Toissapäivänä törmäsin eräällä netin leffafoorumilla klassisia satuelokuvia sivuavaan keskusteluun, jossa manattiin Kaunottaren ja hirviön eri filmatisointien armotonta mielikuvituksettomuutta ja kaavamaisuutta. Joku siinä sitten kehotti vastauksena edelliseen katsomaan tämän tsekkoslovakialaisen vähemmän tunnetun näkemyksen vuodelta 1978.
”Se on tosi erilainen”, luvattiin.
Ja onhan se.
Periaatteessa tämäkin versio on enemmän tai vähemmän kierrätystä siitä Jean Cocteaun klassisesta vuoden vuoden 1946 ranskalaisesta filmatisoinnista, mutta tämän tekijät ovat valinneet aiheeseen varsin mielenkiintoisen ja poikkeavan näkökulman, jota kovin montaa kertaa ei vielä olekaan tullut nähtyä: sentimentaalisen sadun sijaan homma on vedettykin suoraan kauhuksi.
Jep, kauhuksi.
Tsekkiläinen Kaunotar ja hirviö on lähempänä jotain Hammerin kauhuromanttista elokuvaa kuin mitään Disneyn satuja. Pelkkä peruspremissi nyt yksinään pakotti tarkastamaan tämän pariinkin otteeseen – ja näkemästäni myös pidin.
Vuoden 1978 Kaunotar ja hirviö sijoittuu hylätyltä Tsenobyliltä vaikuttavalle sumuiselle, synkkälle ja ahdistavalle metsäiselle itäeurooppalaiselle maaseudulle kauas jonnekin, paikkaan jota salaperäinen verta janoava hirviö terrorisoi. Paikallinen kauppias sattuu erehtymään autioon linnaan suojaan eläimiltä ja luonnonvoimilta. Siinä sivussa ukko erehtyy myös poimimaan tyttärelleen ruusun, mistä linnassa asustava hirvitys vain ärsyyntyy ja leppyy ukon luvattua tälle ainoan lapsensa. Lopun varmaan tiedättekin jo ennestään.
Tämän elokuvan Hirviön linna on kaikkea muuta kuin se vanha tuttu satulinna kaukomaan: likainen, rähjäinen, mätänevä ja hylätty pimeä rotisko, jota asuttavatkin etäisesti ihmisiä muistuttavat henget ja demonit ja jonka groteskin valtiaankin kerrotaan olevan niin kauhistuttava ulkomuodoltaan että tämä liikkuukin vain varjoissa ihmissilmän näkymättömissä.
En halua spoilata liikaa tämän elokuvan Hirviön ulkonäköä, mutta tulette taatusti yllättymään, sillä kyseessä ei todellakaan ole se sama leijonaa muistuttava otus, joka luimuilee velmusti suunnilleen kaikissa muissa aiheen filmatisoinneissa. Suurimman osan elokuvan kestosta ainut kosketus Hirviöön ovat tämän monologit, joissa kertoja vaihtelee Hirviön inhimillisemmän ja eläimellisemmän puoliskon välillä, ensimmäinen sentimentaalisena prinssinä ja jälkimmäinen verta janoavana petona.
Oikeastaan huomasin pitäväni tästä elokuvasta paljon, katsoinhan tämän sentään useamman kerran putkeenkin. Harmittavasti tästä tsekkiläisestä ei taida olla nykyäänkään mitään kauhean laadukasta julkaisua ja toteutuskin monessa kohtaa selvästi vähän halvahkoa, mutta muuten kyseessä on ainakin omasti mielestäni kelpo kauhuelokuva ja muutoinkin harvinaisen hieno kunnianosoitus Cocteaun klassikolle sekä Jean Epsteinin [movie=1928]Usherin talon häviö[/movie]lle.
