Muistan kun yhteen aikaan -tarkemmin sanottuna episodien 1-3 ilmestymisen jälkeen- oli todella muodikasta manata George Lucasia ja niitä pahuksen epäonnistuneita prequeleja alimpaan haadekseen, eikä kai ihan syyttä sittenkään. Lucashan ei perinteisesti ole ollut mikään kaksinen kynäilijä; tiettävästi jo ensimmäisen Star Warsin aikaan useat näyttelijät kirosivat käsikirjoituksen kamalaa dialogia, jota sitten paikan päällä jouduttiin panemaan uusiksi. Ohjaajanpallinkin mies antoi ensimmäisen elokuvan jälkeen suosiolla osaavampiin käsiin, koska mies ilmeisesti ymmärsi omat rajansa ajoissa. Lucasin nerous mielestäni perustuu ennen kaikkea taitoon rakentaa kokonainen maailma ajattomalla mytologialla ja loputtomasti hyödynnettävissä olevalla universumilla. Lucas myös viisaasti ymmärsi kolmen täysosuman jälkeen jättää uusien elokuvien tuotannon vuosikausiksi ja keskittyä lähinnä laadukkaiden oheistuotteiden ja pelien tuotantoon sekä fanikulttuurin kehittämiseen. Näin syntyi ja kasvoi kokonainen tuoteperhe, joksi Star Wars mielletään.
Disney näyttää valinneen uusien elokuvien suhteen täysin päinvastaisen linjan. Nyt uusi Star Wars -leffa tullaan nähtävästi näkemään vähintään kerran vuodessa, olipa tarinalla kokonaisuuden kanssa tekemistä tai ei. Rogue Onen suhteen odotukset eivät olleet itsellä kovinkaan korkealla, etenkään kun Farce Awakens epäonnistui mielestäni niin surkeasti kuin vain uusi Star Wars voi epäonnistua. Kirjoitin siitä siitä varsin perusteellisen arvostelunkin. Odotuksia laski ennestään tieto, että ohjaaja oli alun perin muuttanut huonoksi kokemaansa käsistä ja tyytymätön Disney-korporaatio pakotti miehen kuvaaman ainakin puolet koko elokuvasta viime hetkellä uusiksi alkuperäisellä käsiksellä. Kuulostaa oikein hyvältä.
Tarinan pitäisi mennä paperilla näin: Elokuvan päähenkilö on Jyn (Felicity Jones). Heti tarinan alussa pikkutyttö-Jynin äiti ammutaan ja imperiumi kaappaa hänen tiedemiesisänsä. Jyn selviytyy piiloutumalla jonnekin koloon, josta kapinallisekstremisti Saw Gerrera (Forest Whittaker) löytää hänet ja kasvattaa omanaan. 15 vuotta myöhemmin Jyn on kiven sisässä ja samaan aikaan Cassian Andor (Diego Luna), kapinallisten agentti, kuulee kuolontähdestä ja hän vapauttaa yhdessä muiden kanssa Jynin vankilastaan. Jynin isä on kuolontähden suunnittelija ja kapinallisia kiinnostaisi kovasti saada ukkoon yhteys. Samaan aikaan toisaalla Saw Gerrera on vanginnut tulevan juonen kannalta ilmeisen keskeisen henkilön, jolta lypsää tietoja omalla tavallaan. Käytännössä koko elokuvan loppu tarina menee siten, että Jyn kokoaa ympärilleen sekalaisen iskuryhmän, jonka tehtävä on saattaa Kuolontähden suunnitelmat kapinallisten haltuun. Tiettävästi Rogue Onen tarina perustuu pitkälti Uuden Toivon alkuteksteihin ja se kertoo vain ja ainoastaan siitä, miten Kuolontähden suunnitelmat päätyivät kapinallisten haltuun. Ei mitään muuta. Th-th-th-that’s all folks!
