Ritva Santavuori: Rouva syyttäjä & mafian lait

Olen suorastaan hämmästynyt, kuinka paljon iloa tästä kirjasta sainkaan irti.

Ritva Santavuori oli yksi Suomen legendaarisimmista syyttäjistä ja ollut mukana suunnilleen kaikissa vähänkään isommissa jutuissa vuosikymmenten varrella. Ritva oli aikoinaan syyttämässä mm. Jammu-Setää. Tämän kirjan Ritva kirjoitti joskus 90-luvun loppuvuosina ja julkaisi vuonna 2000.

Tässä kirjassaan Ritva kertoo järjestäytyneen rikollisuuden ja jengien toiminnasta Suomessa. Santavuoren mukaan järjestäytynyt rikollisuus ei tyypillisesti harrasta Hollywood-tyyliin pommi-iskuja ja näyttäviä murhia, vaan pikemminkin laitonta ja moraalitonta liiketoimintaa laillisen yhteiskunnan kustannuksella. Rikollisliigat pyrkivätkin jatkuvasti saamaan jalansijaa yrityksissä, politiikassa ja poliisissa soluttautumisen, kiristämisen, lahjonnan, ym. hämärätoiminnan kautta. Santavuori työskenteli paljon mm. Jari Aarnion kanssa aikoinaan, joka siis paljastui kirjan kirjoittamisesta reilu vuosikymmen myöhemmin rikollisliigojen luottomieheksi.

Venäjä on vanhastaan tyypillinen järjestäytyneen rikollisuuden lähde Suomessa. Yhtenä syynä Santavuori mainitsee sosialismin ajan pimeän kaupan ja molempiin suuntiin kulkevat salakuljetusbisnekset. Idän mafiat olivat pahimmillaan jättimäisiä, kokonaiset yhteiskuntarakenteet vallan huipulle asti läpäiseviä järjestelmiä, joihin oli mahdollista puuttua lähinnä diktaattorin vaihtuessa toiseen. Santavuori mainitseekin kirjoitushetken Venäjän tilanteesta “optimistisen arvion”, jonka mukaan rikollisliigojen rahoista 50% kuluu itänaapurissa pelkkään korruptioon. Santavuori kuitenkin huomauttaa, että arvio on sikälikin optimistinen, että siinä oletetaan Venäjällä olevan erillinen laillinen hallinto jota lahjoa.

Suomen tilanteesta Santavuori kertoo, että meillä järjestäytyneeseen rikollisuuteen on perinteisesti suhtauduttu erittäin lepsusti, sillä meillähän erityisesti itään kumartaminen on ollut verissä jo pitkään, paikallinen hyvä veli -käytäntö on monelle itsestäänselvyys, eikä sopivaa lainsäädäntöäkään ollut kuin joskus Turun taudin jäljiltä 80-luvun puolivälistä. Sittenkään meillä ei ymmärretty vielä lainkaan moottoripyöräjengien päälle, vaan Helvetin enkeleitä sun muita pidettiin vielä vanhojen ukkojen harmittomina harrastuskerhoina. Näihinkin epäkohtiin herättiin vasta 90-luvulla.

Lopussa Santavuori vielä hämmästelee meikäläisen politisoituneen ja nössöytyneen oikeuslaitoksen tökeröä kaksinaismoralismia tuomioidensa suhteen. Santavuoren mukaan Suomessa suhtaudutaan hämmästyttävän ymmärtävästi vaikkapa maahanmuuttajien ja aktivistien tekemiin rikoksiin: Suomalaisille saatetaan kyllä tuomita ylimääräistä rasistisesta “kuulapäämotiivista”, kun ulkomaalaisille jaetaankin herkemmin ehdollista ja haetaan syyllistä mieluummin suomalaisista ja rasismista – vaikka puukko olisikin viuhunut ihan vain ulkolaisten kesken. Poliittisten aktivistien aiheuttamista mittavistakaan tuhotöistä ei välttämättä nosteta syytteitä.

Ritva Santavuori oli siis asian ytimessä jo 90-luvulla. Nykyään hänkin kävisi varmaan jostain äärioikeistolaisesta. Ritva Santavuori kirjoitti samoihin aikoihin toisaalla aktiivisesti myös poikien ja nuorten miesten syrjäytymisestä, eli meidänkin aikamme puhuttavasta erityisestä ongelmasta. Rouva syyttäjä olikin melkoinen visionääri ja vuosikymmeniä aikaansa edellä.