja aiheita ja jälkimmäinen myös tunsi Dostojevskin keskeisen tuotannon, mutta miesten näkökulma on täysin eri: Nietzsche oli ateisti ja Dostojevski uskova kristitty. Tässä jos missä on henkevää ajavietettä kaikille kaunokirjallisuudesta, filosofiasta ja eksitentialismista kiinnostuneille.
Ensimmäisenä tuli tulettua Dostojevskin Kellariloukko (tai Kirjoituksia kellarista), eli Dostojevskin näkemys aikansa luuserimiehen psykologiasta. Tämän tarinan päähenkilö on vähän liiaksikin omiin ajatuksiinsa rakastunut mies, joka ei kuitenkaan osaa tai halua muuttaa ajatuksiaan konkreettisiksi teoiksi, enintään suuriksi puheiksi. Todellisuudessa päähenkilö pelkääkin muita ihmisiä ja haasteita, mistä syystä tämä ei ikinä pääsekään elämässään eteenpäin tai kasva henkilönä, arvoiltaan tämä mies onkin jämähtänyt lapsellisen nihilismin ja omahyväisyyden tasolle. Niin merkityksetöntä tämän miehen elämä on, että tämä näkeekin verisiä loukkauksia ja uhkauksia sellaisissakin pienissä eleissä, joita useimmat ihmiset eivät edes huomaa.
Nietzscheltä tuli ensimmäisenä luettua Epäjumalten hämärä, mikä siis kirjoittajan itsensä mukaan on ehkä paras johdanto tämän monitulkintaiseen ja hankalaan filosofiaan. Tässä on siis juttua yli-ihmisestä, hyvän ja pahan tuolle puolen asettumisesta, moraalin uudelleenarvioinnista, kristinuskon vastustamisesta, ym. Kaikki klassiset Nietzschen ajatukset lyhyesti pähkinänkuoressa. Ihminen on jotain, joka on ylitettävä! Venäjällä nämä Nietzschen ajatukset saivat viime vuosisadan alussa kiehtovan hengellisen tulkinnan, jossa kaikella edeltävällä haettiin jonkinlaista uuden ajan korkeampaa henkisyyttä ja ihmisyyttä etc. Erittäin kiehtovaa kamaa.
Seuraavaksi Dostojevskilta luvassa Muistelmia kuolleesta talosta, eli nimensä mukaisesti muistelmateos kirjoittajan pakkotyövuosilta Siperiasta, jonne Dostojevski päätyi osallistuttuaan nuorusvuosinaan vallankumouksellisen liikkeen toimintaan. Tämä on ehkä jo tyylinsä vuoksi helpoin ja kevyin kaikista Dostojevskin romaaneista, samalla yksi parhaista muutenkin kuin tekijänsä bibliografiassa. Tässä on kaikki olennainen Dostojevskin nerokkaasta ihmistuntemuksesta taitavaan tarinankerrontaan ja maailmankuvaan. Kuvaillessaan vankilan olosuhteista Dostojevski tulee pohdiskelleeksi ihmisyyttä, työtä kärsimystä, uskoa ja moraalia, ylipäänsä asioiden merkityksen tärkeyttä ihmismielen eheydelle ym. Muistinko jo mainita, että tässä on yksi hienoimmista romaaneista koskaan? Nietzschekin oli fani.
Toinen Nietzscheni on Näin puhui Zarathustra, joka on mystisen romaanin muotoon kirjoitettu filosofinen teos. Omasta mielestäni tämä taitaa jopa olla kirjoittajansa helpoiten lähestyttävä ja viihdyttävin kirjanen. Nietzschehän sairasti jotain tuntemattomaksi jäänyttä vaivaa, ja miehet sepustukset ovat jo sen epävakauden ja sekavuuden vuoksi hyvin “vapaamuotoisesti” kirjoitettuja – paitsi tämä. Yksinkertaisessa juonessa Zarathustra astuu alas vuoreltaan matkaamaan ja kohtaamaan ihmisiä keskustellen näiden arvoista ja näkemyksistä liittyen vaikkapa Jumalan ja moraalin olemassaoloon, kärsimyksn ja kuoleman todellisuuteen, ajan luonteesta, yli-ihmisestä, ym. perus Nietzsche-juttuja. Kirjoittaja itse piti tätä pääteoksenaan, enkä ihmettele yhtään minkä vuoksi.