Mennäänpä suoraan asiaan ja koko elokuvan todelliseen kuolemansuudelmaan. Rogue Onen hahmot ovat uskomatonta ryönää ja kuppaa, eikä kauttaaltaan täysin hengettömästä näyttelytyöstä ole karmeaa käsikirjoitusta pelastamaan. Perunako tämän elokuvan on käsikirjoittanut? En muista ikinä nähneeni niin latteita ja suorastaan läpikuultavan ohuita hahmoja, etten olisi edes pystynyt katsoessa täysin muistamaan niiden nimiä. Näin kävi siis ihan oikeasti. Ei ole mitään muistettavaa. Yhdelläkään tarinan henkilöhahmoista ei ole minkäänlaista menneisyyttä, tulevaisuutta, heikkouksia, vahvuuksia, persoonaa, pakkomielteitä eivätkä he opi, muutu tai kasva mitenkään koko tarinan aikana. Pandaksi meikattu Jynkään ei periaatteessa opi tai kasva mitään, vaan muuttuu käytännössä kahden kohtauksen välillä kyynisestä ja synkästä pessimististä toivorikkaaksi ja kirjaimellisesti ”toivo”-sanaa jatkuvasti jankuttavaksi idealistiksi. Ainut edes etäisesti kiinnostava uusi hahmo oli sokea itämainen soturi (Donnie Yen) *köh*[movie=2003]Zatoichi[/movie]*köh*, joka kuitenkin sokeudestaan huolimatta osaa ampua aina maaliin ja samalla väistellä muiden kuteja. Miksi? Aasialainen soturi vieläpä toistaa jatkuvasti jotain Voima-aiheista mantraa. Tämä on tiettävästi viittaus Puhtaan Maan Buddhalaisuuteen ja siihen kuuluvan Amitabha-Buddhan nimen toistamiseen, mutta mitä virkaa koko jutulla on Star Warsissa? Elokuva ei anna mitään vastauksia.
Elokuvan pahikset ovat nekin joko täyttä ilmaa tai muuten vain viimeisen päälle ryssittyjä typeryksiä. Mads Mikkelsenin reippaasti ylinäyttelemä Galen Erso on täydellinen vitsi, joka ei tunnu missään vaiheessa vakavasti otettavalta uhalta tarinan sankareille. Darth Vader vilahtaa muutamassa pakollisessa jämäkohtauksessa, mutta melkein yhdekänkymppisen James Earl Jonesin ääni alkaa olla jo liian heikko vaativaan rooliin ja sen kuulee kyllä selvästi. Ennen niin uhkaavalle ja arvokkaalle Vaderille on pantu suuhun myös hahmoon sopimaton, selvästi korvaan särähtävä sukkeluus. Sitten on Peter Cushingin Grand Moff Tarkin. Peter Cushing on yksi omista suosikkinäyttelijöistäni koskaan, mutta miehen hahmo tuntuu elokuvassa täysin ylimääräiseltä. Tarkinilla ei oikeastaan mitään muuta virkaa kuin toimia Disneyn uuden, vielä luonnottomalta näyttävän digitointitekniikan demona. Mielestäni on moraalisesti melko kyseenalaista lähteä rahastamaan aikoja sitten kuolleen ihmisen digitaalisesti elokuvaan liimatulla hahmolla. Cgi-Leia näyttää sekin aivan luonnottomalta muoviukolta. Ylipäänsä jokainen viittaus alkuperäiseen trilogiaan vain riittää muistuttamaan, miten paljon parempia ne ovat ja miten niitä katselisi mieluummin kuin tätä.
Elokuvan toimintakohtaukset ovat äärimmäisen hengetöntä ja latteaa katseltavaa, kiitos täysin ennalta arvattavan juonen sekä täysin paperisten hahmojen. Koko jutussa ei oikeasti ole yhtään mitään, minkä puolesta jännittää. Vähintään puolet koko elokuvan pituudesta kulutetaan vain yhteen ainoaan massiiviseen avaruussotaan, josta jokainen katsoja tietää jo alusta lähtien ettei lopputulos voi olla mitenkään merkittävä, koska Uusi Toivo käytännössä jatkaa siitä mihin tässä jäädään. Ensimmäistä kertaa missään Star Wars -leffassa alkoi oikeasti häiritsemään, että stromtrooperit näyttävät aina ampuvan perusteellisesta sotilaallisesta koulutuksestaan huolimatta minne sattuu, samalla kun kapinallisten kudit osuvat aina ja yksittäinen kapinallinenkin voi helposti tuhota valtavan stormtrooperien legioonan pelkästään käsin. Pistää miettimään onko niissä pahuksen muovikypärissä silmänreikiä laisinkaan. Yhdessä kohtaa seurataan kapinallisten ja imperiumin joukkojen taistelua trendikkäästi palmujen katveessa. Jos ei tietäisi elokuvan olevan Star Wars, voisi kohtausta helposti luulla jonkinlaiseksi futuristiseksi Vietnam-pätkäksi.
