En ole ikinä pahemmin välittänyt minkäänlaisista supersankarielokuvista ennen Christopher Nolanin Batman –trilogiaa, joka on paljon synkempi kuin aiemmat Tim Burtonin Batman elokuvat. Nolan muutti ajatteluni supersankarielokuvista täysin. Hän toi realistisuuden ja synkkyyden mukaan Batman –elokuviinsa – ja se osottautui (ainakin minun mielestä) todella hyväksi ideaksi. Yön Ritarin Paluu (The Dark Knight Rises) on Nolanin Batman –trilogian viimeinen osa – ja ehdottomasti paras. Siinä missä aiempien osien teemat ovat olleet lähinnä pelko ja kaaos, tämän osan teemana on kipu.
Lähes koko viime vuoden ajan laskin päiviä, milloin Yön Ritarin Paluu saapuisi teattereihin. Odotin hiljakseen kuinka päivät lipuivat ohi tuoden seuraavaa Batman –elokuvaa koko ajan lähemmäksi. Odotin kuin minulla ei olisi muuta elämää. Kun se päivä saapui, jolloin Yön Ritarin Paluu tuli teattereihin, en meinannut pysyä nahoissani ja lähdin katsomaan sitä ensi-iltaan pienen kaveriporukan kera. Ja se elokuva räjäytti tajuntani.
”There is a storm coming.”
Yön Ritarin Paluu sijoittuu 8 vuoden päähän aiemman elokuvan tapahtumista. Batman (Christian Bale) otti syyt niskoilleen Harvey Dentin, Gothamin kaupungin syyttäjän, murhasta. Bruce Wayne on eristäytynyt kartanoonsa, eikä lähes kukaan pääse tapaamaan häntä. Gotham on päässyt irti järjestäytyneestä rikollisuudesta ja kaupungissa on rauhan aika. Mutta myrsky on tulossa, kun Gothamiin saapuu Bane (Tom Hardy) niminen palkkasoturi, joka on iso lihaskimppu ja hänellä on selvät suunnitelmat Gothamin kaupunkia varten. Banella on päässään eräänlainen rautanaamio, joka saa hänet näyttämään todella pahikselta. Banen toimet kaupungissa saavat Bruce Waynen pukeutumaan pitkästä aikaa Batman pukuunsa ja vastaamaan taistoon Banea vastaan.
”We will destroy Gotham”
Elokuvassa on paljon uusia mielenkiintoisia hahmoja (Banen lisäksi), kuten John Blake, Selina Kyle alias Kissanainen (itse asiassa häntä ei viitata missään vaiheessa Kissanaiseksi, mutta kyllähän se on sanomattakin selvää), Miranda Tate yms. Jokainen heistä tuovat jotain pientä piristystä elokuvaan. Mikään hahmoista ei ollut mitenkään turha vaan kaikilla on joku tärkeä yhteys elokuvan juoneen.
“I won’t bury you. I buried enough members of the Wayne family.”
Yön Ritarin paluun käsikirjoituksesta on huolehtinut samat miehet kuin viimekin elokuvassa, eli Jonathan ja Christopher Nolan. Tämä viimeinen osa on ehdottomasti trilogian juonellisesti rikkain elokuva ja tavallaan myös sekavinkin. Yön Ritarin Paluussa on toimintaa enemmän kuin kummassakaan aiemmassa osassa yhteensä, mutta ei toki liikaa. Ensimmäisen puolen tunnin aikana käydään läpi juonen kannalta tärkeitä keskusteluja, jonka jälkeen se alkaa liikkua kuin ajatus. Ei missään vaiheessa elokuvaa tehnyt mieli nostaa persettä penkistä tai edes vilkaista kelloa. Toiminta on silmiä hivelevää ja kuten muissakin Nolanin elokuvissa, tietokone-efektejä on käytetty mahdollisimman vähän. Se todellakin antaa elokuvalle realistisuuden tunnetta.
Näyttelijöistä voi sanoa sen, että Tom Hardy loistaa Bane hahmossaan. Aivan ilmiömäistä taituruutta. Hän tuo Yön Ritarin Paluuseen kylmyyttä ja kolkkoutta. Christian Bale tekee aiemmista Batmaneistä poikkeamatta kohtuuhyvän suorituksen. Kaikki sivunäyttelijät tekevät myös todella hyviä suorituksia, kuten Michael Caine, Marion Cotillard ja Joseph Gordon-Levitt. Myös Anne Hathaway onnistui Kissanaisen roolissa erinomaisesti vaikka en odottanut häneltä mitään erikoista.
” Why didn’t you just kill me? – Your punishment must be more severe.”
Elokuvan musiikin täytyy saada erillinen kunniamaininta. Se on vain niin hienoa kuulla Hans Zimmerin mahtipontista ja taidokasta musiikkia. Kun toimintakohtaukset hyppäävät ruutuun, samalla Zimmerin sävellykset puskevat ruutuun antaen mahtavan lisän elokuvalle. Joskohan tällä kertaa hänelle myönnettäisiin Oscar –pysti, jonka hän olisi pitänyt jo saada Inceptionista.
Elokuvan ainoana pikkuriikkisenä miinuksena voisi sanoa sen, että Banen ääntä on hiukan muutettu tietokoneella, jotta siitä saisi paremmin selvää(tai ainakin näin Internet väittää). Yön Ritarin Paluu on luultavasti paras ikinä tehty elokuva ja se antoi minulle sellaisen olon, että minun ei tarvitse katsoa enää yhtään muuta elokuvaa sen jälkeen. Voin ylpeästi sanoa, että kauan odotettu Batman -trilogia sai sen arvolle sopivan eeppisen päätöksen.