Pakkasten iskettyä on taas tullut oltua enemmän sisällä lukemassa ja puuhaamassa kaikenlaista. Paluu Peter von Baghin klassisten opusten pariin muistutti taas pitkästä aikaa, miten paljon kivempaa on oikeasti katsella ja kirjoittaa kaikenlaisista vanhoista kansainvälisistä leffoista ja toisaalta miten demoralisoivaa on tämän nykypäivän skeidan seuraaminen yleensäkin. Siitäkös se ajatus sitten taas lähti:
Aerograd (1935)
Aleksandr Dovzenkon kolkytluvun puolivälin heikompaa osastoa, kuvaus siperialaisen työläiskommuunin sekä vihamielisten japanilaisten kamppailusta. Ilmeisesti Stalinin ja kumppaneiden ote oli tässä vaiheessa jo niin tiukentunut, ettei ohjaajan nerokas näkemys päässyt oikeuksiinsa.
Rasvapallo (1934)
Yksi viimeisistä neuvostoliittolaisista mykkäelokuvista, ehkä viimeinen mainitsemisen arvoinen. Tässä Guy de Maupassantin filmatisoinnissa joukko porvareita matkustaa sotaa pakoon ihrainen ilotyttö mukanaan, mutta jäätyään kiinni nämä päätyvätkin anelemaan halveksimaltaan naiselta apua. Kenji Mizoguchi teki aiheesti samoihin aikoihin oman filmatisointinsa, mutta tämä on kahdesta parempi. Tämän tekoaikaan mykkäleffoja pidettiin jo sivistymättömien junttien juttuna, sillä kaupungeissa näytettiin jo pääasiassa äänielokuvia.
Rohkeus (1939)
Mihail Kalatozovin paluuelokuva pitkän tauon jälkeen, joutuihan mies neukkulan armeijan ja virkamiesten vihan kohteeksi aiemman räiskyvämmän ohjaustyönsä takia. Oikeastaan tästä näkeekin, että varovainen on oltu tarkoituksella ja kaikki kikkailut jätetty siksi pois.
Teema (1979)
Hyvin, hyvin unohdettu merkkiteos ja yksi myöhäisen neukkulan kärkileffoista, voitti aikoinaan palkintojakin. Jätän suosiolla syvällisemmän analyysin myöhempään arvosteluun, mutta vähän jonkun Andrei Rublevin ja Katumuksen teillä kulkeva yhteiskuntakriittinen tarina kertoo kyynisestä ja itseriittoisesta kirjailijasta, joka on onnistunut tuhlaamaan koko luovuutensa järjestelmän sanelemien taiteellisesti arvottomien ideologisten teosten pykäämiseen ja nousemaan siten hallitsevien tahojen suureen suosioon “viralliseksi” merkkihenkilöksi. Kyseessä on siis kertomus taiteen, vallan ja yksilöllisyyden suhteesta. Teema oli kielletty aina Neuvostoliiton viimeisiin vuosiin asti.
Ei ehkä varsinaisesti mikään yhtenäinen hauska tarina, mutta tämä asia jaksaa aina huvittaa. Olen töissä sellaisessa paikassa, missä oikeasti ollaan kymmenien, jopa satojen ihmisten kanssa tekemisissä tavalla tai toisella joka päivä, ja kaikenlaiset muodolliset kohteliaisuudet ja sosiaaliset taidot täytyy olla hanskassa.
Jokapäiväisenä ilon ja huvituksen aiheena on ihmisten miljoonat erilaiset tavat suhtautua yksinkertaisiin kohteliaisuuksiin kuten tervehdykseen – suurin osa kohtaamisista siis rajoittuu yleensä ihan vain sellaisiin kuitenkin. Joillekin kohteliaisuus on suorastaan militantti pakkomielle ja sellaista vaaditaan aina ja kaikilta, useimmille kyse on ihan kasuaalista tuttujen tervehtimisestä tai vastaamisesta. Sitten on oma näkymättömien ryhmänsä, joka vihaa ja karttaa muiden ihmisten kohteliaisuuksia ja yleensä loukkaantuu tai suuttuu niistä.
