[movie]Antiporno[/movie]n ja [movie]Love Exposure[/movie]n mahtavuuden innostamana joudun arvostelemaan seuraavien viikkojen ja kuukausien koko joukon Sion Sonon uudempia elokuvia. Muuta mahdollisuutta ei yksinkertaisesti ole. Sensei Sono ei elokuvaohjaajana varsinaisesti mikään ihan tavallinen pulliainen olekaan, sillä parhaimmillaan kaveri on pukannut ulos kunnon Takashi Miike -tyyliin laidasta laitaan leffoja yli 15 kappaletta vuosittain, joten pelkästään miehen viime aikojen filmografiaa peratessa ja niistä kirjoittaessa tulee menemään vähintäänkin kuukausia.
The Whispering Star on todennäköisesti yksi Sonon viimeaikaisen tuotannon erottuvimpia ja mielipiteitä eniten jakavia elokuvia. Tämän tekoaikaanhan ohjaaja oli perustamassa omaa piskuista studiotaan ja tästä, mestarin nuoruusvuosinaan kirjoittaman ja lipaston laatikosta löytämänsä käsikirjoituksen pohjalta tehdystä leffasta tuli uuden puuhapajan debyytti.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan Whispering Star on tarina yksin japanilaista taloa muistuttavassa avaruusaluksessa matkaavasta, postia ympäri universumia asuville ihmiskunnan rippeille Tsernobylin kaupungin raunioita ja [movie]Stalker[/movie]in vyöhykettä muistuttaviin maailmoihin jakavasta pattereilla toimivasta androidista. Jokaisella kohtaamisella opitaan vähän jotain ihmisyydestä.
Tyyliltään tämä menee jo zeniläisyyteen asti äärimmäiseen minimalistisuuteen, jossa lähestulkoon kaikki on kerrottu visuaalisin avuin – joka Sonon tuntien on onneksi hengästyttävän huikeaa jälkeä. Varsinaista puhuttua dialogia Sonon androiditarinassa on yhteensä enintään 10-20 lauseen verran, suurin osa koko elokuvasta onkin lähes täydellistä hiljaisuutta. Whispering Star onkin lähempänä vajaata parituntista visuaalista runoa kuin viihteellistä elokuvaa. Jos olet kuten minä ja pidit Mamoru Oshiin [movie]Angel’s Egg[/movie]istä ja muista vastaavista hyvin hitaista, abstrakteista ja vähäeleisistä elokuvista, osaat todennäköisesti arvostaa tätäkin. Muut katsokoot tämän varoen.
Tämän enempää kertomista tai kuvailemista tässä elokuvassa ei todellisuudessa sitten olekaan. Whispering Star on naurettavuuksiin asti vietyyn yksinkertaisuuteensa nähden vähän turhankin pitkäksi venytetty, mutta onnistui loppupeleissä voittamaan allekirjoittaneen puolelleen hienolla tunnelmallaan ja pahukseen tyylikkäällä visuaalisella ilmeellään. Ei tämä Sonon paras elokuva ole, mutta ääriminimalistisena audiovisuaalisena taideteoksenä erittäin omaperäinen ja muistettava elämys.