Yksi hassu juttu, joka itseäni häiritsi jo Farce Awakensissa ja jota en arvostelussani tullut maininneeksi oli elokuvaa varten kehitetyt uudet planeetat sekä uudet muukalaisrodut ja -lajit. Jo seitsemännessä episodissa pisti miettimään miksei mitään näistä uusista roduista ole kuultu tai nähty aiemmissa elokuvissa ja miksi uusista planeetoista ei ole ennen ole minkäänlaisia viittauksia, mutta painoin sen villaisella. Rogue One sen sijaan sijoittuu juuri neljättä osaa edeltävään aikaan ja täysin uusien planeettojen ja öttiäisten hihasta vetäminen pääsi häiritsemään aivan erityisen paljon. Vaikka tämän elokuvan tapahtuvat liittyvät Uuden Toivon tapahtumiin suoraan ja ne ovat vieläpä ajallisesti erittäin läheiset, ei mistään tämän elokuvan örkeistä, droideista, imperiumin uusista sotilastyypeistä tai mistään muustakaan nähdä enää koskaan vilaustakaan eikä uusiin planeettoihin tietenkään viitata koko trilogiassa. Se on häiritsevää, eikä sille anneta mitään kunnon syytä tai selitystä.
Muutoin täysin harmaassa ja hengettömässä elokuvassa oli sentään yksi hauska kohtaus, joka oli naurettava nimenomaan tahattomalla tavalla. Ei, en tarkoita ainuttakaan humoristiseksi tarkoitettua kohtausta sen yhden mukahauskan droidin kanssa vaan sitä mustekalakohtausta. Juttuhan menee suunnilleen näin: Saw Gerrera alkaa kiduttaa vankiaan saadakseen tältä tietoa. Kidutusvälineenä käytetään mustekalaa/lonkerohirviötä. Itse kidutusta ei luonnollisesti näytetä, vaan kohtauksesta leikataan juuri pois kun lonkero-otus on kietoutumassa uhrinsa ympärille ja kaikki siitä eteenpäin jää pelkästään katsojan kieron mielikuvituksen varaan. Tähän on tultu. George Lucasin alkuperäinen Star Wars oli yhdistelmä William Shakespearea, Akira Kurosawaa, Flash Gordonia ja länkkäreita. Disneyn Star Wars unohti kaikki edelliset ja korvasi ne mielikuvilla japanilaisesta lonkeropornosta. Kiduttaakohan Darth Vader sittenkin prinsessa Leiaa lonkero-otuksella Uudessa Toivossa? Yhhyh.