Yhtenä äärimmäisenä tapauksena on tullut vastaan sellainenkin, että jo ilmeisesti valmiiksi hauraan ja vainoharhaisen tapauksen loppukin mielenterveys romahtaa pelkästä tervehdyksestä, mutta siinä ei oikeasti ole mitään hauskaa. Näitäkin maailmaan mahtuu, valitettavasti.
Rocky-leffojen Paulieta esittänyt Burt Young on kuollut 83-vuotiaana. Burt oli nuoruudessaan myös sotilas ja menestyksekäs nyrkkeilijä.
Blasphemoukselle julkaistiin muuten vastikään jatko-osakin. Kuvista ja videoista päätellen se on enemmän tai vähemmän samaa timangia kuin tuo ensimmäinenkin. Jo näillä spekseillä se on varmasti tosi kovaa settiä.
Viime aikoina on tuo eskapismi jäänyt itsellä huomattavasti vähemmälle, kun on siviilielämää tullut reivattua terveempään ja mielekkäämpään suuntaan pitkin vuotta eikä ole ollut tarvetta erilliselle stimulaatiolle. Vähät pelailut ovat keskittyneet Doomin ja sen eri modien ympärille, välillä on tullut lähinnä seurattua tosi kovien taitopelaajien suorituksia ja maailmanennätysyrityksiä.
Tiedä sitten johtuuko missä määrin uudistuneen sivuston ominaisuuksista, mutta ne vanhaa tykkiä piinanneet botit ovat kadonneet kuin se kuuluisa kamelin pieru saharaan. Samoin kaikkien pisteytysten näkymisen seurauksena se tyhmä multinikkeily näyttäisi ainakin rauhoittuneen. Silloin viimeisenä päivänähän vanhalla sivustolla joku teki varmaan 30 nimimerkkiä ja pisteytti niillä jotain suosikki Batman-leffaansa.
Nyt kun Amazonin Invincible-animaatiosta on tulossa toinen kausi, niin pitihän se sarjakuvakin lukea loppuun… ja täytyy sanoa, että kyllä ne alkupään jutut on vielä varsin kesyä kamaa verrattuna kaikkeen mitä tarinan edetessä on luvassa. En nyt tietenkään voi lähteä spoilaamaan mitään, mutta käytännössä jokaisella hahmolla on vaikka minkälaisia twistejä ja yllätyksiä luvassa, jopa ensimmäisen kauden ykkösroistolla, joka on kaikkea muuta kuin yksiulotteisen paha hahmo. Invincible on vielä sellainen tarina, missä kuka tahansa keskeinenkin hahmo saattaa kuolla yhtäkkiä pois, joten loppua kohden meno on todella jännittävää.
Internetin foorumeilla joku sanoi mielestäni osuvasti, että nykypäivän väsähtänyt sarjakuva-Marvel voisi uhrata vaikka sata vauvaa epäjumalille eikä silti pääsisi tarinankerronnassa samalle tasolle Invincible kanssa.
Viime keväästä asti on tullut seurattua tällaista kanavaa kuin “Ushanka Show”, jossa eläkeikäinen ukrainalainen kaveri kertoo kaikenlaisia ruohonjuuritason faktoja ja tarinoita elämästä Neuvostoliitossa. Se on äärimmäisen kiehtovaa settiä ihan jo siksikin, että suunnitelmatalous toimi meikäläiseen järjestelmään verrattuna täysin nurinkurisesti. Sosialismissa oli kaikenlaisia aivan naurettavia ja surrialistisia tilanteita, joita ulkopuolisen on mahdotonta kuvitellakaan.
