Episodielokuva (siis leffa mikä koostuu erillisistä, irtonaisista episodeista) on tilaisuus moninaiseen kikkailuun ja se vaatii jonkinlaisen kehyskertomuksen toimiakseen.
Italoleffan vaikuttaja Mario Bava ohjastelee kolme kauhustelua käyttämällä klassisen kirjallisuuden nimiä apunaan. Kirjallisesta taustasta ei kuitenkaan huomaa paljoakaan, sillä visuaalisesti Bava osuu äärimmäisen tyylittelyn napakymppiin. Värimaailma hehkuu, valot alleviivaavat tapahtumia ja pitkät otokset antavat katsojalle aikaa ihastella ylenpalttista lavastusta. Joka tapauksessa ensimmäinen episodi sisältää annoksen vanhentunutta teknologiaa, mustasukkaisuusdraamaa ja siinä on Frank (Milo Quesada). Toisessa episodissa Boris Karloff on kalmoisa patrikka ja siinä sivussa isännöi leffaa leppoisasti. Viimeinen episodi antaa yliluonnollisen selityksen vaikeaselkoiselle kuolemantapaukselle.
Näyttelijät ovat näissä pienissä kauhupläjäyksissä rooliensa tasalla ja Bava saa heidän olemuksistaan kaiken irti. Harmi vain että leffan rytmi on pahasti laahaava ja visuaalinen loistokkuus ei paljoa sellaiselta suojaa. Lisäksi Bavalla on jokseenkin ilkikurista huumorintajua neljännen vallin suhteen, joten leffan haudanvakava sävy on tasatarkkaan tietoisesti päätetty.
Kokonaisuus on visuaalisesti hieno, mutta leffa laahaa pahasti jalkojaan ja sen suurin taiteellinen arvo oli inspiroida eräs [I]Earth[/I]-nimeä käyttävä bändi vaihtamaan nimensä.
