Arvosteluissa nimittäin, katsojien sekä useimpien kriitikoiden. Kaikkien arvostelujen ja hehkutuksen jälkeen lähes jo luulin että tämä on oikeasti huippufilmi. Tosin intuitioni varoitti hyvissä ajoin liikaa intoilemasta, Soderbergh ei todellakaan ole vakuuttanut, sen verran mitä hänen tekemisiään olen nähnyt.
Loppujen lopuksi filmi ei tarjonnut juuri enempää kuin joku kohtuullisen hyvä poliisisarja (tyyliin NYPD Blue), tosin visuaalisesti näyttävämmässä muodossa. Näennäisestä moralisoimattomuudesta huolimatta sitä jeesustelua kuitenkin on… se ei ole niin osoittelevaa (mikä ei tähän näennäisälykkömäisyyteen sopisikaan), vaan enemmänkin rakenteellista… näin se on oikeastaan pahempaa ja petollisempaa. Kyseenalaistamattomuus, se on heikkoutena. Paradigma pitäisi kumota, edes osittain, ihan periaatteesta, tuoda näkyville aivan oma näkemys. (Arvaus: mutta siihen ei taida kultapojun voimat ja särötön elämänkokemus antaa edellytyksiä, viimeistään sen estää ympäristön näkymätön painostus joka johtaa itsesensuuriin.)
Elokuvan hengessä, käänteissä, ratkaisuissa ei ole juuri mitään yllättävää, raikasta.
Tunnelma on kaiken aikaa ulkokohtaisen yhdentekevä ja lattea. Hahmojen kohtalot eivät juuri jaksa kiinnostaa.
Tämä ylipitkä elokuva on toki taidokkaasti tehty; kuvaustekniset jipot, leikkaus ovat ammattimaista työtä. Käsikirjoitus on näppärä, vaikkakaan ei vakuuta. Paikoitellen, yksittäisissä kohtauksissa elokuva onkin nautittavaa katsottavaa. Mutta tarkoitukseni on arvostella kokonaisuutta ja se ei todellakaan vakuuta.
Filmin tarina, sen kerronta on jotenkin liian perusjenkkiläinen (yläluokkainen sellainen). Kaipaisi enemmän kaikista stereotypioista vapaata näkemystä ja ennakkoluulotonta pohdiskelua käyttämisestä itsessään ja käyttäjistä, diilereistä, poliiseista, kaikkien heidän motiiveistaan.
Voisiko tässä mitäänsanomattomuudessa olla kyse samasta yksityiskoulujen ahdistavasta hengettömyydestä, (joista tie kulkee itsestäänselvästi Yaleen, Harvardiin etc) perusteettomasta paremmintietämisestä, joka on lähtökohtaista/sisäänrakennettua, jota ahdistunut ja onneton tytär elokuvassa hölmöyttään pakenee kovien huumeiden tylyyn maailmaan. (Hah, olisi kokeillut mielummin vaikka elokuvien taikaa, elokuvien joissa ei ainakaan suoranaisesti tunnu hänen oman kultturipiirinsä sisäsiittoinen ja tylsistävä vaikutus).
On tämä katsomisen arvoinen yhden kerran, aivan kohtuullinen elokuva siis. Mutta suhteessa kaikkeen hypetykseen, täytyihän jonkun älähtää…