Yhdessä videossaan kaveri kertoo “nakrutskasta”, jolle ei varsinaisesti ole mitään kunnollista käännöstä. Neuvostoliitossa oli kirjanpidot tyypillisesti täysin sekaisin, tavaraa tuotettiin aivan miten sattuu ja jakelukin oli täyttä kaaosta. Tyypillisesti kauppojen hyllyillä oli vaikka kuinka paljon joutavaa ja käyttökelvotonta tavaraa, jota kukaan ei koskaan halunnut ostaa.
Ongelma koetettiin ratkaista nakrutskalla, eli aina kun kävi kaupassa ostamassa jotain oikeasti tarpeellista, joutui samalla ostamaan kylkiäisenä tätä joutavaa krääsää eli nakrutskaa. Pienempikin kaupustelu Neuvostoliitossa oli kertoman mukaan kamala kokemus, kun elintaso oli muutenkin huono ja ruoka arvossaan, ja sitten pakotettiin ostamaan kaikkea ylimääräistäkin.
Erään kerran yksi miehen tuntema perhe tilasi lapsille ja vanhemmille pari lehteä ja joutui tilaamaan ainakin viisi pravdaa nakrutskana. Perhe sopi naapureiden ja postinjakajan kanssa, että nämä saavat pitää ne ylimääräiset roskalehdet vaikka sytyke- ja vessapaperina.
Taisin löytää glitchin Matrixista: sivuston tietokannalla kestää kymmenisen minuuttia aikaa prosessoida jokainen pisteytys/kommentti, joten jos sinä aikana pistää samaan leffaan toisen, niin se menee kanssa läpi. Tätä pystyy kait teoriassa käyttämään hyväkseen laittamalla yhteen ja samaan leffaan valmiiksi useamman pisteytyksen ja klikkaamalla ne eetteriin mahdollisimman nopeasti ennen ensimmäisen kommentin aikarajan sulkeutumista.
James Clear – Atomic Habits: An Easy & Proven Way to Build Good Habits & Break Bad Ones
Pitkästä, pitkästä aikaa todella merkittävä ja positiivisia muutoksia ajattelumalleihin nopsaan nostattanut lukukokemus, ehkä paras koskaan kirjoitettu self help -kirjanen, joka keskittyy enemmän suoraan asiaan ja faktoihin menemättä turhaksi esimerkkien lateluksi tai itsensä toistoksi. Pieniä kauneusvirheitä on parissa kohtaa, mutta ne on helppo antaa anteeksi.
Kirjan ydin lähtee huomiosta, että ihmismieli on biologian rajoissa äärimmäisen mukautuvainen ja joustava: käytännössä kaikki opittu ja omaksuttu kokemus ja tieto muuttaa jonkin verran kokonaisuutta ja vaikuttaa sitä kautta omaan käyttäytymiseen ja näkemykseen itsestä ja maailmasta. Suuri osa identiteetistä koostuu erilaisista opituista assosiaatioista ja rutiineista, joiden logiikkaan Atomic Habits erityisesti keskittyy.
Rutiinilla tarkoitetaan toistuvaa opittua toimintaa, joka sisäistettynä on muuttunut osaksi identiteettiä ja toimii enemmän tai vähemmän automaatiolla. Identiteetti ja rutiini muodostavat tietynlaisen syklisen järjestelmän, jossa konkreettinen toiminta vahvistaa omaksuttua identiteettiä, ja identiteetti vastaavasti ohjaa ihmistä konkreettiseen toimintaan.
Kaksi tällaista sykliä, mitä on tullut elävässä elämässä nähtyä: Henkilö päätyy toistuvasti noloihin sosiaalisiin tilanteisiin, alkaa ajatella itsestään sosiaalisesti poikkeavana ja omaksuttu vääristynyt minäkuva johtaa yhä uusiin noloihin tilanteisiin tai peräti ihmisiltä sulkeutumiseen. Toisessa tapauksessa sarja epäonnistumisia johtaa masennukseen ja vääristyneeseen minäkuvaan, mikä edelleen johtaa itsensä sabotaasiin ja lannistumiseen, mikä edelleen vahvistaa epäonnistumisen tunnetta ja masennnusta ym.
