Käyttäen nimeä Frank Kramer italialainen Gianfranco Parolini ohjasteli aikaan paljon italo-trashia ja tulipa siinä myös pari spagettiakin ohjattua. Tässä käsittelyssä oleva [I]Natsipedot[/I] teeskentelee olevansa Toiseen Maailmansotaan sijoittuva kommandoelokuva, mutta sitä se ei ole. Se on enemmänkin tyylipuhdas remellys joka sopii pienin muutoksin moneen miljööseen ja genreen. Epämääräisessä juonessa luutnantti Hoffman (Gianni Garko) saa tehtäväkseen soluttautua saksalaisten hallitsemalle alueelle ja kaapata haltuun salainen suunnitelma K. Äärimmäisen pahaenteinen SS-eversti Hans Müller (Klaus Kinski) panee hanttiin ja vakoojana määränpäässä on Helga (Margaret Lee).
Elokuvallisilta arvoiltaan [I]Natsipedot[/I] (Minä niin pidän tuosta nimestä.) ei todellakaan loista, sillä juoni on täynnä ammottavia aukkoja ja suorastaan naurettavia käänteitä. Onneksi mukana on räjähdyksiä, tappeluita, ammuskelua ja nazeja. Lisäksi käsikirjoitus ei yhtään haaskaa aikaansa henkilödraamaan tai edes järkevän juonen rakentamiseen. Siinä on nazeja – se riittää. Puhumattakaan ilmiselvästi päivällä kuvatuista yökohtauksista ja muista illuusiota kovasti nakertavista seikoista joita mukaan on päässyt aika runsaalla mitalla.
Gianni Garko johtaa hyvin epämääräistä konnakoplaa ja toimii juuri sopivasti tällaisen täysin uhrattavissa olev an jermulauman johtajana. Klaus Kinski, tuo teutonimaan lahja/kirous elokuvataiteelle on suorastaan omassa elementissään kylmäverisenä hunnipirulaisena joka myös osaa itse käyttää konepistoolia tehokkaasti ja hänellä on [movie]Rautaristi[/movie] kaulansa koristeena ja koppalakki.
Puhdasta sotaseikkailua Italiasta ja viihdearvoakin löytyy. Ei mikään mestariteos, mutta Klaus Kinski itsessään antaa lisää katsomisarvoa. Puhumattakaan hupaisasta nimestä [I]Natsipedot[/I] joka antaa toisen bonuksen katsomisarvoon. Olisi voinut olla parempikin, mutta olisi voinut olla myös pirun paljon huonompi tekele. Sopii mainiosti brittiläisen malarialääkkeen kanssa nautittavaksi.
