Johnny Blaze on edelleen demonin vallassa ja pystyy muuttumaan tulta syökseväksi Aaveajajaksi. Hänen on jäljitettävä poika, joka saattaa olla itse Paholaisen jälkeläinen.
Arviot
Visuaalisesti tyydyttävä, muuten kertakäyttöinen.
Kertakaikkisen keskinkertaista Hollywood-”viihdettä”. Eihän minulla mitään hirveitä odotuksia ollut tämän elokuvan suhteen, mutta oli se kyllä huono. Ohjaajilla Mark Neveldine ja Brian Taylor on ehkä tullut jollain oluenkatkuisella illalla kuningasidea, että tehdäänpä jo ennestään floppanneeseen ideaan vielä huonompi jatko-osa. Ja voi herranjestas minkälainen pannukakku olikaan tämä Marvelin uusin elokuvatuotos. Visuaalinen puoli ja toteutus oli kyllä […]
Johnny Blazen alter ego Aaveajaja on luonut itselleen hienon ulkonäön, mutta muuten jättänyt elokuvan kahlaamaan yltä päältä rahassa.
Vuonna 2007 ensi-iltansa saanut Ghost Rider oli sen verran haukuttu, että Aaveajajan ura valkokankkaalla luultiin olevan pussissa, mutta ei. Jatko-osa on tehty, joka myöskään ei päässyt yllättämään. Ja Kyseessähän on selvä rahastus. Johnny Blaze(Nicolas Cage) taistelee kiroustaan vastaan kynsin hanpain, kunnes hänet palkataan tehtävään jossa hän tapaa luojansa. Hui että, miten laiskasti kirjoitettu juoni. Se […]
Ykkösosa ei ollut erikoinen, mutta se pesee lattiaa tällä sontakasalla.
Vuonna 2007 ilmestyi yllätys yllätys supersankarileffa nimeltä Ghost rider. Katsastin sen ja elokuva oli ihan katsottava keskivertoleffa, mutta tämä lehmänläjä voiko tätä edes sanoin kuvailla. Johnny Blaze kantaa vieläkin kirousta, kunnes alkoholisoitunut pappi tulee ehdottamaan tehtävää. Blazen pitäisi viedä riivattu poika pyhään paikkaan ja pappi voisi poistaa kirouksen. Tehtävä ei suju ongelmitta ja matkan varrella […]
Kommenttien selaus
Kommenttien selaus