Yhtenä esimerkkinä assosiaatioista kirjoittaja mainitsee unettomuudesta kärsivien hoidosta, jossa potilaat määrättiin menemään sänkyyn ainoastaan väsyneinä ja nukkumaan, jotta näiden aivot oppivat yhdistämään makuuhuoneen ja makuusijan nimenomaan nukkumiseen. Sängyssä pelaaminen, telkkarin katsominen ja kännykän räplääminen taas aiheuttaa pidemmän päälle unettomuutta juuri samasta syystä: aivot oppivat siinä yhdistämään nukkumiseen tarkoitetun tilan kaikenlaiseen aivoja uuvuttavaan säätämiseen. Tämä on Pavlovin koira -efekti käytännössä, tätä myös sovelletaan paljon Atomic Habitsin sivuilla.
Atomic Habitsin sanoma on, että näitä järjestelmiä ja syklejä on mahdollista oppia kokonaan uusia ja ulos vanhoista, ja suuri osa kirjasta keskittyy erilaisiin yksityiskohtiin ja menetelmiin, joita soveltamalla homma on mahdollista ottaa haltuun ja rakentaa itselleen erilaisiin elämäntilanteisiin optimaalisia kokonaisuuksia. Jos urheilu on tuttua, niin tämä on vähän kuin ruokavalioiden ja treeniohjelmien suunnittelua ja toteutusta, mutta tässä se tietty oman elämän hallinta viedään ihan nextille levelille.
Jos pystyy määrätietoisesti ja kärsivällisesti järjestelemään rutiinit kuntoon ja karsimaan kaikenlaisen matkan varrella opitun kuonan pois, niin tälläisella voi saada aika kovat lisäbuustit tuottavuuteen.
Tähän laskettaneen perinteisen dokumenttielokuvan lisäksi myös julkaistut indie-dokumentit, joista ainakin osa on ihan ammattitaitoisesti tehtyjäkin.
Itse olen katsonut mielelläni näitä omakustannedokkareita vanhoista nyrkkeilymestareista. Jostain syystä tässä lajissa tuntuu olevan tavallista enemmän mielenkiintoisia persoonallisuuksia ja todella inspiroivia elämäntarinoita: joku Muhammad Ali on ainakin itselleni ollut valtava inspiraationlähde jo pitkään. Herättelin jopa vanhaa thainyrkkeilyharrastusta ja kestävyysurheilua henkiin ihan vain Alin innoittamana.
Toinen klassikko on Jack Dempsey. Dempseyn nuoruusvuosina työttömyys oli käytännössä rikos, ja koditon Dempsey elätti itsensä vuosikausia erilaisilla puolilaittomilla nyrkkeilyotteluilla. Brutaalista Dempseystä kasvoi myöhemmin yksi aikansa suurista supertähdistä ja kaikkien aikojen nyrkkeilyikoni, jonka tyyliä, rankkaa imagoa ja nyrkkeilytekniikoita ihaillaan ja jäljitellään edelleen.
Tuubista löytynee kaikista useampikin laadukas lyhyt dokkari, jopa yksittäisistä matseista.
Tuli tuosta dbgirlin mainitsemasta eläinkanavasta mieleen Michael Jamisonin kanava. Kaveri on rikas eteläafrikkalainen, joka pitää ilokseen kaikenlaisille sirkuksesta ym. toiminnasta pelastetuille eläimille omistettua taloa ja niillä videoilla mies kerää vähän ylimääräistä näkyvyyttä ja rahaa sen toiminnan ylläpitoon. Jamisonin videoiden päätähtiä on kaksi pentuina pelastettua tiikeriä, joita ei tietenkään ole voinut vankeudessa eläneinä palauttaa luontoon.
Näiden videoiden parissa on tullut päästeltyä paljon hyöryjä.
Loiriplukari – Olisimpa lokki
En tiedä miksi tätä hienoutta en ennen ollut kuullut, mutta Loiriplukarin biisit on ihan surrealistisen tyhmää viihdettä. Näissä se yksi Xysman jäsen siis vetää Vesku Loiri -imitaatioita oman musiikkinsa tahtiin. Mestari itse antoi tälle projektille siunauksensa ja piti sitä hauskana, joten paljon rispektiä.
