Virkistävä poikkeus suoraviivaista machotoimintaa ihailevan pop-kulttuurin kentässä.

14.5.2012 00:05

TV:n suosituin aikalordi jatkaa suosikkiplaneettansa suojelemisesta, kun ulkoavaruuden ölliäiset syystä tai toisesta edelleen kiinnostuvat rakkaan maapallomme antimista. Jo valojen välkkeestä Tohtorin (David Tennant) kainaloon syöksyvä Rose Tyler on onneksi dumpattu muihin galakseihin, ja hänen tilalleen astuu Martha Jones (Freema Agyeman), joka on edeltäjäänsä kykeneväisempi ja omatoimisempi. Suurin ja mahtavin on tietenkin edelleen Tohtori, mutta tämä ei enää estä hänen naiskumppaniaan saamasta omia kunnian hetkiä.

Christopher Ecclestonin Tohtorin kautta hahmo esiteltiin melko vakavasti henkilökohtaisia taakkoja säästelemättä. Tennantin Tohtori aloitti sen sijaan tämän taustatyön varassa puhtaan hauskanpidon, mitä tuki myös hahmolle näyttelijänvaihdoksen myötä tehty kymmenen vuoden nuorennusleikkaus. Kolmoskaudella palataan hahmon kantamiin suruihin, mutta vanhan toistamisen sijaan ideaan lajinsa viimeisestä galaksinmatkaajasta otetaan uusia lähestymistapoja. Jos Ecclestonin Tohtori kanavoi vihaa ja pettymystä liittyen omiin toimiinsa aikalordien viimeisten päivien aikoina, uskaltaa tämän yli päässyt Tennantin versio olla jo glorifioivan nostalginen matkakumppaneilleen, mutta silti syvällä sisimmissään hän etsii edelleen anteeksiantoa. Tuskin tarvitsee jaksojen nimiä katsoessa kauan miettiä, missä vaiheessa näiden tuntojen käsittely on suurimmillaan.

Paljastuksia – ja voi pojat, luvassa on erinomaisesti alustettu kunnon twisti – odotellessa on hyvä tietää, että show’n peruskaava ei ole muuttunut minnekään. Ajassa matkaavan, taskuparkkiin mahtuvan avaruusaluksen, jatkuvasti uusia käyttötarkoituksia saavan yleistyökalun ja itsestään kulloisenkin tilanteen tarpeisiin väärentyvän paperidokumentin avulla Tohtori saadaan nopeasti minne tahansa, mihin käsikirjoittajat hänet haluavat. Monsterit motiiveineen osaavat olla hyvinkin luovia, mutta Tohtori on kuitenkin niitä nokkelampi niin toimissaan kuin sanoissaan. Paha saa siis palkkansa, mutta välillä myös hyvin suloisenkatkerasti.

Kausi alkaa hyvin tutulla kaavalla: tarjolla on kalenterivuoden lopussa lähetetty joulujakso, pääsiäisen tienoilla varsinaisen kauden aloittanut pikkuselkkaus nyky-Britanniassa, minkä jälkeen reissataan menneisyyteen tapaamaan tuttua henkilöä historiankirjoista ja sen jälkeen kaukaiseen tulevaisuuteen, jossa uudet teknologiset innovaatiot kätkevät synkän salaisuuden.

”Whoniversen” ikonisimmat monsterit dalekit sisältävä tarina on tällä kertaa kauden huonoin – kaikilla osa-alueilla peruuttamattomasti epäonnistuva rimanalitus, joka kaiken lisäksi kestää kahden jakson ajan. Lisäksi jostain käsittämättömästä syystä heikon sisarsarja Torchwoodin riveistä on noussut Chris Chibnall toistamaan huonompana edelliskauden mestarillisen The Impossible Planet / The Satan Pit -tarinan vailla mitään ihmistunteita jaksossa 42, jonka nimi ei ikävä kyllä viittaa Douglas Adamsin töihin, vaikka sarjan luonne saattaisi sopia siihen erinomaisesti. Onneksi keskikauden heikkoja tarinoita paikkaa loppupuoliskon ryhdistäytyminen. Paul Cornell tarjoaa henkilökohtaisella tasolla riipaisevan tuplajakson päähahmolle, ei tosin niin intensiivisen koskettavaa kuin Russell T Daviesin kolmiosainen finaali.

Kauden parhaasta jaksosta vastaa tosin jälleen kerran Steven Moffat. Hänen kynäilemänsä Blink hyödyntää täysillä show’n aikamatkustuspotentiaalia ja katsojan tottuneisuutta aina luotettavan Tohtorin läsnäolon. Tarjolla on oivaltava, omaperäinen, koskettava, hauska ja ennen kaikkea pelottava jakso, jonka aikana nähdään myöhemmin maailmanmaineeseen ponnahtaneen Carey Mulliganin nappisuoritus matkakumppanina, jota ei koskaan tullut. Samalla Blink on varmaankin elämäni pelottavimmat 42 minuuttia, jonka aikana jo silmänräpäys voi koitua kuolemaksi. Jakso onkin itseoikeutetusti nostettu fanifoorumeilla 47-vuotisen show’n historian parhaiden esitysten joukkoon.

Vaikka kaudella on yksi jakso, joka jättää kaikki muut tarinat varjoonsa, ei silti kolmoskautta kannata väheksyä. Se on laadultaan huomattavasti tasaisempi kuin kaksi edellistä jaksosatsia ja tarjoaa jällen kerran erinomaisen elämänmakuisen roolisuorituksen David Tennantilta. On ilo katsoa elämästään nautiskelevan hahmon mittelevän sanan säilällä ja älyn voimalla vihollisiaan vastaan. Tämä pasifisti action-sankari jopa tarjoaa kohtaamilleen ilkiöille viimeisen mahdollisuuden vetäytymiseen ennen käymistään vastaiskuun. Tällainen päähenkilö, kuten Doctor Who yleensä, on hyvin virkistävä poikkeus suoraviivaista machotoimintaa ihailevan pop-kulttuurin kentässä, ja sellaisena sarja pysyy suosittelemisen arvoisena.

Kauden jaksot, niiden käsikirjoittajat ja ohjaajat:
3×00 The Runaway Bride – Russell T Davies – Euros Lyn
3×01 Smith and Jones – Russell T Davies – Charles Palmer
3×02 The Shakespeare Code – Gareth Roberts – Charles Palmer
3×03 Gridlock – Russell T Davies – Richard Clark
3×04 Daleks in Manhattan – Helen Raynor – James Strong
3×05 Evolution of the Daleks – Helen Raynor – James Strong
3×06 The Lazarus Experiment – Stephen Greenholm – Richard Clark
3×07 42 – Chris Chibnall – Graeme Harper
3×08 Human Nature – Paul Cornell – Charles Palmer
3×09 The Family of Blood – Paul Cornell – Charles Palmer
3×10 Blink – Steven Moffat – Hettie MacDonald
3×11 Utopia – Russell T Davies – Graeme Harper
3×12 The Sound of Drums – Russell T Davies – Colin Teague
3×13 Last of the Time Lords – Russell T Davies – Colin Teague

Arvosteltu: 14.05.2012

Lisää luettavaa