Tässä viime aikoina on tullut pahaksi tavaksi skipata näitä Sion Sonon leffoja aina kun pitäisi alkaa uutta arvostelua kirjoittamaan. Sonohan on viime vuosina intoutunut tekemään useammankin elokuvan vuosivauhtia laadun kustannuksella. Viimeisin esimerkki täydellisestä epäonnistumisesta oli [movie]The Virgin Psychics[/movie], jota inhosin ja inhoan edelleen koko toistaiseksi näkemästäni Sonon tuotannosta eniten. Love & Peace ei varsinaisesti muuta käsitystäni Sion Sonon viime vuosien ailahtelevasta tasosta, mutta tällä on ainakin tarjota muutamia ihan kiinnostavia koukkuja niiden vähemmän onnistuneempien aspektien vastineeksi.
Tällä kertaa kysymys on reippaasti yliampuvan humoristisesta fantasiamusikaalista vähän [movie]Milanon ihme[/movie]en tapaan. Tarinan varsinainen päähenkilö on rock-tähteydestä unelmoiva päähänpotkittu toimistorotta ja nörtti, joka ystävystyy elokuvan alussa pienen kilpikonnan kanssa. Enempiä spoilaamatta mainittakoon kyseisen kaverin toiveiden alkavan yllättäen myös toteutua ja lopussa homma menee jo aivan kaijuksi.
En muistakaan varsinaisesti nähneeni vähään aikaan yhtä tyhjänpäiväisellä ja kliseisellä juonella varustettua elokuvaa kuin Love & Peace. Periaatteessa tässä on jälleen kerran yksi ”tyhjästä tähdeksi” -tyyppinen draama muutamalla hauskalla fantasiatwistillä ja yhdellä täysin kesken jäävällä rakkaussivujuonteella, joka ei lopulta johda oikein yhtään mihinkään. Pääosassa laidasta laitaan revittelevä Hiroki Hasegawa pelastaa paljon.
Kaikkein kiinnostavinta antia tässä oli lähinnä sivujuonne, jossa seurataan pois heitettyjen lelujen ja hylättyjen lemmikkien kanssa elävän kodittoman alkoholistin vaiheita. Edellinen on toteutettu osin oikeilla eläimillä ja osin hellyyttävän kömpelöillä käytännön erikoistehosteilla kuten sukkanukeilla ja animatronix-roboteilla. Lopussa nähdään hahmoon liittyen vielä varsin mielikuvituksellinen twisti, jota en ainakaan itse osannut odottaa ollenkaan.
Love & Peace ei todellakaan ole Sonon huonoimpia elokuvia, mutta sijoittuu miehen tuotannossa lähinnä keskinkertaisempien ja epätasaisempien tuotosten kastiin. Jos tästä nyt jotain todella positiivista voi sanoa, niin ainakin Sion Sono on tässä yrittänyt tehdä jotain oikeasti uutta ja kiinnostavaa. Lopputulos ei vain ole kovin kaksinen, mutta yritys hyvä kymmenen.
