Yksinkertaisesti hauska leffa – (joulu)viihdettä koko perheelle!

21.5.2005 15:31

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Home Alone 2: Lost in New York
Valmistusvuosi:1992
Pituus:115 min

Tietyllä tapaa ohjaaja Chris Columbus on nero. Huolimatta siitä, että äijän meriitit rajoittuvat lähinnä lasten elokuvien puolelle (mm. Harry Potterit, Robotin elämää, Gremlinsien ideointi), mukana on aina massiivinen annos vanhempaankin makuun uppoavaa leppoisaa mieltä ja Columbuksen itsensä näköistä huumoria.

Yksin kotona 2 – eksynyt New Yorkissa on Columbuksen ehkäpä paras ohjaustyö. Kyseessä on joululeffa, ja siltä se tosiaan näyttää. Jouluinen rauhallinen fiilis ei kärsi tippaakaan, vaikka Macaulay Culkinin esittämä Kevin hakkaa pahiksia niin, että tositilanteessa ruumisautoa olisi tarvittu useaan otteeseen. Kasvoleikkauksia vielä useammin.

Kuten jo edellinen kappale kertoikin, Yksin kotona 2 jatkaa siihen mihin ykkönen jäi: nauru irtoaa siitä, kun paha saa palkkansa. Yleensä kovan kolauksen saattelemana. Eikä kolaus ole henkinen. Macaulay luimistelee eksyneenä poitsuna Ison Omenan kaduilla ja tuttu voropari Harry & Marv on vastaanottavana osapuolena.

Marv: ”why would anyone wanna soak a rope in kerosene?”
Kevin: ”Merry Xtmas!!!!!”

Leffan musiikki sopii joulunaikaan kuin valkoinen tekoparta pukille. Ja silti leffan voi katsoa muulloinkin kuin kaupallisuuden määrittelemänä vuodenaikana. Ainoa ihmetyksen aihe tulee siitä, että kuinka ikäraja on vain kahdeksan vuotta. Tuntuisi, että pieni mieli ei tahtoisi nähdä tiiliskivien putoilevan ihmisten päähän. Hmm, vai oliko peräti näin, että allekirjoittanutkin nauroi naperona noille samaisille raakuuksille. Se siitä teoreemasta. Yksin kotona 2 on yksinkertaisesti hauska leffa – (joulu)viihdettä koko perheelle!

Kiltimpiäkin joululeffoja on silti olemassa.

Arvosteltu: 21.05.2005

Lisää luettavaa