Macbeth (Orson Welles) kohoaa kuninkaaksi murhaamalla kuningas Duncanin (Erskine Sanford) ja koska toimivaksi osoittautunutta ratkaisua ei tarvitse muuttaa alkaa Macbeth myös puhdistaa ympäristöään uhista ja Macbethin apuna on luonnollisesti Lady Macbeth (Jeanette Nolan). Sellainen luonnollisesti herättää kaunaa ja lopulta hänet kammetaan pois virasta ja kuoliniskun antaa Macduff (Dan O’Herlihy).
Orson Welles joutui kuvaamaan oman sovituksensa Macbethistä nopealla tahdilla ja pienellä budjetilla. Näistä puutteista huolimatta lopputulos on onnistunut. Welles luonnollisesti sovittaa alkutekstiä varsin kovalla kädellä ja sijoittaa sovituksensa epämääräiseen aikaan ja paikkaan. Usva peittää maisemaa, sisätilat ovat pelkistettyjä luolia ja meno on muutenkin kolkkoa. Alkupuolen hidas käynnistys kuitenkin palvelee dramaattista finaalia missä ohjaaja-Welles pääsee leikittelemään upeilla varjoilla ja aavemaisilla hahmoilla, joten jälkimaku on hyvä.
Pääroolissa on luonnollisesti Welles itse ja hyvin hän pärjää. Hänen käsittelyssään Macbeth on elämää suurempi, öyryävä ja äänekäs barbaari joka luonnollisesti panee kampoihin kovalla. Öykkärin maneerit muodostavat jyrkän vastakohdan mietteliäämmille kohtauksille, mutta silkan maukkaan teatraalisen öyryämisen tehoa ei voi vähätellä.
Muu kaarti jää auttamatta elokuvaa dominoivan (monella tavalla) Wellesin varjoon, mutta Dan O’Herlihy kostavana Macduffina saa kuitenkin aikaan maukkaan vastapainon Wellesin elämää suuremmalle Macbethille, mutta vain hetkeksi.
Lopputulos on näyttävä ja dramaattinen sovitus, mutta mitään elämää suurempaa ei luvassa ole, vaikka Welles toteuttaa taas elämää suuremman roolin silkalla loistavuudella.
