Kotimaisen elokuvan voidaan katsoa päässeen uuteen nousuun kotimaisen toimintaelokuvan Rare Exportsin ja huumedokumentti Reindeerspottingin kautta. Tavallaan kahden edellä mainitun teoksen pohjoisella eksotiikalla ratsastaa myös 2010 julkaistu Napapiirin sankarit. Siinä kaksi lappalaista työtöntä luuseria Kapu (Jasper Pääkkönen) ja Räihänen (Timo Lavikainen) yrittävät auttaa kolmikon ainoaa parisuhteessa kiinni pysynyttä jäsentä Jannea (Jussi Vatanen) ostamaan digiboxia tyttöystävälleen. Perimmäisenä syynä retkessä on, että tyttöystävä Inari on asettanut uhkavaatimuksen jonka mukaan boxin tulisi olla ostettuna kello 9:00 aamulla, tai Inari ottaa eron lopullisesti. Asiaa vaikuttaa huomattavasti se että matkaa Inarin isän omistamaan kodinkoneliikkeeseen on yli kaksisataa kilometriä talvista tietä, aikaa on vain nimellisesti ja rahat on osittain juotu jo ennen lähtöä. Tässä siis lähtökohdat kokonaisuudessaan, lopputulos ei tietenkään romanttisessa komediassa ole kenellekään yllätys. Hahmojen melankolia ja miljöö tuo huumoriin kuitenkin huomattavasti enemmän nyansseja mukaan, kuin mitä genren normaaleista edustajista yleensä löytyy.
Elokuvan kertojana toimii itseään alkoholistiksi kovalla yritteliäisyydellä juova Kapu, jonka lakoninen selostus alueen miesten hirttopaikkana toimineesta vanhasta puusta elokuvan alussa pistää kyllä hörähtelemään kunnolla. Hieman yksinkertaiselta peräkammarin pojalta vaikuttava Räihänen toimii taas kolmikon idioottina ja koomisena sivuhahmona, joka kehittää oidipaalisen suhteen itseään vanhempaan Marjukkaan (Miia Nuutila) Varsinaisena päähenkilönä toimiva Janne on taas perin sympaattinen ressukka, joka vain on vajonnut kohtaloonsa lähinnä oman lannistuneisuutensa takia. Elokuvan hauskimpana hahmona toimii etovuudessaan jo äärimmäisen huvittavaksi käyvä Inarin ex-heila Pikku-Mikko (Kari Ketonen) jonka omaisuudellaan snobbailu luo äärimmäisen vaivaannuttavan ja hauskan kontrastin miehen kaikenpuoliselle kusipäisyydelle ja narsismille. Näiden lisäksi nähdään genren kaavojen mukaan runsaasti miesten tavoitteille ongelmiksi muodostuvia henkilöhahmoja: tappajalesboja, hulluja venäläisiä, vittuuntunut hotellinpitäjä ja leppoisia lappalaispoliiseja.
Kaavamaistako…? No totta helvetissä. Napapiirin sankarit eivät olekaan lähteneet keksimään pyörää uudestaan, vaan koittavat tuoda Suomeen elokuvagenreä, jollaista täällä ei ennen ole tavattu. Amerikkalaisen tyylinen romanttinen komedia kaikissa kaavoissaan on jotain melko uutta Suomessa, joten tämä onkin elokuvan vahvin tekijä. Tuttu kaava kun vielä yhdistetään pohjoiseen vitutusmentaliteettiin, niin saadaan aikaan viihdyttävä ja miellyttävä elokuva, joka toimii loistavasti siinä tarkoituksessa mihin se on luotu: viihdyttämiseen. Mitään erityisen taiteellisia nyansseja tällaisessa elokuvassa ei ole, mutta nyt puhutaankin siis viihde-elokuvasta. Sellaisena tämä onkin oikein virkistävä poikkeus suomalaisen elokuvan kentässä.
Loppulauselmana voitaisiin sanoa vaikka, etten ehkä ikinä aio muuttaa Rovaniemelle.