Sitten ne tärkeimmät. Perinteisesti Star Warsit ovat olleet musiikillisesti vähintään yhtä huikeita elämyksiä kuin visuaalisestikin. Tällä kertaa John Williamsilla ikä painoi – mies on siis jo 84-vuotias – sen verran, että työ päätettiin jättää suosiolla muille, ja jälki on se mukaista. Koko elokuvassa ei oikeastaan ole mitään muistettavaa tuoretta musiikkia vaan kaikki vähänkään toimiva on suoraan vanhoista elokuvista kopioitu. Yksi musiikkivalinta itseäni hämmensi aivan erityisesti. Tässä elokuvassa nimittäin kuullaan klassista Skywalker/Jedi/Voima -teemaa alkuperäisen trilogian soundtrackistä vaikka koko elokuvassa ei ole ainuttakaan jediä eikä sillä ole mitään tekemistä Skywalkereiden kanssa. Koko elokuvan loppu oli täydellinen vitsi. Itse pidin ennen elokuvan näkemistä täysin varmana, että varsinainen tarina olisi jotenkin yllätyksellisesti ja luovasti osattu yhdistää muihin Star Warseihin, esimerkiksi siten, että aluksi joku Padmen palvelustytöistä paljastetaan ensin Jynin äidiksi, sitten Jyn paljastetaan vielä kahdeksannessa episodissa Reyn todelliseksi äidiksi ja Rogue One nivoutuisi nätisti osaksi muuta sarjaa, mutta ei. Eipä tietenkään. Elokuva tyytyy vain vilauttamaan muutamia keskeisiä hahmoja siellä täällä. Rogue One on pelkkä irrallinen, täysin tarpeeton ja merkityksetön spin-off ja sellaiseksi se todennäköisesti tulee myös jäämään.
Olen nähnyt tänä vuonna jos jonkinmoista huonoa uutuuselokuvaa. Sausage Party oli mukiinmenevästi tehty, mutta oman äärimmäisen tyhmyytensä tuhoama elokuva, jota kohtaan en osoittanut minkäänlaista rakkautta. Ghostbusters oli pelkästään mielikuvitukseton, harmaa ja täysin lattea elokuva, mutta siinä oli mukiinmenevät näyttelijät ja se kertoi periaatteessa ehjän, vaikkakin järkijättöisen tarinan, jota pystyi seuraamaan sujuvasti loppuun asti. Suicide Squad oli samaa tasoa Ghostbustersin kanssa, mutta sen editointi ja tarinankerronta oli luokkaa Highlander 2, eli aivot nyrjäyttävää sotkua. Rogue One saattaa viedä kaikista näistä voiton. Se ei ole pelkästään täydellisen hengetön, jännityksetön, tyhjääkin tyhjempi elokuva; se on suorastaan runollisella tavalla kädetöntä tavaraa; se ei ole edes huonoudessaan hauskaa katsottavaa. Rogue One on puhdasta audiovisuaalista pikaruokaa. Sen rinnassa sykkii Big Macin sydän; se on avaruusopperalle samaa mitä Florence Jenkins oli ihan oikealle oopperalle. Jos alkuperäinen Star Wars oli Shakespearea, Rogue One on tarinana Tiivi-Taavin värityskirjan tasoa. Rogue Onella on mittaa vain kaksi tuntia, mutta kokemuksena se on taatusti maailman pisin kaksituntinen. Ja tämän kaiken tarjoaa Walt Disney -korporaatio; firma, jonka vuotuinen liikevaihto on keskisuuren teollisuusmaan bruttokansantuotteen tasoa. Sillä rahalla Disney voisi rakentaa vaikka oman ydinasearsenaalin, avaruusohjelman tai oikean Kuolontähden. Disneyn resursseilla voisi helposti alkaa valmistaa vaikka replikantteja tai luoda kokonaisen uuden renessanssin ja rakennuttaa vaikka kymmenen sikstiiniläiskappelia. Mutta hyvää Star Wars -elokuvaa niillä ei tunnu saavan. Siitäkin huolimatta, että Disneyllä on käsissään vuosikymmenten edestä laadukasta sarjakuvaa, kirjallisuutta, fanfictionia ja pelejä, joista ideaa ammentaa sekä kaikki maailman parhaat elokuvantekijät ja käsikirjoittajat yhden ainoan puhelinsoiton päässä. Niihin resursseihin ja mahdollisuuksiin nähden mitä näillä ihmisillä oli käsissään, Rogue One on täysin luokaton suoritus, täysi pyöreä nolla, joka saa Buzz Lightyear -elokuvankin näyttämään mestariteokselta. Haluatteko hyvää Star Warsia? Pelatkaa Kotoria.
Tai ei, olin väärässä. Onhan tässä elokuvassa sentään yksi hyväkin asia. Rogue Onessa ei ole Jar Jar Binksiä!!1 Th-th-th-that’s all folks!
