Kidnappaus- ja kostotarinat ovat hyvin yleisiä Hollywood-kuvauksia, ettei uskoisi kenenkään tuovan mitään uutta vanhaan konseptiin. Tony Scott on kuitenkin saanut Man on Fire elokuvallaan aikaan visuaalisesti huippuluokkaa olevan kliseisen elokuvan, jonka viihdyttävyysarvo on huipussaan.
Kuten muissakin samantyyppisissä elokuvissa, elokuvan päähenkilö on rappeutunut alkoholisti, joka ei välitä mistään, kunnes joku ihminen saapuu elämään ja muuttaa kaiken parempaan suuntaan. Sitten kun tärkeä ihminen viedään elämästä pois, kidnapataan, muuttuu päähenkilön mielenlaatu täysin ja hän tekee kaikkensa kostaakseen tämän kauhean teon, eikä murhaaminen ole hänelle ongelma. Se on vastaus ongelmiin. Man on Fire on juuri tällainen kidnappaus- ja kostotarina. Denzel Washington on pääosissa rappeutuneena alkoholistina Creasyna, joka rupeaa Peta-nimisen (Dakota Fanning) tytön henkivartijaksi ja ystävystyy tämän kanssa. Kun Peta kidnapataan, Creasylle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin kostaa teko verisesti.
Man on Firen voisi periaatteessa jakaa kahteen osaan: alku- ja loppuosaan. Alku kuvaa Creasyn ja Petan suhdetta ja sitä, kuinka Creasy paranee ihmisenä. Loppuosa on varattu itse toiminnalle, kun Creasy lähtee kostoretkelleen.
Man on Firen tyylisiä elokuvia on kuvattu useita satoja, mutta silti elokuvasta löytyy omat uniikkipuolensa, joita ei ole nähnyt tämän tyylisissä elokuvissa. Nimittäin elokuvan visuaalinen puoli. Kamerakulmat on hiottu parhaaseen mahdolliseen muotoon ja leikkauskin on huippuluokkaa. Tähän vielä lisätään äänten käytöt ja dialogin tärkeimpien sanontojen laittaminen ruudulle on erikoinen, mutta hyvä lisäys.
Yleisesti Man on Fire ei ole mitenkään erikoinen elokuva, mutta visuaalinen ilme nostattaa kokonaisarvosanaa neljänteen pisteeseen saakka. Mutta se on selvää, että elokuvan viihdyttävyysarvo on huipussaan.
